Koh Taolle matkasimme yölaivalla, joka lähti satamasta keskiyöllä ja oli perillä aamulla kuudelta. Kyseessä ei ollut mikään viiden tähden loistoristeilijä, vaan suomalaisen sisävesilaivan kokoinen purkki. Nukuimme kannella katoksen alla siten, että yhteen suuntaan oli tuulensuojaa antavan seinä ja muihin suuntiin vain puolimetriset kaiteet. Tilaa olisi ollut noin 20 nukkujalle, mutta meitä oli vain seitsemän, joten ei tullut ahdasta. Meri oli aika tyyni, mutta keinutti sen verran mkavasti, että nukuin todella makeasti.
Satamassa ohitimme innokkaat taksikuskit ja menimme aikaiselle aamiaiselle. Viereisessä pöydässä aterioineen perheen äiti alkoi juttusillemme ja mainostamaan omaa resorttiaan saaren toisella laidalla. Koska hinta oli hyvä, valokuvat kiehtovia ja naisen englanti erinomaista, lähdimme hänen mukaansa. Tarkoituksemme oli viipyä saaren sillä laidalla vain pari päivää, mutta meillä oli niin mukavaa, että oleskelumme venähti viikoksi!
Resortti oli privaatissa lahdenpoukamassa, jossa ei varsinaista hiekkarantaa ollut kovin pitkästi, mutta varsin riittävästi. Resorttiin mahtuu kerrallaan noin kolmisenkymmentä asukasta, joten ei sitä rantaa kilometritolkulla tarvitakaan! Muutenkin ranta oli melko autio, koska lahdenpoukama oli niin mainio snorklailupaikka, että suurinosa lomalaisista vietti aikaansa vedessä. Itsekin snorklailin kahtena päivänä ja näin aivan uskomattomia kirjavia kaloja! Siellä olisi kuulemma ollut mahdollista nähä myös haita, mutta minun silmääni ei kyllä osunut evääkään.
Joka ilta auringon laskeuduttua rannalla aukesi pieni baari, joka oli vallan mainio paikka tutustua toisiin matkalaisiin (nimenomaan kaltaisillemme jäyhille suomalaisille). Baaritiskillä oli mahdollista pelata "Neljän riviä" ja Huojuvaa Tornia. Niiden parissa vietimmekin useita iltoja. Baarimikot itse olivat vähän turhan hyviä pelaajia ja meinasivat aina voittaa. Joskus tornipeliä häiritsi tuuli, joskus taas resortilla asuva villikissa Jimmy.
Joka ilta resortin henkilökunta esitti rannalla Fire Shown eli tulenpyöritystä. Itsekin innostuimme lajista siinä määrin, että aloimme pyöritellä harjoituspoita henkilökunnan opastukella. (Poi on sellainen ketju, minkä päässä on tennispallo. Pitää ensin harjoitella niillä ennen kuin voi koittaa tulella). Kolmen päivän harjoittelun jälkeen minä ja Teemu oltiin jo niin hyviä, että saatiin kokeilla tulenpyörittämistä. Kovasti kehuivat ja sanoivat, että uskomattoman nopeasti opittiin... Pitihän sitä sitten ostaa poit itsellekin, että voi jatkossakin harjoitella! Oli se nimittäin aika hienoa, kun tulipallot suhisivat ympärillä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Terkkuja Raisalle ja Tepelle!