Tama viesti on kirjoitettu jo pari paivaa sitten eli maanantaina, mutta netti katkesi kesken kirjoittamisen, eika viestia voinut julkaista! IRC-galleriassa uusia kuvia meilla molemmilla!
Vietamme viimeista paivaa Diulla. Sleeperbussi kohti Ahmedabadia ja uusia seikkailuja lahtee kello 19 (tai siis kaytannossa 19:30).
Intia on kylla kasvissyojan paratiisi. Ei ole tarvinnut pelata, etta vahingossa tilaisi lihaa, silla ravintoloiden menuissa on aina erikseen merkattuna onko ruoka veg vai non veg. Todella katevaa. Toissapaivana soin tahan mennessa kalleimman ruokani (noin 1,20 euroa) vahan hienommassa ravintelissa. Kyseessa oli makaroonivellin tapainen soosi, jossa oli mukana sienia ja paalla juustoraastetta. Koko juttu oli ollut uunissa niin etta juusto oli sulanut. Se oli aivan taivaallista, onhan makaroonivelli yksi lempiruuistani Suomessa! Moista herkkua pitaa koittaa tehda joskus itsekin.
Olemme tavanneet mukaviin reissaajiin taalla Diulla. Uudesta-Seelannista kotoisin oleva Tom, joka on arkkitehti, oli hyvin yllattynyt kun intouduin kertomaan mielipiteitani Alvar Aallon suunnittelemista taloista. Hanelle kun oli aina opettettu, atta Aalto on mahtava arkkitehti. Hanesta oli kiinnostavaa etta opiskelen yliopistolla, jonka lahes koko kampus on tuon suuren miehen suunnittelemaa. Han koki myos suuren ahaa-elamyksen kun kerroin mita miehen sukunimi merkitsee. Tom tiesi yllattavan paljon Suomesta ja kyseli jopa asummeko alueella jossa on kesaisin 24h aurinkoa vuorokaudessa ja onko totta, etta kaikki pyoratiet on lammietty jotta ne pysyvat talvellakin sulina.
Hotellillamme on ollut myos nyt pari yota harmaahapsinen kanadalaispariskunta, joka oli matkustamassa elakepaiviensa ratoksi juuri yliopistosta valmistuneen poikansa kanssa. He olivat olleet Nepalissa trekkaamassa ja suosittelivat, etta jos me tahdomme menna sinne niin pitaisi treenata urheilua vuosi. Olisikohan se pitanyt tulkita niin etta naytimme todella rapakuntoisilta? Tama pariskunta oli reissannut Intiassa ensimmaista kertaa jo 70 -luvulla ja silloin oli meno ollut kuulemma hyvin erillaista, esimerkiksi junissa ei ollut ollut mitaan paikkavaraussysteemia vaan ihmisia lappoi sisaan juniin niin paljon kuin mahtui ja valttamatta ei monen tunninkaan matkalla ollut mahdollisuutta paasta istumaan!
Eilen juttelin pitkaan myos ruotsalaisen tyton kanssa, joka on itsekseen matkustanut ja tyoskennellyt Intiassa nyt pari kuukautta. Hanella oli matkaa jaljella enaa pari viikkoa. Han oli ottanut paikallisen nettiliittyman ja pystyi soittamaan Ruotsiin 9rps/min! Todella halpaa siis! Pitanee vahan pitaa silmia auki jos Tepenkin kanssa hommaisimme tuommoisen Suomeen-soittelu-liittyman!
Reissaajien lisaksi olemme tietysti hopotelleet myos paikallisten ihmisten kanssa. Mukavin kokemus oli kylla eilen, kun hotellillamme asuva pikkupoika Pablo (noin 8-10 vuotias) huomasi etta meilla on pelikortit ja halusi pelata kanssamme. Pyysimme hanta opettamaan meille jonkun pelin ja han opetti Donkey -pelin (varmaan aika samanlainen kuin suomalainen aasi). Kesken pelin Pablon kaveri Stan (tai jotain sinnepain) ilmestyi paikalle leijan kanssa ja kiipesimme kirkon korkeimmalle kohdalle lennattamaan leijaa. Se oli todella kivaa, koska olimme muutenkin ajatelleet etta katolta olisi kiva kokeilla leijan lennattamista. Olimme panneet merkille, etta taalla tuntuu olevan tapana (tai sitten se on joku trendi talla hetkella) etta ihmiset kiipeavat auringonlaskun aikaan talojensa katoille lennattamaan leijoja. Pojat osasivat puhua englantia tosi hyvin eli kommunikaatiokaan ei tuottanut oikeastaan minkaanlaisia ongelmia.
Tama nettipaikka jossa olemme nyt on varsinainen monitoimikeskus. Taalta saa netin lisaksi kaikenlaisia palveluita matkalipuista kauneudenhoitoon ja pyykinpesuun. Toimmekin eilen pyykkimme tanne pestavaksi ja taytyy kohta menna kyselemaan joko olisivat kuivia ja valmiina. Yksi koneellinen pyykkia maksaa alle euron ja oletan etta siihen kuuluu lisaksi viela silittaminen. Katsotaan nyt sitten kun saamme ne.
Tormasimme edellisella kerralla nettipaikassa suomalaismieheen, joka oli kuudetta kertaa Diulla. Han oli kiikuttanut vuosien varrella kirjoja hotellin kirjanvaihtopisteeseen, joten kavimme sielta vaihtamassa jo luetut kirjat uusiin. Olen lukenut nyt jo puoleenvaliin asti hammentavaa kirjaa, josta en oikein tieda etta mista se kertoo tai etta mihin aikaan tai paikkaan se sijoittuu... tai etta mita genrea se edustaa. Pitaa tarkastaa sen nimi ja tekija niin voitte koittaa loytaa sen kirjastosta. En tieda mita sienia kirjoittaja on napsinut, mutta lukukokemuksena kirja on niin outo, etta on pakko suositella.
maanantai 29. lokakuuta 2007
lauantai 27. lokakuuta 2007
Didiuudiuu!
| Paljon on taas Diusta kerrottavaa ku ei oo niin hirveesti keretty kirjotteleen vaikka on taalla kauan aikaa vietelty. Ensinnaki se riksa jonka kyydissa oltiin, oli sellane "pimp my riksa" - tyylinen ratkaisu. Oli sydammen muotosta peilia ja kaikenmoista glitter-kamaa. Penkit oli vuorattu tyylikkaasti tekokarvalla. Ja poppivehjettakin loyty. Oli subbarit siella mihin normaalisti vois laittaa rinkat matkan ajaksi, ja kaijuttimet loytyi myos riksan ulkopuolelta. Matkalla kuului intialaista poppia. Ravintolassa ku kaytiin tuossa syomassa yks paeva, ni Raisa otti jotain ihme juttua jonka nimi oli tomato stuff. Siina oli tomaatti, joka ehka oli taytetty jollaki ja sitte semmosta tulista kastiketta hirveesti. Maa otin paistettua riisia ja paistettua kanaa sekasin. Raisa ei sitte halunnu syoda sita tulista soossia paljon, joten sekottelin sita sinne mun ruuan sekaan ja vetelin haarukalla nassuun. Tuli siina sitten mieleen etta saatto olla yhta kummallista ku se etta joku suomessa levittelis makaroonilaatikon paalle hernekeittoa ja natustelis sita veittella menemaan. Hotellin kans samassa rakennuksessa on sellane Diu-museo. Soella kavastiin kattelemassa mutta eipa kovin paljoa iloa irronnut. Oli vaa jotaki 400 vuotta vanhoja puisia hammentavan nakoisia mini-ihmispatsaita, joista suurin osa naytti ihan samalta. Grillijuhlat tosiaan on ollu mahtavia. On makaroonisalaattia jossa on aina jotakin merenelavaa, niinku katkarapuja ja kalmaria. On semmosta muhennosta joka on tehty herneista ja perunasta. Tai muitakin kasviksia on ollut. Ja sit yks salaatti joka on aina tehty kaalista ja siina on porkkanaa ja tomaattia ja paprikaa. Ja riisia. Ja kala vaihtelee, yleensa on kahta tai kolmea eri lajia. Parasta tahan mennessa on ollut kuitenkin HAI! Yolla on muutamat kerrat herailty siihen etta koirat on ulvonu pihalla. Se ei oo oikein kivaa, selkapiita vahan karmii. Ja elaimista sen verran, etta grillibileissa on aina semmonen pikkukisu jolle on kiva heittaa ruokaa, ja on siella pari isompaakin kisua. Ja sitten semmonen koira jota pysty ihan rapsutteleen. Niin ja koirat on taalla semmosia hopeanuolikoiria. Ne hyppii korkeilta aidoilta alas ja kiipeilee katoilla ja vaikka mita. ps. oon kasvatellu lomapartaa ja se alkaa olla jo parran nakonen pps. ostin ravintolasta viskia yks paiva, 25 rupiaa maksoi (eli alle puol euroa) ja sain 8-10cl |
perjantai 26. lokakuuta 2007
Diu, paratiisisaari!
Olemme olleet nyt viime sunnuntaista lahtien paratiisissa, paikassa nimelta DIU! Taalla on niiiiin rentoa menoa, etta eihan sita ole rentoutumiseltaan ehtinyt edes blogiin kirjoitella. Nyt siis hieman paivitysta luvassa. IRC-galleriasta loytyy myos pari matkakuvaa, joskaan ei monta, koska en pysty tassa kaantamaan kuvia niin en halunnut laittaa kuvia sinne vaarinpain. Parannusta luvassa joskus.
Suurkaupunkien halinan jalkeen olemme nauttineet pienen Diun rauhasta suunnattomasti. Kyseessa on vain muutaman kilometrin mittainen saari, jonka paras turistisesonki on vasta alkamassa. Taalla on siis hyvin rauhallista. Olemme maanneet rannalla, uineet meressa, keranneet simpukoita ja rakentaneet hiekkalinnaa. Sellaista mukavan lokoisaa rantaeloa siis. Hieman olemme saaneet varia pintaan (seka punaista etta ruskeaa).
Taalla Diulla on mukavan valimerellinen tunnelma ja miltei unohtaa olevansa Intiassa. Saari on ollut portugalilaisten hallitsema vuoteen 1961 asti, joten arkkitehtuuri ja muu meno on taalla varsin portugalilaista (vaikka eihan se ole valimerella, mutta siis... you know). Saari on siis suoraan Mumbaista lanteen. Siina on vain merta valissa.
Hotellinamme on vanha katolinen kirkko, ja vaikka meilla on koko paikan upein, suurin ja kallein huone maksamme siita vain noin 4,20 euroa per nuppi/yo! Meilla on ihan huoneisto, jossa on oma makkari, olkkari, parveke ja kylppari. Nakoalat ovat merelle. Varsinkin kirkon katolta nakoalat ovat HUIMAT! Ensimmaisena iltana vietimme illan katolla katsellen maisemia ja auringonlaskua seka maistellen olutta. Kingfisher 0.65 l maksaa hotelilla 45 rupiaa (ja 54 rupiaa on yksi euro, eli ei ole hinnalla pilattu).
Hotellin manager George jarjestaa joka toinen paiva all-you-can-eat-fish-barbequen 150 rupiaa/naama. Olemme osallistuneet jo kahdesti ja tanaan paasemme mukaan kolmatta kertaa. Ruoka on ollut hyvaa, silla Diu on kuuluisa maukkaista kaloistaan ja George kay hakemassa aamulla kalamarkkinoilta tuoretta kalaa juhlia varten. Illan menuu riippuu siita, mita han milloinkin torilta hyvaan hintaan saa. Grillijuhla on myos oiva tapa tutustua muihin matkaajiin. Olemme jutustelleet saksalaisten, kanadalaisten ja brittien kanssa seka tormanneet yhteen suomalaiseen pariskuntaan (moi Hanna ja Antti!).
Kovin monia riksoja ei taalla nay ja paras tapa liikkua saarella onkin mopoilu. Meilla on jo kahtena paivana ollut lainassa hotellilta mopo (100 rupiaa/paiva + polttoaine 50 rupiaa/litra). Homma on toiminut niin, etta Tepe ajaa ja mina olen kyydissa. Koska mopossa ei toimi nopeusmittari niin mina olen pitanyt tehtavani huudella valilla, etta NYYYYT MENNAAAN LIIAN KOVAAAAA! Kerran kun mentiin mielestani liian kovaa, mutta en kehdannut alkaa valittamaan, niin tuuli vei Tepen lippiksen. Piti kaantya sita sitten hakemaan. Niin, siis talta koko saarelta ei varmaan loydy yhtaan kyparaa... Toinen tehtavani on ollut muistuttaa valilla, etta taalla on vasemmanpuoleinen liikenne.
Diu ei ole mikaan hirmuinen turistirysa, vaikka kalastuksen lisaksi turismi on lienee suurin tulonlahde taalla. Siksi taalla onkin mukavaa ja paikallinen nahtavyys Portugese Fort tuntui ihanan aidolta ja koskemattomalta. Siella kuljimme tutkailemassa paikkoja ja emme oikeastaan nahneet muita "turisteja" ennen pois lahtemista. Intialainen koululuokka oli linnoituksessa luokkaretkella ja he pysayttivat meidat, koska opettajat halusivat ottaa itsestaan kuvan meidan kanssa. Kylla, me olimme suurempi nahtavyys kuin itse linnoitus! Naureskelimme viela koko jutulle, kun parkkipaikalla intialainen perhe tuli meidan juttusille ja he halusivat meista videokuvaa. Jep, ajatelkaapa jos joku Suomessa menisi kysymaan joltain tummaihoiselta, etta saako ottaa kuvan... sehan olisi varsin rasistista ja oudoksuttavaa... Noh, nama tapaukset minua lahinna huvittavat, mutta Nagoa Beachilla joku intialaismies otti meista kuvia kamerakannykalla kysymatta lupaa ja se ei ollut kivaa. Onneksi en ollut bikineissa vaan taysissa tamineissa.
Monet ruokailuun liittyvat asiat ovat kummastuttaneet meita. Taalla seka tee etta kahvi tarjoillaan kuuman maidon kera. Tee maistuu ja nayttaa lahinna kaakaolta eika niinkaan teelta. Veitsia taalta ei yleensa kattauksesta loyda, vaan syominen tapahtuu lusikalla ja haarukalla. Hanna kertoi tarkkailleensa lentokoneessa, etta intialaiset soivat lusikalla ja haarukkaa kaytettiin ruoan lastaamiseen lusikalle. Taman tiedon nojalla olemme koittaneet syoda paikalliseen tapaan.
Meilla on ollut taalla niin mukavan rentoa, etta viihdymme viela pitkaan... tai siis ainakin viikonlopun yli. Jostain pitaisi kylla saada lisaa luettavaa, silla Suomesta mukaan tarttuneet kirjat on jo luettu ja Tepella on tuo ostamamme Dan Brown kesken niin ei voida sita lukea yhtaaikaa. Kirja on aika huonolaatuinen, etta ei sen poisheittamisesta mikaan ongelma varmaan tule. Tai voihan sen koittaa myyda eteenpain. Alkaa meidan shoppailua kummastelko, mehan lahdettiin tanne about rinkat tyhjillaan, jotta voimme taalta ostaa sitten kayttovaatetta yms.
Suurkaupunkien halinan jalkeen olemme nauttineet pienen Diun rauhasta suunnattomasti. Kyseessa on vain muutaman kilometrin mittainen saari, jonka paras turistisesonki on vasta alkamassa. Taalla on siis hyvin rauhallista. Olemme maanneet rannalla, uineet meressa, keranneet simpukoita ja rakentaneet hiekkalinnaa. Sellaista mukavan lokoisaa rantaeloa siis. Hieman olemme saaneet varia pintaan (seka punaista etta ruskeaa).
Taalla Diulla on mukavan valimerellinen tunnelma ja miltei unohtaa olevansa Intiassa. Saari on ollut portugalilaisten hallitsema vuoteen 1961 asti, joten arkkitehtuuri ja muu meno on taalla varsin portugalilaista (vaikka eihan se ole valimerella, mutta siis... you know). Saari on siis suoraan Mumbaista lanteen. Siina on vain merta valissa.
Hotellinamme on vanha katolinen kirkko, ja vaikka meilla on koko paikan upein, suurin ja kallein huone maksamme siita vain noin 4,20 euroa per nuppi/yo! Meilla on ihan huoneisto, jossa on oma makkari, olkkari, parveke ja kylppari. Nakoalat ovat merelle. Varsinkin kirkon katolta nakoalat ovat HUIMAT! Ensimmaisena iltana vietimme illan katolla katsellen maisemia ja auringonlaskua seka maistellen olutta. Kingfisher 0.65 l maksaa hotelilla 45 rupiaa (ja 54 rupiaa on yksi euro, eli ei ole hinnalla pilattu).
Hotellin manager George jarjestaa joka toinen paiva all-you-can-eat-fish-barbequen 150 rupiaa/naama. Olemme osallistuneet jo kahdesti ja tanaan paasemme mukaan kolmatta kertaa. Ruoka on ollut hyvaa, silla Diu on kuuluisa maukkaista kaloistaan ja George kay hakemassa aamulla kalamarkkinoilta tuoretta kalaa juhlia varten. Illan menuu riippuu siita, mita han milloinkin torilta hyvaan hintaan saa. Grillijuhla on myos oiva tapa tutustua muihin matkaajiin. Olemme jutustelleet saksalaisten, kanadalaisten ja brittien kanssa seka tormanneet yhteen suomalaiseen pariskuntaan (moi Hanna ja Antti!).
Kovin monia riksoja ei taalla nay ja paras tapa liikkua saarella onkin mopoilu. Meilla on jo kahtena paivana ollut lainassa hotellilta mopo (100 rupiaa/paiva + polttoaine 50 rupiaa/litra). Homma on toiminut niin, etta Tepe ajaa ja mina olen kyydissa. Koska mopossa ei toimi nopeusmittari niin mina olen pitanyt tehtavani huudella valilla, etta NYYYYT MENNAAAN LIIAN KOVAAAAA! Kerran kun mentiin mielestani liian kovaa, mutta en kehdannut alkaa valittamaan, niin tuuli vei Tepen lippiksen. Piti kaantya sita sitten hakemaan. Niin, siis talta koko saarelta ei varmaan loydy yhtaan kyparaa... Toinen tehtavani on ollut muistuttaa valilla, etta taalla on vasemmanpuoleinen liikenne.
Diu ei ole mikaan hirmuinen turistirysa, vaikka kalastuksen lisaksi turismi on lienee suurin tulonlahde taalla. Siksi taalla onkin mukavaa ja paikallinen nahtavyys Portugese Fort tuntui ihanan aidolta ja koskemattomalta. Siella kuljimme tutkailemassa paikkoja ja emme oikeastaan nahneet muita "turisteja" ennen pois lahtemista. Intialainen koululuokka oli linnoituksessa luokkaretkella ja he pysayttivat meidat, koska opettajat halusivat ottaa itsestaan kuvan meidan kanssa. Kylla, me olimme suurempi nahtavyys kuin itse linnoitus! Naureskelimme viela koko jutulle, kun parkkipaikalla intialainen perhe tuli meidan juttusille ja he halusivat meista videokuvaa. Jep, ajatelkaapa jos joku Suomessa menisi kysymaan joltain tummaihoiselta, etta saako ottaa kuvan... sehan olisi varsin rasistista ja oudoksuttavaa... Noh, nama tapaukset minua lahinna huvittavat, mutta Nagoa Beachilla joku intialaismies otti meista kuvia kamerakannykalla kysymatta lupaa ja se ei ollut kivaa. Onneksi en ollut bikineissa vaan taysissa tamineissa.
Monet ruokailuun liittyvat asiat ovat kummastuttaneet meita. Taalla seka tee etta kahvi tarjoillaan kuuman maidon kera. Tee maistuu ja nayttaa lahinna kaakaolta eika niinkaan teelta. Veitsia taalta ei yleensa kattauksesta loyda, vaan syominen tapahtuu lusikalla ja haarukalla. Hanna kertoi tarkkailleensa lentokoneessa, etta intialaiset soivat lusikalla ja haarukkaa kaytettiin ruoan lastaamiseen lusikalle. Taman tiedon nojalla olemme koittaneet syoda paikalliseen tapaan.
Meilla on ollut taalla niin mukavan rentoa, etta viihdymme viela pitkaan... tai siis ainakin viikonlopun yli. Jostain pitaisi kylla saada lisaa luettavaa, silla Suomesta mukaan tarttuneet kirjat on jo luettu ja Tepella on tuo ostamamme Dan Brown kesken niin ei voida sita lukea yhtaaikaa. Kirja on aika huonolaatuinen, etta ei sen poisheittamisesta mikaan ongelma varmaan tule. Tai voihan sen koittaa myyda eteenpain. Alkaa meidan shoppailua kummastelko, mehan lahdettiin tanne about rinkat tyhjillaan, jotta voimme taalta ostaa sitten kayttovaatetta yms.
maanantai 22. lokakuuta 2007
Ah, Ahmedabad!
Vilinaa ja vilsketta oli Ahmedabadissakin, mutta koska siella ei ole niin paljon turisteja mita Mumbaissa ei kaupankaynti ollut niin hurjaa eika meilta kiskottu liikaa rahaa. Kerjalaiset kuitenkin olivat agressiivisempia siina mielessa, etta nykivat hihoista ja koputtelivat olkapaille. Mumbaissa eivat edes aaneen kerjanneet, nayttivat vain surullisilta ja heiluttivat kattaan. Muutaman kolikon annoin naiselle, joka heilutti naamallani vauvaa ja tuttipulloa. Heti kun aloin kaivamaan taskuani, niin nainen huusi jostain nurkan takaa paikalle toisen naisen jolla myos oli ipana ja tuttipullo. Noh, en kuitenkaan antanut kuin ne kolikkohilut sille ensimmaiselle naiselle, vaikka hankin oli vahan sita mielta etta en antanut tarpeeksi. Olen kuitenkin lukenut, etta tuo "vauvalle maitojauhetta"on kanssa ihan perinteinen huijaus niin ei tehnyt mieli kaivaa taskuja sen enempaa.
Muihin lankkareihin/valkoisiin emme Ahmedabadissa tormanneet. Tapasimme kuitenkin nettipaikkaa etsiessamme kaksi Gambialaista poikaa, jotka myos etsivat nettipaikkaa joten paatimme yhdistaa voimamme. Ei siita mitaan tullut, mutta onneksi loysimme kaksi ystavallista Intialaista miesta jotka lahtivat ihan nayttamaan meille mista netti loytyy (muutaman sadan metrin matka) vaikka eivat edes itse tarkkaan tienneet ja joutuivat pari kertaa kysymaan tieta. Mumbaissa kukaan ei olisi tehnyt moista hyvaa hyvyyttaan vaan ainoastaan pyytaakseen rahaa. Ahmedabadissa ihmiset ovatkin paljon ystavallisempia!
Gambialaiset olivat myohastyneet lennoltaan Delhiin, joten he muuttivat meidan hotelliin odottamaan seuraavan aamun lentoa (koska se oli halvempi kuin heidan edellinen hotelli). He myohastyivat viela aamunkin lennoltaan, joten ehdimme hengailla yhdessa viela paivallakin. Tepe pelasi Rayskyn kanssa korttia ja oppi mm. pelin jota kutsumme nyt "gambialaiseksi casinoksi" koska sen saannot ovat vahan niinkuin casinossa, mutta silti niin erit etta on eri peli kyseessa.
Gambialaiset ehdottelivat etta lahtisimme kaymaan Big Bazaarilla. Oletin etta kyseessa olisi perinteinen kunnon intialainen bazaari, joten olin hieman pettynyt kun kyseessa olikin lansimainen ostoskeskus. Olihan sekin toki janna kokemus tavallaan... oli kuitenkin hyvin erilaista mihin sita on tottunut. Tepe tykkasi kun oli jotain "ihanku oltas suomessa" -meininkia valilla. Tepe ostikin shampoota ja hoitoainetta sielta.
Siina missa Mumbain katukuvassa 3/4 kulkupeleista on mustakeltaisia takseja niin Ahmedabadissa on moporiksoja, joita kylla sanotaan autoriksoiksi... Mukavaa menoa vaikkakin villia hurjassa liikenteessa. Mukavahan sellaisenkin kyydista on maisemia tutkailla, viilentava tuuli kasvoilla eika kyyti melkein minnekaan maksa puolta euroa enempaa. Ainahan sita voi tinkia niin paljon kuin lystaa ja kehtaa. Kun otettiin eka riksa aamulla kuudelta Ahmedabadin juna-asemalta valitsemallemme hotellille, niin kuski ei meinannut uskoa etta haluttiin juuri Hotelli Comforttiin, koska se on "expensive international hotel". Noh, maksettiin siella huoneesta vajaa 5 euroa yolta/naama, oli ilmastointi, oma kylppari ja aamun lehti tuli kynnykselle. Taysin rahansa vaartti. Ehka me ei vaan naytetty kovin rikkailta, mika tietysti on vaan hyva :)
Hotelli oli kylla vahan turhan lahella moskeijaa, koskapa herasimme aamuyosta (varmaan kylla aamulla kuuden aikaan?) kuulemaan muslimien rukouskutsua. Se kuului kovaa. Ihan kuin hotellihuoneessamme olisi laitettu radio paalle napit kaakossa.
Ihan ensimmaisena kun saavuimme hotellihuoneeseemme ja mina kaaduin vain sangylle, etta pakko saada vahan unta, kuului ulkoa mielenkiintoinen linnun aani. Tepe tunnisti heti, etta sen on oltava haukka joten kiskaisimme verhot ikkunasta auki. Siina me seisoimme nenat kiinni lasissa kun ihan lasin takana ikkunallamme istui HAUKKA! Eika mikaan pieni varpushaukka vaan kunnon iso suuri kookas ja uljas LINTU. Ei se ikkunallamme kauaa pysynyt, eika myohemminkaan palannut... mutta olipa aika erikoista nahda se niin lahelta.
Kavimme pari kertaa eraassa ravintelissa syomassa, koskapa silla oli hyvat sapuskat ja kivat nakymat vilkkaalle kadulle. Intiassa on kylla helppoa olla kasvissyoja kun ruokalistoissa lukee aina erikseen veg. ja non veg. Ei siis pitaisi onnistua ainakaan vahingossa syomaan lihaa!
Ahmedabadissa vietimme vain kaksi paivaa ja yhden yon, silla hommasimme liput yobussiin Diu -nimiselle saarelle, josta tata nyt kirjoittelen. Bussissa oli istumapaikkoja ja sleeper-paikkoja ja mehan toki otimme sleeperin jotta saimme potkottaa. Mina en oikein saanut nukuttua ennen kuin ihan matkan lopulla, mutta Tepe sai kylla paremmin unta. Bussi lahti 22:30 (puoli tuntia myohassa) ja seitsemalta aamulla oltiin perilla. Matka maksoi vahan vajaat 5 euroa per henkilo. Se oikean bussin loytaminen meinasi meita vahan stressata, varsinkin kun oli mokoma ton verran myohassa, mutta juttusillemme tuli intilainen mies joka oli tulossa samaan autoon meidan kanssa. Han oli opiskellut matkaoppaaksi erikoisuutena italian ja ranskan kielet, ja se vahan kuuluikin aksentista. Hanen kanssaan sitten odottelimme yhdessa oikeaa linja-autoa ja saimme opastusta siihen, miten oikean auton loytaa: pitaa osata katsoa bussin rekisterinumeroa! Eipa olisi ihan heti tullut mieleen.
Bussia odottaessamme olimme myos jonkinnakoinen nahtavyys. Noin puolitoistavuotias tytto kayttaytyi vahan huonosti ja hanen vaarinsa vahan lapsaytti tyttoa takaraivolle. Sitten vaari nappasi tyton syliinsa ja tuli juttelemaan meille, mutta emme toki ymmartaneet mita han sanoi. Hymyilimme kaikki toisillemme (paitsi se pikkutytto) ja vaari osoitteli meita sormella ja jutteli tytolle. Tepe tuumasi, etta ehka se sanoi etta jos tytto ei kayttaydy kunnolla niin ne syottaa sen meille... Ehka niin, tai sitten se oli vahan erilaista suvaitsevaisuuskasvatusta kuin mita Suomen koululaitos tarjoaa. Tuijottelun ja hymyilyn keskytti sitten ilotulitus, joka ei ollut loppujen lopuksi kovin nayttava... vain pitka. Yksi tai kaksi rakettia ammuttiin taivaalle kerrallaan... ja tata kesti kai 45 minuuttia. Jaksettiin katsella sita ehka ekat 5 minsaa.
Muihin lankkareihin/valkoisiin emme Ahmedabadissa tormanneet. Tapasimme kuitenkin nettipaikkaa etsiessamme kaksi Gambialaista poikaa, jotka myos etsivat nettipaikkaa joten paatimme yhdistaa voimamme. Ei siita mitaan tullut, mutta onneksi loysimme kaksi ystavallista Intialaista miesta jotka lahtivat ihan nayttamaan meille mista netti loytyy (muutaman sadan metrin matka) vaikka eivat edes itse tarkkaan tienneet ja joutuivat pari kertaa kysymaan tieta. Mumbaissa kukaan ei olisi tehnyt moista hyvaa hyvyyttaan vaan ainoastaan pyytaakseen rahaa. Ahmedabadissa ihmiset ovatkin paljon ystavallisempia!
Gambialaiset olivat myohastyneet lennoltaan Delhiin, joten he muuttivat meidan hotelliin odottamaan seuraavan aamun lentoa (koska se oli halvempi kuin heidan edellinen hotelli). He myohastyivat viela aamunkin lennoltaan, joten ehdimme hengailla yhdessa viela paivallakin. Tepe pelasi Rayskyn kanssa korttia ja oppi mm. pelin jota kutsumme nyt "gambialaiseksi casinoksi" koska sen saannot ovat vahan niinkuin casinossa, mutta silti niin erit etta on eri peli kyseessa.
Gambialaiset ehdottelivat etta lahtisimme kaymaan Big Bazaarilla. Oletin etta kyseessa olisi perinteinen kunnon intialainen bazaari, joten olin hieman pettynyt kun kyseessa olikin lansimainen ostoskeskus. Olihan sekin toki janna kokemus tavallaan... oli kuitenkin hyvin erilaista mihin sita on tottunut. Tepe tykkasi kun oli jotain "ihanku oltas suomessa" -meininkia valilla. Tepe ostikin shampoota ja hoitoainetta sielta.
Siina missa Mumbain katukuvassa 3/4 kulkupeleista on mustakeltaisia takseja niin Ahmedabadissa on moporiksoja, joita kylla sanotaan autoriksoiksi... Mukavaa menoa vaikkakin villia hurjassa liikenteessa. Mukavahan sellaisenkin kyydista on maisemia tutkailla, viilentava tuuli kasvoilla eika kyyti melkein minnekaan maksa puolta euroa enempaa. Ainahan sita voi tinkia niin paljon kuin lystaa ja kehtaa. Kun otettiin eka riksa aamulla kuudelta Ahmedabadin juna-asemalta valitsemallemme hotellille, niin kuski ei meinannut uskoa etta haluttiin juuri Hotelli Comforttiin, koska se on "expensive international hotel". Noh, maksettiin siella huoneesta vajaa 5 euroa yolta/naama, oli ilmastointi, oma kylppari ja aamun lehti tuli kynnykselle. Taysin rahansa vaartti. Ehka me ei vaan naytetty kovin rikkailta, mika tietysti on vaan hyva :)
Hotelli oli kylla vahan turhan lahella moskeijaa, koskapa herasimme aamuyosta (varmaan kylla aamulla kuuden aikaan?) kuulemaan muslimien rukouskutsua. Se kuului kovaa. Ihan kuin hotellihuoneessamme olisi laitettu radio paalle napit kaakossa.
Ihan ensimmaisena kun saavuimme hotellihuoneeseemme ja mina kaaduin vain sangylle, etta pakko saada vahan unta, kuului ulkoa mielenkiintoinen linnun aani. Tepe tunnisti heti, etta sen on oltava haukka joten kiskaisimme verhot ikkunasta auki. Siina me seisoimme nenat kiinni lasissa kun ihan lasin takana ikkunallamme istui HAUKKA! Eika mikaan pieni varpushaukka vaan kunnon iso suuri kookas ja uljas LINTU. Ei se ikkunallamme kauaa pysynyt, eika myohemminkaan palannut... mutta olipa aika erikoista nahda se niin lahelta.
Kavimme pari kertaa eraassa ravintelissa syomassa, koskapa silla oli hyvat sapuskat ja kivat nakymat vilkkaalle kadulle. Intiassa on kylla helppoa olla kasvissyoja kun ruokalistoissa lukee aina erikseen veg. ja non veg. Ei siis pitaisi onnistua ainakaan vahingossa syomaan lihaa!
Ahmedabadissa vietimme vain kaksi paivaa ja yhden yon, silla hommasimme liput yobussiin Diu -nimiselle saarelle, josta tata nyt kirjoittelen. Bussissa oli istumapaikkoja ja sleeper-paikkoja ja mehan toki otimme sleeperin jotta saimme potkottaa. Mina en oikein saanut nukuttua ennen kuin ihan matkan lopulla, mutta Tepe sai kylla paremmin unta. Bussi lahti 22:30 (puoli tuntia myohassa) ja seitsemalta aamulla oltiin perilla. Matka maksoi vahan vajaat 5 euroa per henkilo. Se oikean bussin loytaminen meinasi meita vahan stressata, varsinkin kun oli mokoma ton verran myohassa, mutta juttusillemme tuli intilainen mies joka oli tulossa samaan autoon meidan kanssa. Han oli opiskellut matkaoppaaksi erikoisuutena italian ja ranskan kielet, ja se vahan kuuluikin aksentista. Hanen kanssaan sitten odottelimme yhdessa oikeaa linja-autoa ja saimme opastusta siihen, miten oikean auton loytaa: pitaa osata katsoa bussin rekisterinumeroa! Eipa olisi ihan heti tullut mieleen.
Bussia odottaessamme olimme myos jonkinnakoinen nahtavyys. Noin puolitoistavuotias tytto kayttaytyi vahan huonosti ja hanen vaarinsa vahan lapsaytti tyttoa takaraivolle. Sitten vaari nappasi tyton syliinsa ja tuli juttelemaan meille, mutta emme toki ymmartaneet mita han sanoi. Hymyilimme kaikki toisillemme (paitsi se pikkutytto) ja vaari osoitteli meita sormella ja jutteli tytolle. Tepe tuumasi, etta ehka se sanoi etta jos tytto ei kayttaydy kunnolla niin ne syottaa sen meille... Ehka niin, tai sitten se oli vahan erilaista suvaitsevaisuuskasvatusta kuin mita Suomen koululaitos tarjoaa. Tuijottelun ja hymyilyn keskytti sitten ilotulitus, joka ei ollut loppujen lopuksi kovin nayttava... vain pitka. Yksi tai kaksi rakettia ammuttiin taivaalle kerrallaan... ja tata kesti kai 45 minuuttia. Jaksettiin katsella sita ehka ekat 5 minsaa.
sunnuntai 21. lokakuuta 2007
Pikajuna Meksikon..
Tai siis Ahmedabadin. To-Pe (?) yona matkustimme junalla Mumbaista Ahmedabadiin ja tastapa ajattelin nyt kertoilla.
Ostimme junaliput keskiviikkona etukateen. Liput saadaksemme meidan taytyi tayttaa lappunen johon tuli kaikki passi -ja viisumiasiat ja kotiosoitteet sun muut. Jonottelussa ei mennyt laheskaan niin kauan kuin mihin olimme varautuneet saamiemme tietojen perusteella.
Meita palvelleella henkilolla ei ollut vaihtorahaa jotta olisi voinut antaa meille oikein rahasta takaisin, joten sita siina vahan aikaa pahkailtiin kun valissa oli kielimuurin lisaksi myos pleksi jonka lapi piti huudella pienesta reijasta virkailijalle. Kun sitten tyrkkasimme hanelle kouraan tarvittavat vaihtorahat joiden avulla saimme rahasta oikein takaisin, huudahti virkailija iloisesti "God bless you!" ja tyrkkasi meille kouraan paperille printatut rukoukset. Kyseinen rukous sisaltaa tarvittavat rukouksen elementit ja kohdan, johon taytyy itse lisata rukouksen yhteydessa ne asiat joita pyytaa. Jotta toiveet tulisivat toteutetuksi, taytyy rukoillessaan luvata jakaa tata rukousta mahdollisimman monelle, esimerkiksi printattuna paperille. Kyseessa
onkin siis varsin tavallinen ketjukirje.
Juna lahti torstai-iltana kymmenen aikaan ja meilla oli hotellista check out paivalla 12 aikaan, joten kuljailimme sen paivan kaupungilla ja hotellin aulassa.
Juna-asemalle saavuimme noin tuntia ennen lahtoa, joten meilla oli mukavasti aikaa loytaa oikea juna ja oikeat paikat. Homma oli sitapaitsi silta osin tosi katevaa, etta junien vaunuissa luki kyseisen vaunun matkustajien nimet. Alkumatkasta junakopissamme oli 6 henkilon sijasta 8, joten pelkasimme jo ettemme paase nukkumaan ollenkaan (oli nimittain sleeper-vaunu ja homma toimii siten etta nukkumalaviskat kun kaantaa nukkuma-asentoon, ei jaa tilaa ylimaaraisille istuskelijoille). Onneksi ylimaaraiset istuskelijat poistuivat junasta melko pian ja paasimme makuuasentoon. Loppumatka (7-8 tuntia) sujui omalta osaltani melko leppoisasti torkahdellen ja saavuimme Ahmedabadiin odotettua aikaisemmin, noin kuuden aikaan aamulla.
Junassa kohtasimme jos jonkinmoista kulkijaa, joista mainittavin lienee pikkuinen hiiri, jonka nain kulkevan aivan Raisan jalan vieresta meidan rinkkojen taakse. Siina oli vahan jannittamista, etta meneeko se royhkeasti nakertelemaan meidan sipseja :D Muut matkaseuralaisemme olivat kaksi opiskelijapoikaa ja tytto - jolla oli olmeisesti downin syndrooma - isansa kanssa.
AINIIN, vessasta. Mina yritin pidatella pissaa melko kauan, kun en viittinyt lahta vessaa etsimaan. Lopulta oli kuitenkin pakko ja vessa olikin ihan nurkan takana. Se olikin sitten ensimmainen "Fire in the hole!" -vessa jonka olen matkalla kohdannut. Eli siis pelkka reika lattiassa.
Ostimme junaliput keskiviikkona etukateen. Liput saadaksemme meidan taytyi tayttaa lappunen johon tuli kaikki passi -ja viisumiasiat ja kotiosoitteet sun muut. Jonottelussa ei mennyt laheskaan niin kauan kuin mihin olimme varautuneet saamiemme tietojen perusteella.
Meita palvelleella henkilolla ei ollut vaihtorahaa jotta olisi voinut antaa meille oikein rahasta takaisin, joten sita siina vahan aikaa pahkailtiin kun valissa oli kielimuurin lisaksi myos pleksi jonka lapi piti huudella pienesta reijasta virkailijalle. Kun sitten tyrkkasimme hanelle kouraan tarvittavat vaihtorahat joiden avulla saimme rahasta oikein takaisin, huudahti virkailija iloisesti "God bless you!" ja tyrkkasi meille kouraan paperille printatut rukoukset. Kyseinen rukous sisaltaa tarvittavat rukouksen elementit ja kohdan, johon taytyy itse lisata rukouksen yhteydessa ne asiat joita pyytaa. Jotta toiveet tulisivat toteutetuksi, taytyy rukoillessaan luvata jakaa tata rukousta mahdollisimman monelle, esimerkiksi printattuna paperille. Kyseessa
onkin siis varsin tavallinen ketjukirje.
Juna lahti torstai-iltana kymmenen aikaan ja meilla oli hotellista check out paivalla 12 aikaan, joten kuljailimme sen paivan kaupungilla ja hotellin aulassa.
Juna-asemalle saavuimme noin tuntia ennen lahtoa, joten meilla oli mukavasti aikaa loytaa oikea juna ja oikeat paikat. Homma oli sitapaitsi silta osin tosi katevaa, etta junien vaunuissa luki kyseisen vaunun matkustajien nimet. Alkumatkasta junakopissamme oli 6 henkilon sijasta 8, joten pelkasimme jo ettemme paase nukkumaan ollenkaan (oli nimittain sleeper-vaunu ja homma toimii siten etta nukkumalaviskat kun kaantaa nukkuma-asentoon, ei jaa tilaa ylimaaraisille istuskelijoille). Onneksi ylimaaraiset istuskelijat poistuivat junasta melko pian ja paasimme makuuasentoon. Loppumatka (7-8 tuntia) sujui omalta osaltani melko leppoisasti torkahdellen ja saavuimme Ahmedabadiin odotettua aikaisemmin, noin kuuden aikaan aamulla.
Junassa kohtasimme jos jonkinmoista kulkijaa, joista mainittavin lienee pikkuinen hiiri, jonka nain kulkevan aivan Raisan jalan vieresta meidan rinkkojen taakse. Siina oli vahan jannittamista, etta meneeko se royhkeasti nakertelemaan meidan sipseja :D Muut matkaseuralaisemme olivat kaksi opiskelijapoikaa ja tytto - jolla oli olmeisesti downin syndrooma - isansa kanssa.
AINIIN, vessasta. Mina yritin pidatella pissaa melko kauan, kun en viittinyt lahta vessaa etsimaan. Lopulta oli kuitenkin pakko ja vessa olikin ihan nurkan takana. Se olikin sitten ensimmainen "Fire in the hole!" -vessa jonka olen matkalla kohdannut. Eli siis pelkka reika lattiassa.
perjantai 19. lokakuuta 2007
Bye Bye Bombay, Bombay goodbye!
Olemme karistaneet Mumbain polyt nyt kannoiltamme, mutta viela on monta asiaa, mita on jaanyt tuolta matkamme ensimmaiselta viikolta kertomatta. Muistammekohan edes lie kaikkea?
Ovelia ovat intialaiset. Heidan kanssaan voi kayda varsin sujuvaa keskustelua englanniksi, kunnes tulee estittaneeksi kysymyksen "how much?". Taman jalkeen intialaisen verbaaliset taidot tuntuvat haviavan, hanen kielensa turpoaa kaksinkertaiseksi tai sitten suuhun eksyy kuuma peruna - miten muuten voi selittaa sen, etta numeroista ei koskaan saa mitaan selvaa kun alkaa neuvottelemaan hinnoista? Niin, kyllahan minunkin suussani fifty ja twenty lausutaan samalla tavalla "befty" tai "bibdi". Luulenpa vallan etta tekevat tahallaan taman, hamatakseen viatonta reissaajaa maksamaan liikoja!
Tinkimiseen saimme vihdoin puhtia eilen, kun kavaisimme yksilla olusilla ja lahdimme sitten uhmakkaasti kiertelemaan kojuja, etta mehan ei makseta enaa liikaa mistaan! Niinpa teimmekin oivia ostoksia ihan oiviin hintoihin. Mulla on pari paitaa lisaa ja Tepellakin on intialaiset kamppeet ja hippiveska. Ostettiin myos lisaa lukemista, kun sairaana ollessa Tepe ehti lukea kaikki mun mukaani ottamat kirjat.
Sellainen unohtui aikaisemmin kertoa, etta kun ostaa paahdettuja pahkinoita katumyyjalta ne kaaritaan johonkin paperiin joka voipi olla vaikka sivu jostain kirjasta. Ostin tuossa jo monta paivaa sitten tuollaisia pahkinoita ja alkoi se kaareen teksti nayttaa niin tutulta, etta piti syoda pahkinat pian loppuun ja kaaria paperi auki. Kylla, silmani olivat nahneet oikein. Kyseessa oli printattuna wanhaa kunnon basic -ohjelmointikielta, jolla joskus vuonna kirves ja kypara ohjelmoitiin Aquariukselle pienia ohjelmia. Paperin toiselta puolelta selvisi, etta kyseessa oli Othello -pelin koodia. Kylla siina vahan norttiolo oli, kun tuollaisen tunnisti... (muoks, tuli pari paivaa taman kirjoittamisen jalkeen mieleen, etta se taisikin olla Pascal eika Basic, ei voi muistaa niin vanhoja!)
Vahan on huono omatunto siita, etta meilla kavi vahingossa niin, etta saimme hotellimme bigbossilta rahasta silleen vaarin takaisin, etta emme oikeasti maksaneet ollenkaan viimeisesta Mumbaissa viettamastamme yosta. Hotellin manager kun oli niin mukava mies ja ne apupojatkin siella. Manager muuten kyseli minulta yhtena paivana, etta onko tukkani ollut syntymasta asti tallainen, sitten han ihmetteli miten voin olla yliopistossa tukkani kanssa, ei kuulemma Intiassa onnistuisi. Seuraavaksi han alkoikin ihmettelemaan, etta enko ole naimisissa kun minulla ei ole sormusta. Jos joku siis kysyy, niin olen menossa kesalla naimisiin! Piti nimittain tuollainen valkoinen valhe kehittaa. Hyva ois loytaa jostain myos sormus sormeen, jotta olisi paremmin "turvassa" tai "nakymaton".
Elainrintamalla Mumbaissa naimme myos niita pyhia lehmia ja ainakin yhden vuohen. Ja hotellin kylpyhuoneessa oli tulitikkuaskin kokoinen torakka. Mielenkiintoisempia otuksia olikin sitten matkallamme Ahmedabadiin, mutta niista myohemmin lisaa, jotta pysyy tama kronologisuus edes jotenkin kunnossa.
Ovelia ovat intialaiset. Heidan kanssaan voi kayda varsin sujuvaa keskustelua englanniksi, kunnes tulee estittaneeksi kysymyksen "how much?". Taman jalkeen intialaisen verbaaliset taidot tuntuvat haviavan, hanen kielensa turpoaa kaksinkertaiseksi tai sitten suuhun eksyy kuuma peruna - miten muuten voi selittaa sen, etta numeroista ei koskaan saa mitaan selvaa kun alkaa neuvottelemaan hinnoista? Niin, kyllahan minunkin suussani fifty ja twenty lausutaan samalla tavalla "befty" tai "bibdi". Luulenpa vallan etta tekevat tahallaan taman, hamatakseen viatonta reissaajaa maksamaan liikoja!
Tinkimiseen saimme vihdoin puhtia eilen, kun kavaisimme yksilla olusilla ja lahdimme sitten uhmakkaasti kiertelemaan kojuja, etta mehan ei makseta enaa liikaa mistaan! Niinpa teimmekin oivia ostoksia ihan oiviin hintoihin. Mulla on pari paitaa lisaa ja Tepellakin on intialaiset kamppeet ja hippiveska. Ostettiin myos lisaa lukemista, kun sairaana ollessa Tepe ehti lukea kaikki mun mukaani ottamat kirjat.
Sellainen unohtui aikaisemmin kertoa, etta kun ostaa paahdettuja pahkinoita katumyyjalta ne kaaritaan johonkin paperiin joka voipi olla vaikka sivu jostain kirjasta. Ostin tuossa jo monta paivaa sitten tuollaisia pahkinoita ja alkoi se kaareen teksti nayttaa niin tutulta, etta piti syoda pahkinat pian loppuun ja kaaria paperi auki. Kylla, silmani olivat nahneet oikein. Kyseessa oli printattuna wanhaa kunnon basic -ohjelmointikielta, jolla joskus vuonna kirves ja kypara ohjelmoitiin Aquariukselle pienia ohjelmia. Paperin toiselta puolelta selvisi, etta kyseessa oli Othello -pelin koodia. Kylla siina vahan norttiolo oli, kun tuollaisen tunnisti... (muoks, tuli pari paivaa taman kirjoittamisen jalkeen mieleen, etta se taisikin olla Pascal eika Basic, ei voi muistaa niin vanhoja!)
Vahan on huono omatunto siita, etta meilla kavi vahingossa niin, etta saimme hotellimme bigbossilta rahasta silleen vaarin takaisin, etta emme oikeasti maksaneet ollenkaan viimeisesta Mumbaissa viettamastamme yosta. Hotellin manager kun oli niin mukava mies ja ne apupojatkin siella. Manager muuten kyseli minulta yhtena paivana, etta onko tukkani ollut syntymasta asti tallainen, sitten han ihmetteli miten voin olla yliopistossa tukkani kanssa, ei kuulemma Intiassa onnistuisi. Seuraavaksi han alkoikin ihmettelemaan, etta enko ole naimisissa kun minulla ei ole sormusta. Jos joku siis kysyy, niin olen menossa kesalla naimisiin! Piti nimittain tuollainen valkoinen valhe kehittaa. Hyva ois loytaa jostain myos sormus sormeen, jotta olisi paremmin "turvassa" tai "nakymaton".
Elainrintamalla Mumbaissa naimme myos niita pyhia lehmia ja ainakin yhden vuohen. Ja hotellin kylpyhuoneessa oli tulitikkuaskin kokoinen torakka. Mielenkiintoisempia otuksia olikin sitten matkallamme Ahmedabadiin, mutta niista myohemmin lisaa, jotta pysyy tama kronologisuus edes jotenkin kunnossa.
keskiviikko 17. lokakuuta 2007
Hengissa taas
Juu, nyt olen minakin paassyt irti taudin ikeesta joten paasin kirjoittelemaan blogiakin ettei Raisan tarvitse siita yksin huolehtia. Ihmiset on kovin puheliaita. Raisa meni tuossa eilen kertomaan nimensa jollekin katumyyjalle niin nyt se heti kaukaa iloisesti huuteli etta "Helooooou, Rais! (=rice? toim.huom.) Hau aar juu?". Ostettiin silta vetta. Ja korjatakseni Raisan aiempaa kertomaa, banaanista lahtee sita kuorta sentas noin 1 mm verran (ja huomasi se sen ite:).
Mun pitaisi hommata vahan jotain intialaista puuvillavaatetta kun on niin kuuma. Raisa nimittain osti paidan ja housut ja on tuossa kovasti kehuskellut etta mukavasti paasee tuuli lapi niin ei hikoa niin paljon. Raisa osti vihreen paidan ja valkoset housut, itse olen ajatellut mahdollisesti jotain muuta housujen variksi, kun valkoinen on likaisena heti likaisen nakoinenkin.
Hotellilla kay valilla semmoinen security-mies ja parina kertana ku oon nyt siihen tormannyt siina kaytavalla niin se on kysellyt etta "is everything ok, good sir?" ja tokalla kerralla viela heitti tyylikkaat jengityyliset kattelyt paalle :P
Nyt laitetaan nokkaa kohti juna-asemaa ja koitetaan hommata liput ahmedabadiin!
Mun pitaisi hommata vahan jotain intialaista puuvillavaatetta kun on niin kuuma. Raisa nimittain osti paidan ja housut ja on tuossa kovasti kehuskellut etta mukavasti paasee tuuli lapi niin ei hikoa niin paljon. Raisa osti vihreen paidan ja valkoset housut, itse olen ajatellut mahdollisesti jotain muuta housujen variksi, kun valkoinen on likaisena heti likaisen nakoinenkin.
Hotellilla kay valilla semmoinen security-mies ja parina kertana ku oon nyt siihen tormannyt siina kaytavalla niin se on kysellyt etta "is everything ok, good sir?" ja tokalla kerralla viela heitti tyylikkaat jengityyliset kattelyt paalle :P
Nyt laitetaan nokkaa kohti juna-asemaa ja koitetaan hommata liput ahmedabadiin!
tiistai 16. lokakuuta 2007
Intian ihmeita
Tepekin on jo sen verran kuosissa, etta lahdimme ihan yksissa tuumin ulos hotellista. Jatimme avaimet managerille, jotta voivat siivota huoneen silla aikaa kun olemme poissa. Han yritti kysella, etta emmeko halua olla paikalla vahtimassa, mutta me vaan sanoimme luottavamme heihin koska ovat hyvia miehia ja on hyva hotelli yms. Tepe kylla jo totesi, etta toivottavasti nyt eivat kayta luottamustamme hyvaksi. Tuskinpa sentaan... katsotaan sita sitten kun palataan hotellille.
Olemme syoneet taalla vallan mainioita banaaneja, appelsiineja ja vesimeloonia. Hassua, etta noilla samoilla nimilla viitataan niihin hedelmiin, mita myos Suomessa kaupoista loytyy silla taalla maistuvat niin paljon ENEMMAN! Ei ole lisaaineita eika mitaan. Banaaneistakin lahtee kuoriessa vain kuori (eli vain se keltainen 0.2 millin nahka) eika sita banaaniosaa, niin kuin Suomeen tuoduista banaaneista. Appelsiineissa ei ole niita valkoisia roskaosia paljon ollenkaan, ei tarvitse pelata tukehtumista! Vesimeloonikaan ei ole niin vetinen mihin on tottunut, vaan maukkaampi ja mehukkaampi. Miten sita enaa voi tottua kotioloissa hedelmiin kun taalla saa tallaisia herkkuja ja viela paljon halvemmalla!
Emme ole tormanneet viela mihinkaan kovin erikoisiin wc-ponttoihin. Varsin samantapaisia ovat olleet mita siella kotona, mita nyt ehka vahan 1970 -lukuisen nakoisia. Mita lie talla tarkoitankaan... Huuhtelumekanismit ovat olleet mita erikoisempia, usein pitaa ensin vaantaa jostain vesi paalle, sitten huuhdella ja kun on arvioinut etta vetta on mennyt tarpeeksi niin sitten katkaista huuhtelu. Suihkusta vesi ei tule kovinkaan haavilla paineella, joten shampoon saa huuheltua paasta parhaiten kun ottaa vetta kannuun/saaviin ja kaataa paalleen. Kaikissa suihkuissa on tahan mennessa ollut noita apuastioita. En kylla ymmarra, miksi se on jokin hieno myyntivaltti hotellille, etta heidan suihkustaan tulee lamminta vetta? Naissa lampoasteissa ei tulisi mieleenkaan ottaa muita kuin viilentavia kylmia suihkuja!
Elaimia olemme taalla nahneet lahinna kissoja ja koiria. Ovat kylla aivan raasun laiheliineja kaikki ja nukkua rohnottavat kuumimman paivan ajan niin etta ei niista kylla nae ovatko edes hengissa. Illalla niita nakee sitten ihan kayskentelemassa. Yhden auton alla oli koiraraasu, jolla oli koko mahan alus taynna jotain syopakasvaimia tms. kavi kylla saaliksi. Jollain kerjaavalla naisella oli pieni apina talutushihnassa, mutta ei sita tohtinut jaada pallistemaan kun olisi joutunut kaivamaan heti kuvetta. Niin ja variksia taalla on myos. Todella suuria ja pelottavan nakoisia! Yksi melkein lensi sisalle hotellihuoneeseen kun meilla oli ikkuna auki!
Eilen kun ostin vetta niin myyjan kaveri alkoi ihmettelemaan tukkaani (eli naita takkuja/rastoja) etta onko se mun natural hear. Oli vain taas sellaista aksenttimongerrusta ja nopeaa puhetulvaa, etta ei siita kunnon keskustelua syntynyt. Totesimpa vain, etta eipa tartte kammata tukkaa koskaan kun se on takussa.
Valokuviahan sita toki pitaisi saada laitettua tanne blogiin tai irc-galleriaan. Hirveasti ei ole edes kuvia napsittu, muta jahka pari hyvaa otosta "filmille" tallentuu niin pitaa miettia miten kuvan saa koneelle asti. Kylla naissa koneissa nayttaisi USB-portit olevan... joskin polyiset. Katsellaan siis myohemmin :)
Olemme syoneet taalla vallan mainioita banaaneja, appelsiineja ja vesimeloonia. Hassua, etta noilla samoilla nimilla viitataan niihin hedelmiin, mita myos Suomessa kaupoista loytyy silla taalla maistuvat niin paljon ENEMMAN! Ei ole lisaaineita eika mitaan. Banaaneistakin lahtee kuoriessa vain kuori (eli vain se keltainen 0.2 millin nahka) eika sita banaaniosaa, niin kuin Suomeen tuoduista banaaneista. Appelsiineissa ei ole niita valkoisia roskaosia paljon ollenkaan, ei tarvitse pelata tukehtumista! Vesimeloonikaan ei ole niin vetinen mihin on tottunut, vaan maukkaampi ja mehukkaampi. Miten sita enaa voi tottua kotioloissa hedelmiin kun taalla saa tallaisia herkkuja ja viela paljon halvemmalla!
Emme ole tormanneet viela mihinkaan kovin erikoisiin wc-ponttoihin. Varsin samantapaisia ovat olleet mita siella kotona, mita nyt ehka vahan 1970 -lukuisen nakoisia. Mita lie talla tarkoitankaan... Huuhtelumekanismit ovat olleet mita erikoisempia, usein pitaa ensin vaantaa jostain vesi paalle, sitten huuhdella ja kun on arvioinut etta vetta on mennyt tarpeeksi niin sitten katkaista huuhtelu. Suihkusta vesi ei tule kovinkaan haavilla paineella, joten shampoon saa huuheltua paasta parhaiten kun ottaa vetta kannuun/saaviin ja kaataa paalleen. Kaikissa suihkuissa on tahan mennessa ollut noita apuastioita. En kylla ymmarra, miksi se on jokin hieno myyntivaltti hotellille, etta heidan suihkustaan tulee lamminta vetta? Naissa lampoasteissa ei tulisi mieleenkaan ottaa muita kuin viilentavia kylmia suihkuja!
Elaimia olemme taalla nahneet lahinna kissoja ja koiria. Ovat kylla aivan raasun laiheliineja kaikki ja nukkua rohnottavat kuumimman paivan ajan niin etta ei niista kylla nae ovatko edes hengissa. Illalla niita nakee sitten ihan kayskentelemassa. Yhden auton alla oli koiraraasu, jolla oli koko mahan alus taynna jotain syopakasvaimia tms. kavi kylla saaliksi. Jollain kerjaavalla naisella oli pieni apina talutushihnassa, mutta ei sita tohtinut jaada pallistemaan kun olisi joutunut kaivamaan heti kuvetta. Niin ja variksia taalla on myos. Todella suuria ja pelottavan nakoisia! Yksi melkein lensi sisalle hotellihuoneeseen kun meilla oli ikkuna auki!
Eilen kun ostin vetta niin myyjan kaveri alkoi ihmettelemaan tukkaani (eli naita takkuja/rastoja) etta onko se mun natural hear. Oli vain taas sellaista aksenttimongerrusta ja nopeaa puhetulvaa, etta ei siita kunnon keskustelua syntynyt. Totesimpa vain, etta eipa tartte kammata tukkaa koskaan kun se on takussa.
Valokuviahan sita toki pitaisi saada laitettua tanne blogiin tai irc-galleriaan. Hirveasti ei ole edes kuvia napsittu, muta jahka pari hyvaa otosta "filmille" tallentuu niin pitaa miettia miten kuvan saa koneelle asti. Kylla naissa koneissa nayttaisi USB-portit olevan... joskin polyiset. Katsellaan siis myohemmin :)
maanantai 15. lokakuuta 2007
Mumbai is all about Bollywood
Kuuma on, hiki virtaa ja nappiksesta puuttuu skandit. Siita huolimatta tilannekatsausta reissusta tuleepi tassa!
Miten voisi puhua Mumbaista puhumatta Bollywoodista? Jo lennollamme tormasimme Bollywood-leffoihin, silla lentokoneessa oli noin 10 kanavaa, joilta pystyi valitsemaan mita leffaa katsella. Minulla on ollut ihan vaara mielikuva Bollywood -leffoista, jotenkin olen ajatellut etta ne on sellaisia perinteisissa asuissa tanssimista ja laulamista. PYH! Varsin lansimaisia ovat olleet ainakin nama mihin olen tormannyt. Ainoana varsinaisena erona on, etta valilla nayttelijat ratkeavat iloiseen lauluun ja tanssiin.
Perjantaina huoneemme ovelle kolkutettiin ja hotellimme manager tuli jonkun miehen kanssa kyselemaan etta lahtisimmeko seuraavana paivana extroiksi Bollywood -leffaan! Palkkana 500 rps molemmille + kuljetukset, ruoat ja juomat. Olimme tavattoman innoissamme! Sitten vilkaisin mita LP Intia sanoi tuosta extran hommasta ja siina kehotettiin tarkastamaan rekrytoijan henkilollisyys ennen kuin lahtee moisen mukaan. Hotellimme manager on mukava meis ja haneen luotamme, mutta kylla tuo vahan pisti epailyttamaan. Bollywood -tahteys jai kuitenkin valiin, silla minuun iski yolla ripuli.
Viikonloppu on mennyt aika tiiviisti hotellilla notkuen. Tepe on kaynyt ostamassa mulle vetta ja hedelmia, joskaan mikaan ei ole meinannut pysya sisalla. Toivottavasti tama tasta pikkuhiljaa. Eilen uskaltauduin taas lahtemaan ulos ja viereemme karautti iso musta auto, josta hyppasi ulos toinen extrarekrytoija. Hanen mukaansa emme uskaltaneet lahtea, koska ei ollut mitaan takeita, etta han oli aito. Hotellimme manageri olisi saanut meidat extran hommiin myos taksi paivaksi, mutta Tepe aloitti viime yona oksentamisen ja on vahan kuumettakin. Nyt on siis minun vuoroni noutaa hedelmia ja vetta. On kuulemma harvinaista paasta Bollywood extraksi ja meilla ois ollut jo kolmesti siihen mahdollisuus, etta aikamoista tuuria...
Juttua kylla viela riittaisi, taalla on niin paljon ihmeteltavaa ja kummasteltavaa. Muutamia asioita mainitakseni:
- liikenne on hullua, hullua ja hullua. Jalankulkijana teiden ylittaminen on kuin extremeurheilua ja olen tainnut taksin kyydissakin kiljahtaa pari kertaa niin, etta kuskeja kummastuttaa. Toottaily on jatkuvaa. Isojen kuorma-autojen perassa jopa lukee "HONK OK PLESE" ja olemme miettineet, etta mikahan siina on ideana? Muutenkin kaikki toottailee koko ajan.
- Slummit. Tieto siita etta tallahetkella maailmassa miljardi ihmista asuu slummeissa sai kylla palan nousemaan kurkkuun kun ajoimme taksilla lentokentalta slummien lapi kohti kaupunkia. Pahvista ja pelleista kyhatyt toisiinsa nojaavat rakennelmat... veti kylla sanattomaksi.
- Kielimuuria ei varsinaisesti ole, koska kaikki puhuvat englantia. Ongelmia aiheuttaa vain se etta monilla on niin vahva aksentti ja puhuvat nopeasti, etta joutuu monesti kysymaan, etta mista ihmeeeeeesta on kyse. Koulussa opetetut englannin lauserakenteet osoittautuvat kylla varsin turhiksi, koska usein joutuu korostamaan haluamaansa asiaa varsin simple englishilla eli paria sanaa hokemalla.
Ja ollaan me kierretty vahan nahtavyyksiakin. Kaytiin Gateway of Indialla (sanotaan etta ei ole todella kaynyt Intiassa ellei kay siella), Prince of Wales Museumiin tutustuimme myos (silla on joku toinenkin nimi mutta se on hindiksi niin en voi muistaa... mulle makso sinne lippu vaan 10rps kun oli kansainvalinen opiskelijakortti, kiitos Kilroyn) ja kavimme myos Chowpatty Beachilla katsomassa auringonlaskua. Muuten olemme olleet siten onnekkaita, etta olemme nahneet yhden morsiussaattueen ja pari sellaista kulkuetta jossa kuljetetaan Shiwa-patsasta. Paljon oli rummutusta ja iloista menoa.
Varmasti unohtui viela paljon asioita, mutta pitaa tasta lahtea kohti hotellia etta Tepe ei huolestu. Ei ollut puhetta etta jaan talla reissulla nettiin.
Kiitos kaikille kommenteista, ne kylla luetaan vaikka niihin ei voikan suoraan tuohon vastata. Blogin linkkia oli tarkoitus levittaa kylla kaikille, mutta lahtiessa oli niin kiiru, etta viesti lahti vain niille kenen mailit oli sopivasti kadenulottuvilla tai ulkomuistissa.
Miten voisi puhua Mumbaista puhumatta Bollywoodista? Jo lennollamme tormasimme Bollywood-leffoihin, silla lentokoneessa oli noin 10 kanavaa, joilta pystyi valitsemaan mita leffaa katsella. Minulla on ollut ihan vaara mielikuva Bollywood -leffoista, jotenkin olen ajatellut etta ne on sellaisia perinteisissa asuissa tanssimista ja laulamista. PYH! Varsin lansimaisia ovat olleet ainakin nama mihin olen tormannyt. Ainoana varsinaisena erona on, etta valilla nayttelijat ratkeavat iloiseen lauluun ja tanssiin.
Perjantaina huoneemme ovelle kolkutettiin ja hotellimme manager tuli jonkun miehen kanssa kyselemaan etta lahtisimmeko seuraavana paivana extroiksi Bollywood -leffaan! Palkkana 500 rps molemmille + kuljetukset, ruoat ja juomat. Olimme tavattoman innoissamme! Sitten vilkaisin mita LP Intia sanoi tuosta extran hommasta ja siina kehotettiin tarkastamaan rekrytoijan henkilollisyys ennen kuin lahtee moisen mukaan. Hotellimme manager on mukava meis ja haneen luotamme, mutta kylla tuo vahan pisti epailyttamaan. Bollywood -tahteys jai kuitenkin valiin, silla minuun iski yolla ripuli.
Viikonloppu on mennyt aika tiiviisti hotellilla notkuen. Tepe on kaynyt ostamassa mulle vetta ja hedelmia, joskaan mikaan ei ole meinannut pysya sisalla. Toivottavasti tama tasta pikkuhiljaa. Eilen uskaltauduin taas lahtemaan ulos ja viereemme karautti iso musta auto, josta hyppasi ulos toinen extrarekrytoija. Hanen mukaansa emme uskaltaneet lahtea, koska ei ollut mitaan takeita, etta han oli aito. Hotellimme manageri olisi saanut meidat extran hommiin myos taksi paivaksi, mutta Tepe aloitti viime yona oksentamisen ja on vahan kuumettakin. Nyt on siis minun vuoroni noutaa hedelmia ja vetta. On kuulemma harvinaista paasta Bollywood extraksi ja meilla ois ollut jo kolmesti siihen mahdollisuus, etta aikamoista tuuria...
Juttua kylla viela riittaisi, taalla on niin paljon ihmeteltavaa ja kummasteltavaa. Muutamia asioita mainitakseni:
- liikenne on hullua, hullua ja hullua. Jalankulkijana teiden ylittaminen on kuin extremeurheilua ja olen tainnut taksin kyydissakin kiljahtaa pari kertaa niin, etta kuskeja kummastuttaa. Toottaily on jatkuvaa. Isojen kuorma-autojen perassa jopa lukee "HONK OK PLESE" ja olemme miettineet, etta mikahan siina on ideana? Muutenkin kaikki toottailee koko ajan.
- Slummit. Tieto siita etta tallahetkella maailmassa miljardi ihmista asuu slummeissa sai kylla palan nousemaan kurkkuun kun ajoimme taksilla lentokentalta slummien lapi kohti kaupunkia. Pahvista ja pelleista kyhatyt toisiinsa nojaavat rakennelmat... veti kylla sanattomaksi.
- Kielimuuria ei varsinaisesti ole, koska kaikki puhuvat englantia. Ongelmia aiheuttaa vain se etta monilla on niin vahva aksentti ja puhuvat nopeasti, etta joutuu monesti kysymaan, etta mista ihmeeeeeesta on kyse. Koulussa opetetut englannin lauserakenteet osoittautuvat kylla varsin turhiksi, koska usein joutuu korostamaan haluamaansa asiaa varsin simple englishilla eli paria sanaa hokemalla.
Ja ollaan me kierretty vahan nahtavyyksiakin. Kaytiin Gateway of Indialla (sanotaan etta ei ole todella kaynyt Intiassa ellei kay siella), Prince of Wales Museumiin tutustuimme myos (silla on joku toinenkin nimi mutta se on hindiksi niin en voi muistaa... mulle makso sinne lippu vaan 10rps kun oli kansainvalinen opiskelijakortti, kiitos Kilroyn) ja kavimme myos Chowpatty Beachilla katsomassa auringonlaskua. Muuten olemme olleet siten onnekkaita, etta olemme nahneet yhden morsiussaattueen ja pari sellaista kulkuetta jossa kuljetetaan Shiwa-patsasta. Paljon oli rummutusta ja iloista menoa.
Varmasti unohtui viela paljon asioita, mutta pitaa tasta lahtea kohti hotellia etta Tepe ei huolestu. Ei ollut puhetta etta jaan talla reissulla nettiin.
Kiitos kaikille kommenteista, ne kylla luetaan vaikka niihin ei voikan suoraan tuohon vastata. Blogin linkkia oli tarkoitus levittaa kylla kaikille, mutta lahtiessa oli niin kiiru, etta viesti lahti vain niille kenen mailit oli sopivasti kadenulottuvilla tai ulkomuistissa.
perjantai 12. lokakuuta 2007
Intiassa ollaan :)
Olin tuossa ekaa kertaa pilvien ylla, olihan se hienon nakoista ja muutkin maisemat lentsikasta sillon ku jotakin nakyi. Mukavasti on mennyt ja alkushokki on jo mennyt ohi. Hulinaa ja vilinaa riittaa, mutta raisapa saapi kertoa niista lisempaa kun omaa tuota verbaalista lahjakkuutta himpun verran mua enemman. Ikava on kaikkea suomessa mutta eikohan tama tasta. Hiki virtaa solkenaan.
Kummallista kirjoittaa ilman skandeja. Skandeista tulikin mieleen etta tuossa vieressa just joku irlantilainen happu kyseli etta ollaanko skandeja, suomalaisia oli kuulemma tavannut taalla aika paljon niin toivottavasti mekin niita tavataan. Olis nimittain ihan jees paasta suomeakin puhumaan ja tutustua ihmisiin ettei Raisan kanssa vaan keskenaan hopotella. Puolessa vuodessa voi nimittain jutut loppua vahan kesken :P
Kummallista kirjoittaa ilman skandeja. Skandeista tulikin mieleen etta tuossa vieressa just joku irlantilainen happu kyseli etta ollaanko skandeja, suomalaisia oli kuulemma tavannut taalla aika paljon niin toivottavasti mekin niita tavataan. Olis nimittain ihan jees paasta suomeakin puhumaan ja tutustua ihmisiin ettei Raisan kanssa vaan keskenaan hopotella. Puolessa vuodessa voi nimittain jutut loppua vahan kesken :P
tiistai 9. lokakuuta 2007
Jihuu
Meikäpojalla alkoi matka eilen kun autoilin äipän kanssa kannonkoskelle (matkalla vietiin jonkun verran paria liftaria kohti jyväskylää). Siellä moikkailtiin mummoja ja Raisan kans siitä ponnahdettiin hetimmiten tänne Jyväskylään. Tänään tehtiin jo vähän töitä ja pakkailut pitäis alkaa tarkisteleen. Huomenna aamulla ompi tiedossa junailua Helsinkiin ja illalla lentoa mumbaihin. Tosiaan niissä mun malarialääkkeissä on huonona puolena se että niitä otetaan päivittäin ja ne tulee kalliiksi. Hyvänä puolenaa kuitenkin se että sivuvaikutukset ei oo yhtä yleisiä ku muissa ja ne yleensä tuleekin lievempinä. Ja lisäksi lääkäri sanoi että ne tehoaa parhaiten. Huomenna eka lääke ku tarvii alottaa 24 tuntii ennen saapumista.
P.S. Jännitys ja ikävä jo käynnistyneet, viime yö oli suhteellisen levoton :P
P.P.S. Yks sivuoire mun lääkkeissä voi olla hiustenlähtö :'D
P.S. Jännitys ja ikävä jo käynnistyneet, viime yö oli suhteellisen levoton :P
P.P.S. Yks sivuoire mun lääkkeissä voi olla hiustenlähtö :'D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)