Siam Riepista suuntasimme takaisin Kambodzan pääkaupunkiin, koskapa Kimmon ja Laurin lento Australiaan oli parin päinvän päästä eli lauantaina 26. tammikuuta (soittaako tämä päivämäärä kelloja kenenkään päässä?).
Vietimme aikaamme mm. kaupungin lukuisilla marketeilla kierrellen. Saimmepa hierottua muutamia kauppojakin joskin monet tinkimiskerrat päätyivät siihen, että poistuimme paikalta, koska meiltä vaadittiin liian kovia hintoja. Monet matkailijat eivät taida tinkiä laisinkaan, kun kauppiaat ovat siinä uskossa, että turisteilta voi pyytää ihan millaisia summia vain!
Kävimme vierailemassa eräässä orpokodissa, jonne veimme tuliaisina mandariineja, pesuaineita ja pari potkusulkapalloa. Lauri otti vierailuun koulutuksellisen näkökannan ja vei lapsille läjän matematiikan kirjoja. Kaikki lapset käyttäytyivät ihan kuin heillä olisi ollut ADHD. Rauhalliseksi vierailua ei siis voi sanoa. Lapset olivat harjoitelleet paikallisia tansseja ja esittivät niitä meille, minkä jälkeen ohjelmassa oli taas vapaata riehumista. Yksi tanssivista lapsista muistutti kovasti veljentytärtäni Roosaa. Oli samanlaisia ilmeitä ja eleitä siinä tanssin lomassa.
Reissuretkueemme koko palasi takaisin alkuperäiseen kahteen reissaajaan lauantaina, ja sunnuntaina juhlistimme Tepen kanssa minun syntymäpäivääni vierailemalla Phnom Penhin vesipuistossa. Paikka oli siis ulkoilmassa oleva uimahalli vähäkloorisine vesineen, vesiliukumäkineen, aaltokoneineen, tubeineen ja hierovine suihkuineen. Paikka ei ollut mikään turistinähtävyys ja niinpä uiskentelimme lähinnä paikallisten kanssa. Muuten reissu oli todella mukava, mutta vesipuisto oli hiukan peruskorjauksen tarpeessa, joten me molemmat onnistuimme saamaan haavan jalkaan. Tulipa ainakin ensimmäistä kertaa turvauduttua ensiapulaukkuun, kun käytimme puhdistusliinaa ja laastareita.
Seuraavana päivänä lähdimme vähän shoppailemaan, sillä meillä oli ilmennyt tarvetta muutamille perustarvikkeille (hyttysmyrkkyä, teippiä, pinnejä, cd-kotelo yms. pientä). Hetken kaupungilla kierreltyämme osuimme sattumalta suuren, modernin ostoskeskuksen kohdalle. Huomasimme, että sen yläkerroksessa oli ranvintola ja ajattelimme käväistä siellä vilkaisemassa maisemia. Olivathan ne toki komeat, ravintolan väki vain ei tuntunut olevan mielissään kun otimme vain mehut ja jätskit eikä laisinkaan ruokaa... Ostoskeskuksessa oli pelihalli sekä rullaluistinrata. Niillä istuskelimme kotvan aikaa seuraamassa miten paikallinen parempiosainen nuoriso viettää aikaansa. Olihan siellä ihan selvästi soidinmenoja meneillään.
torstai 31. tammikuuta 2008
sunnuntai 27. tammikuuta 2008
Angkor Wat, What?
Saavuttuamme Siam Riepin linja-autoasemalle meidät piiritti tuttuun tapaan lauma tuktuk- ja motokuskeja, jotka halusivat tarjota meille kyytiä keskustaan. Sen verran olemme jo reissukokemusta kartuttaneet, että tutkimme rauhassa alueen karttaa kuuroina kuskien puheille, kunnes tietäisimme olemmeko niin kaukana että tarvitsemme jotain muuta kuin apostolin kyytiä. Keskusta oli varsin kaukana käveltäväksi, joten päädyimme ottamaan kyydin tuktuk-kuskilta, joka pienen tinkimisen jälkeen lupasi viedä meidät keskustaan kahdella dollarilla jos käymme katsomassa hänen (edustamaansa) hotellia. Siam Riepissä on komissiosysteemi, eli kuskit saavat komissiota hotellilta jos tuovat sinne asiakkaita. Samalla asiakkaat tietysti maksavat huoneista suuremman hinnan kattaakseen komission. Eihän huoneen katsominen mitään maksa, joten suostuimme diiliin. Kävimme katsomassa huoneita ja totesimme ne kalliiksi (6 dollaria) ja lähdimme kävelemään pois. Kuski ajoi peräämme ja koitti houkutella meitä katsomaan vielä toistakin hotellia, mutta emme suostuneet moiseen, olimmehan jo kävelymatkan päässä kaikkialta. Karistaaksemme kuskin ja muut mahdolliset komission hinkujat, menimme ravintolaan laittamaan murua rinnan alle. Tuttuun tapaan nopeimpina ruoan ahmijoina Kimmo ja Lauri olivat ensimmäisinä valmiina ja lähtivät etsimään meille nukkupaikkaa minun ja Tepen jäädessä nauttimaan jälkkäristä ja vahtimaan laukkuja. Piiiitkän ajan päästä pojat palasivat ilmoittamaan, että muualla on vielä kalliimpaa kuin jo katsomassamme paikassa. Päätimme siis palata takaisin. Kun meillä ei ollut enää tuktuk-kuskia vanavedessä saimmekin huoneet hintaan 5$/kpl! Kannatti käydä ruokailemassa!
Siam Riep on kuulu Angkor Watista. Kyseessä on siis tuhannen vuoden takaisen miljoonakaupungin rauniot. Koska vain jumalille yms. tarkoitetut rakennukset sai rakentaa kivestä on alueella nähtävillä lähinnä vain temppeleitä ja kuninkaiden muistomerkkejä. Me halusimme nähdä auringonnousun Angor Watilla (alueen päätemppeli) joten meilla oli tuktuk vuokralla aamu viidestä lähtien koko päiväksi. Hintaa lystille tuli 17 dollaria ja se jaettuna neljän kesken ei oikeastaan ole paljon mitään. Alue on siis todella suuri, eikä sitä tosiaankaan kävellä ympäri! Vaikka meillä oli tuktuk-kuski 13 tuntia, kerkesimme nähdä vain osan rakennuksista. Minulle mieluisimpia temppeleitä olivat Ta Prohm (paljon viidakkoa ja sokkeloita, siellä on kuvattu kohtauksia tomb raider -leffaan), Ta Keo (kiipeämistä korkealle ja jyrkästi) sekä Bayon (sokkeloita, kiipeämistä ja paljon naamatauluja). Monta kertaa kerkesin huokailla, että kuinka hienoa olisikaan ollut pienenä asua moisten raunioitten lähellä! Tosi hyviä paikkoja leikkiä piilosta sekä rakentaa majoja! 13 tunnin kiipeilemisen ja kiertelemisen jälkeen sitä oli jo aika rättipoikki.
Seuraavana aamuna lähdimme taas bussiin ja takaisin kohti pääkaupunkia Phnom Penhiä. Loppumatkasta viereeni tuli istumaan pari pikkupoikaa Hou (n.6-7v) ja Hng (n.8-9v). Yhteistä kieltä ei oikeastaan ollut, mutta silti mm. jaoimme pomelon, ihmettelimme maisemia ja minun eriparisia peukaloitani sekä opettelimme sormitemppuja. Opettivatpa pojat lopulta Kimmolle "secret handshake":n ja näin ollen Kimmo on varmaan nyt jonkin jengin jäsen.
Siam Riep on kuulu Angkor Watista. Kyseessä on siis tuhannen vuoden takaisen miljoonakaupungin rauniot. Koska vain jumalille yms. tarkoitetut rakennukset sai rakentaa kivestä on alueella nähtävillä lähinnä vain temppeleitä ja kuninkaiden muistomerkkejä. Me halusimme nähdä auringonnousun Angor Watilla (alueen päätemppeli) joten meilla oli tuktuk vuokralla aamu viidestä lähtien koko päiväksi. Hintaa lystille tuli 17 dollaria ja se jaettuna neljän kesken ei oikeastaan ole paljon mitään. Alue on siis todella suuri, eikä sitä tosiaankaan kävellä ympäri! Vaikka meillä oli tuktuk-kuski 13 tuntia, kerkesimme nähdä vain osan rakennuksista. Minulle mieluisimpia temppeleitä olivat Ta Prohm (paljon viidakkoa ja sokkeloita, siellä on kuvattu kohtauksia tomb raider -leffaan), Ta Keo (kiipeämistä korkealle ja jyrkästi) sekä Bayon (sokkeloita, kiipeämistä ja paljon naamatauluja). Monta kertaa kerkesin huokailla, että kuinka hienoa olisikaan ollut pienenä asua moisten raunioitten lähellä! Tosi hyviä paikkoja leikkiä piilosta sekä rakentaa majoja! 13 tunnin kiipeilemisen ja kiertelemisen jälkeen sitä oli jo aika rättipoikki.
Seuraavana aamuna lähdimme taas bussiin ja takaisin kohti pääkaupunkia Phnom Penhiä. Loppumatkasta viereeni tuli istumaan pari pikkupoikaa Hou (n.6-7v) ja Hng (n.8-9v). Yhteistä kieltä ei oikeastaan ollut, mutta silti mm. jaoimme pomelon, ihmettelimme maisemia ja minun eriparisia peukaloitani sekä opettelimme sormitemppuja. Opettivatpa pojat lopulta Kimmolle "secret handshake":n ja näin ollen Kimmo on varmaan nyt jonkin jengin jäsen.
tiistai 22. tammikuuta 2008
Jatkoa Sihanouk Villeen
Kun tapasimme Teemun ja Laurin, saimme kuulla että he majailivat juurikin Victory Beachin lähettyvillä. Päätimme siis muuttaa sinne, koska paikka kuulosti paljon kivemmalta kuin oma rantamme. Jonkin verran täällä on likaisia setiä viettämässä aikaa maksullisessa seurassa, mutta ei sillä tavalla häiritsevästi kuin Bangkokissa.
Muuttopäivänä teimme päiväretken läheiselle Bamboo Islandille ja parille muulle saarelle snorklailemaan. Retki maksoi 10 dollaria per naama ja sisälsi kuljetukset, aamiaisen, pikniklounaan ja snorklausvehkeet. Kenelläkään meistä ei oikein ollut entuudestaan kokemusta snorklailusta, mutta pienen harjoittelun jälkeen pääsimme jo jyvälle hommasta. Lähinnä vedessä pulikoimme minä ja Tepe, sillä Lauri teloi jalkansa koralliin heti ensimmäisellä saarella ja Kimmo ei oikein välitä suolavedessä uimisesta. Bongailimme pinnan alta erilaisia kiviä, koralleja ja simpukoita sekä monenlaisia kaloja. Onnistuin näkemään myös merimakkaran ja muutamia merisiilejä. Touhu oli niin mukavaa, että sitä pitää päästä kokeilemaan toistekin.
Täällä on tullut syötyä aika paljon kalaruokia, sillä rannikkokaupunkina Sihanouk Ville on kuulu kalastaan ja merenelävistään. Barracudaa on löytynyt lautaselta jo monta kertaa ja on se herkkua. Ruoka ei tosiaankaan ole kallista. Äsken kävin syömässä perunamuussia ja paistettua kalaa salaatin kera, ruokajuomana vettä ja Spriteä. Setin hinta 2 dollaria eli puolisentoista euroa. Ruoka on koko reissussa ollut niin halpaa ja hyvää, että lisäkiloja on alkanut ilmestyä itse kullekin. Olemme myös maistaneet monia kummallisia hedelmiä, joiden mukana mm. tsonpuu ja durian. Eivät mitään erikoisen herkullisia kumpikaan.
Täältä hotellimme lähettyviltä löytyy suomalaisen Hessun pitämä Bar-Baari, jossa kävimme istumassa iltaa tässä iltana eräänä. Juttelimme Hessun lisäksi pitkään irlantilais-suomalaisen Bilin kanssa, joka itseasiassa on töissä Finlandia -ravintolassa, jossa kävimme syömässä aikaisemmin. Bilillä riitti mielenkiintoista juttua, kunhan tilasimme hänelle aina lisää juotavaa (jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa...). Seuraavana päivänä kuulimme, että kun tiemme aamun pikkutunteina erkanivat oli Bili kolkattu kotimatkallaan ja hänen kännykkänsä oli pöllitty! Bar-baarissa oli aika paljon suomalaisia ja bongasimme siellä myös Salkkareissa näytelleen tyypin (esitti kuulemma Markusta, joka taisi sarjassa olla töissä Barbaarissa, aika jännä yhteensattuma).
Sihanouk Villestä suuntasimme kohden Siam Riepiä ja Angkor Watia. Aikataulun mukaan bussimatkan piti kestää 12 tuntia, mutta lähdimme 45 minuuttia myöhässä aikataulusta ja olimme perillä puolituntia etuajassa, joten reissua kesti vain miellyttävät yksitoista tuntia.
Muuttopäivänä teimme päiväretken läheiselle Bamboo Islandille ja parille muulle saarelle snorklailemaan. Retki maksoi 10 dollaria per naama ja sisälsi kuljetukset, aamiaisen, pikniklounaan ja snorklausvehkeet. Kenelläkään meistä ei oikein ollut entuudestaan kokemusta snorklailusta, mutta pienen harjoittelun jälkeen pääsimme jo jyvälle hommasta. Lähinnä vedessä pulikoimme minä ja Tepe, sillä Lauri teloi jalkansa koralliin heti ensimmäisellä saarella ja Kimmo ei oikein välitä suolavedessä uimisesta. Bongailimme pinnan alta erilaisia kiviä, koralleja ja simpukoita sekä monenlaisia kaloja. Onnistuin näkemään myös merimakkaran ja muutamia merisiilejä. Touhu oli niin mukavaa, että sitä pitää päästä kokeilemaan toistekin.
Täällä on tullut syötyä aika paljon kalaruokia, sillä rannikkokaupunkina Sihanouk Ville on kuulu kalastaan ja merenelävistään. Barracudaa on löytynyt lautaselta jo monta kertaa ja on se herkkua. Ruoka ei tosiaankaan ole kallista. Äsken kävin syömässä perunamuussia ja paistettua kalaa salaatin kera, ruokajuomana vettä ja Spriteä. Setin hinta 2 dollaria eli puolisentoista euroa. Ruoka on koko reissussa ollut niin halpaa ja hyvää, että lisäkiloja on alkanut ilmestyä itse kullekin. Olemme myös maistaneet monia kummallisia hedelmiä, joiden mukana mm. tsonpuu ja durian. Eivät mitään erikoisen herkullisia kumpikaan.
Täältä hotellimme lähettyviltä löytyy suomalaisen Hessun pitämä Bar-Baari, jossa kävimme istumassa iltaa tässä iltana eräänä. Juttelimme Hessun lisäksi pitkään irlantilais-suomalaisen Bilin kanssa, joka itseasiassa on töissä Finlandia -ravintolassa, jossa kävimme syömässä aikaisemmin. Bilillä riitti mielenkiintoista juttua, kunhan tilasimme hänelle aina lisää juotavaa (jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa...). Seuraavana päivänä kuulimme, että kun tiemme aamun pikkutunteina erkanivat oli Bili kolkattu kotimatkallaan ja hänen kännykkänsä oli pöllitty! Bar-baarissa oli aika paljon suomalaisia ja bongasimme siellä myös Salkkareissa näytelleen tyypin (esitti kuulemma Markusta, joka taisi sarjassa olla töissä Barbaarissa, aika jännä yhteensattuma).
Sihanouk Villestä suuntasimme kohden Siam Riepiä ja Angkor Watia. Aikataulun mukaan bussimatkan piti kestää 12 tuntia, mutta lähdimme 45 minuuttia myöhässä aikataulusta ja olimme perillä puolituntia etuajassa, joten reissua kesti vain miellyttävät yksitoista tuntia.
lauantai 19. tammikuuta 2008
Radalla
Kun Raisa ja Kimmo ottivat varaslahdon Sihanoukvilleen, jai meille Laurin kanssa yksi paiva jolle piti keksia tekemista ilman hippeja. Tehtava ei ollut vaikea, koska meilla olikin ollut jo paljon puhetta paikallisista ampumaradoista.
Aamulla siis suuntasimme (itseni ja Laurin lisaksi mukana oli myos toinen Mattias) tuktukilla kohti armeijan yllapitamaa pytinkia, jossa oli mahdollisuus paasta kokeilemaan erilaisia pyssyja. Osoittautui kuitenkin sen verran kalliiksi huviksi, etta vain Lauri ryhtyi ammuskeluhommiin. Taman Lauri teki listan mukaan venalaisella uzilla, josin kyseessa taisi oikeammin olla joku muu kuin uzi ja jostain muualta kuin venajalta. 30 dollarilla sai ammuskella 30 panosta. Tuosta reissusta ei siis kostuttu juurikaan muuta kuin etta paasee sanomaan etta on tullut kaytya.
Seuraavana aamuna siis mekin matkasimme bussilla tanne Sihanoukvilleen, nukuimme yhden yon ja tormasimme Finlandia ravintolassa hippeihin Raisa ja Kimmo, mutta siitapas Raisa jo kertoilikin.
Aamulla siis suuntasimme (itseni ja Laurin lisaksi mukana oli myos toinen Mattias) tuktukilla kohti armeijan yllapitamaa pytinkia, jossa oli mahdollisuus paasta kokeilemaan erilaisia pyssyja. Osoittautui kuitenkin sen verran kalliiksi huviksi, etta vain Lauri ryhtyi ammuskeluhommiin. Taman Lauri teki listan mukaan venalaisella uzilla, josin kyseessa taisi oikeammin olla joku muu kuin uzi ja jostain muualta kuin venajalta. 30 dollarilla sai ammuskella 30 panosta. Tuosta reissusta ei siis kostuttu juurikaan muuta kuin etta paasee sanomaan etta on tullut kaytya.
Seuraavana aamuna siis mekin matkasimme bussilla tanne Sihanoukvilleen, nukuimme yhden yon ja tormasimme Finlandia ravintolassa hippeihin Raisa ja Kimmo, mutta siitapas Raisa jo kertoilikin.
torstai 17. tammikuuta 2008
Kambodzan alkumatka
Ensin pari ilmoitusasiaa! Minulla ei ole toiminut kannykan liittyma sitten Thaimaasta lahdon. DNA:lla ei taida olla roaming-sopimuksia laolaisten tai kampodzalaisten operaattorien kanssa. Nain ollen tekstiviestit eivat ole kulkeneet perille puolin eika toisin kohta kahteen kuukauteen. Jos siis minulta ei ole kuulunut vastausta esimerkiksi hyvan joulun toivotuksiin, niin syy ei ole siina etta olisin alkanut vihaamaan kaikkia ystaviani!
Kiitos kaikille blogia kommentoineille. Kaikki viestit kylla luetaan vaikka niihin ei aina vastatakaan. Uusia kuvia lupaan saada nahtavillenne piakkoin!
Kambodzan puolelle siirryimme sopivasti niin, etta ehdimme Phnom Penhiin juhlistamaan Tepen 20-vuotissyntymapaivaa loppiaisena. Koska yritamme aina saastaa kaikessa ja menna halvimmalla mahdollisella kulkupelilla (ei siis mitaan turisteille suunnattuja VIP-busseja tms. vaan tavallisen kansan sekaan), emme ostaneet Don Detilta kalliita lippuja suoraan Phnom Penhiin vaan maksoimme kuljetuksesta vain rajan yli Stung Treng -nimiseen pikkukaupunkiin. Siella meinasi tulla tenkkapoo, kun meille selvisi etta seuraava paikallislinja-auto lahtisi kaupungista vasta seuraavana aamuna kello seitseman ja yli-innokas ravintoloitsija/hotellijoitsija/turisti-infomies yritti vakuuttaa meidat vuokraamaan auton ja kuskin jarkyttavaan hintaan, koska meilla ei (muka) olisi muita vaihtoehtoja paasta Phnom Penhiin. Koiruuksiin ja koijailuihin tottuneina emme ottaneet hanta taysin tosissaan vaan lahdimme etsiskelemaan jotain keinoa paasta jatkamaan matkaa. Emme hortoilleet kauaakaan, kun jo loysimme taksiaseman ja saimme neuvoteltua kyydin Kratie -nimiseen kaupunkiin (noin puolivalissa matkaa) hintaan 3 dollaria/naama. Meidat kommennettiin auton takapenkille ja pelkaajanpaikalle tuli istumaan kaksi paikallista miesta. Edessa oli noin parin tunnin matka, joten oletin etta nama paikalliset miehet olisivat jaamassa pois jo alkumatkasta, jotta saisimme vahan lokoisammat matkustusasennot. Hetken kuluttua pysahdyimmekin jonkin talon eteen ja toinen miehista loikkasi ulos autosta. Emme kuitenkaan jatkaneet matkaa vaan jaimme odottamaan miehen paluuta. Sain juuri sanotuksi, etta "se kuitenkin tulee kohta sielta jonkun kukon kanssa" kun naimmekin miehen jo astelevan kohti autoa kassiin pakattu kukko mukanaan. Niin matkustimme sitten pari tuntia Kratieen nelja takapenkilla, kaksi etupenkilla +kukko +kuski.
Kratiessa vietimme yhden yon ja jatkoimme seuraavana paivana linja-autolla Phnom Penhiin, jossa meita odottelivat kaksi ruotsalaista Mattiasta, joihin Kimmo ja Lauri olivat tutustuneet alkumatkasta junaillessaan Venajan halki Kiinaan. Asetuimme taloksi guest houseen ja aloimme juhlimaan Teemun synttareita biljardin, korttipelien, hyvan ruoan ja drinksujen kera.
Phnom Penhin tunnetuimmat ja karmaisevimmat nahtavyydet ovat 1975-1979 peraisin olevat Killing Fields ja S21 -kansanmurhamuseo (Tuol Sleng). Killing Fields on useita joukkohautoja kasittava alue, jossa Khmer Rouge kolmisenkymmenta vuotta sitten kidutti ja tappoi paljon ihmisia. (Kaikkiaan noiden neljan vuoden aikana hengestaan paasi 2 miljoonaa ihmista, mika oli neljasosa maan kansalaisista. Kaikki eivat toki kuolleet Killing Fieldseilla.) Joukkohautojen lisaksi alueella on mm. puu jota vasten pikkulapset hakattiin kuoliaiksi seka eraanlainen temppeli, jonne 1980 avattuista joukkohaudoista on keratty uhrien paakalloja. Tuol Sleng taasen on keskella kaupunkia sijaitseva entinen koulu, joka toimi vankilana ja kidutuskeskuksena. Siella oli nahtavilla vankien valokuvia, kidutusvalineita seka kuvia ja tarinoita kidutuksista. Siella kuoli 20 000 ihmista, joista osa oli lapsia. Vaikutusvaltaisina, vaarallisina tai vaikkapa CIA:n agenttina pidettyjen miehien vaimot ja lapset kidutettiin ja tapettiin miesten silmien edessa ennen miehen kiduttamista ja tappamista. En paase nyt wikipediaan tarkastamaan kaikkia asiaan liittyvia faktoja, mutta hakusainoilla Pol Pot, Khmer Rouge tai Cambodian genocide pitaisi loytya lisatietoa kiinnostuneille.
Tuol Slengissa bongasimme myos Madventuresin Rikun! Han kulki siella kiireella jonkun punatukkaisen naisen kanssa. Tuol Sleng ei vain ilmapiiriltaan ole sellainen paikka, missa voisi menna jutustelemaan mukavia (ei nimittain paljon naurattanut), joten en mennyt hihkumaan ja pyytamaan nimmaria vaan annoin miehen menna menojaan. Olihan se kylla aika hienoa omalla matkallaan nahda Riku, koska hanta ja Tunnaa voi osaltaan syyttaa siita, etta olen itse matkalle lahtenyt!
Phnom Penhista mina ja Kimmo lahdimme Sihanouk Villeen edelta kasin, olettaen etta muut tulevat perasta jahka ehtivat. Mattiaksen neuvon mukaan emme menneet Victory beachille vaan Serenedipity Beacille, mika osoittautui virheeksi. Ranta on aivan hirvea bilettavan brittinuorison valtaama "festarialue", jolla ravintoloita on rantaviivalla vierivieressa koko rannan pituudelta! Ei ollenkaan meidan juttu. Emme kuitenkaan viettaneet rannalla aikaa laisinkaan, silla Kimmoon iskenyt turistiripuli aityi niin pahaksi, etta vietimme pari paivaa hotellilla telkkaria tollottaen ja Kimmon rastoja irroitellen. Luimme kaupungin mainoslehtisesta, etta keskustasta loytyy Finlandia -niminen suomiravintola, joten kolmantena paivana suuntasimme sinne syomaan. Oli mukavaa saada kateensa suomeksi kirjoitettu menuu (joskin siella oli yksi yhdyssanavirhe). Tilasin lohikeittoa ja se oli herkkua. Se tarjoiltiin ihan ruisleivan kanssa! Ennen kuin tilaamamme ruoka-annokset ehtivat saapua poytaan huomasimme ravintolan ovensuussa kaksi tuttua arpomassa, etta tulisivatko he sinne syomaan vai ei. Nain aivan sattumalta tiemme Teemun ja Laurin kanssa kohtasivat jalleen.
Kiitos kaikille blogia kommentoineille. Kaikki viestit kylla luetaan vaikka niihin ei aina vastatakaan. Uusia kuvia lupaan saada nahtavillenne piakkoin!
Kambodzan puolelle siirryimme sopivasti niin, etta ehdimme Phnom Penhiin juhlistamaan Tepen 20-vuotissyntymapaivaa loppiaisena. Koska yritamme aina saastaa kaikessa ja menna halvimmalla mahdollisella kulkupelilla (ei siis mitaan turisteille suunnattuja VIP-busseja tms. vaan tavallisen kansan sekaan), emme ostaneet Don Detilta kalliita lippuja suoraan Phnom Penhiin vaan maksoimme kuljetuksesta vain rajan yli Stung Treng -nimiseen pikkukaupunkiin. Siella meinasi tulla tenkkapoo, kun meille selvisi etta seuraava paikallislinja-auto lahtisi kaupungista vasta seuraavana aamuna kello seitseman ja yli-innokas ravintoloitsija/hotellijoitsija/turisti-infomies yritti vakuuttaa meidat vuokraamaan auton ja kuskin jarkyttavaan hintaan, koska meilla ei (muka) olisi muita vaihtoehtoja paasta Phnom Penhiin. Koiruuksiin ja koijailuihin tottuneina emme ottaneet hanta taysin tosissaan vaan lahdimme etsiskelemaan jotain keinoa paasta jatkamaan matkaa. Emme hortoilleet kauaakaan, kun jo loysimme taksiaseman ja saimme neuvoteltua kyydin Kratie -nimiseen kaupunkiin (noin puolivalissa matkaa) hintaan 3 dollaria/naama. Meidat kommennettiin auton takapenkille ja pelkaajanpaikalle tuli istumaan kaksi paikallista miesta. Edessa oli noin parin tunnin matka, joten oletin etta nama paikalliset miehet olisivat jaamassa pois jo alkumatkasta, jotta saisimme vahan lokoisammat matkustusasennot. Hetken kuluttua pysahdyimmekin jonkin talon eteen ja toinen miehista loikkasi ulos autosta. Emme kuitenkaan jatkaneet matkaa vaan jaimme odottamaan miehen paluuta. Sain juuri sanotuksi, etta "se kuitenkin tulee kohta sielta jonkun kukon kanssa" kun naimmekin miehen jo astelevan kohti autoa kassiin pakattu kukko mukanaan. Niin matkustimme sitten pari tuntia Kratieen nelja takapenkilla, kaksi etupenkilla +kukko +kuski.
Kratiessa vietimme yhden yon ja jatkoimme seuraavana paivana linja-autolla Phnom Penhiin, jossa meita odottelivat kaksi ruotsalaista Mattiasta, joihin Kimmo ja Lauri olivat tutustuneet alkumatkasta junaillessaan Venajan halki Kiinaan. Asetuimme taloksi guest houseen ja aloimme juhlimaan Teemun synttareita biljardin, korttipelien, hyvan ruoan ja drinksujen kera.
Phnom Penhin tunnetuimmat ja karmaisevimmat nahtavyydet ovat 1975-1979 peraisin olevat Killing Fields ja S21 -kansanmurhamuseo (Tuol Sleng). Killing Fields on useita joukkohautoja kasittava alue, jossa Khmer Rouge kolmisenkymmenta vuotta sitten kidutti ja tappoi paljon ihmisia. (Kaikkiaan noiden neljan vuoden aikana hengestaan paasi 2 miljoonaa ihmista, mika oli neljasosa maan kansalaisista. Kaikki eivat toki kuolleet Killing Fieldseilla.) Joukkohautojen lisaksi alueella on mm. puu jota vasten pikkulapset hakattiin kuoliaiksi seka eraanlainen temppeli, jonne 1980 avattuista joukkohaudoista on keratty uhrien paakalloja. Tuol Sleng taasen on keskella kaupunkia sijaitseva entinen koulu, joka toimi vankilana ja kidutuskeskuksena. Siella oli nahtavilla vankien valokuvia, kidutusvalineita seka kuvia ja tarinoita kidutuksista. Siella kuoli 20 000 ihmista, joista osa oli lapsia. Vaikutusvaltaisina, vaarallisina tai vaikkapa CIA:n agenttina pidettyjen miehien vaimot ja lapset kidutettiin ja tapettiin miesten silmien edessa ennen miehen kiduttamista ja tappamista. En paase nyt wikipediaan tarkastamaan kaikkia asiaan liittyvia faktoja, mutta hakusainoilla Pol Pot, Khmer Rouge tai Cambodian genocide pitaisi loytya lisatietoa kiinnostuneille.
Tuol Slengissa bongasimme myos Madventuresin Rikun! Han kulki siella kiireella jonkun punatukkaisen naisen kanssa. Tuol Sleng ei vain ilmapiiriltaan ole sellainen paikka, missa voisi menna jutustelemaan mukavia (ei nimittain paljon naurattanut), joten en mennyt hihkumaan ja pyytamaan nimmaria vaan annoin miehen menna menojaan. Olihan se kylla aika hienoa omalla matkallaan nahda Riku, koska hanta ja Tunnaa voi osaltaan syyttaa siita, etta olen itse matkalle lahtenyt!
Phnom Penhista mina ja Kimmo lahdimme Sihanouk Villeen edelta kasin, olettaen etta muut tulevat perasta jahka ehtivat. Mattiaksen neuvon mukaan emme menneet Victory beachille vaan Serenedipity Beacille, mika osoittautui virheeksi. Ranta on aivan hirvea bilettavan brittinuorison valtaama "festarialue", jolla ravintoloita on rantaviivalla vierivieressa koko rannan pituudelta! Ei ollenkaan meidan juttu. Emme kuitenkaan viettaneet rannalla aikaa laisinkaan, silla Kimmoon iskenyt turistiripuli aityi niin pahaksi, etta vietimme pari paivaa hotellilla telkkaria tollottaen ja Kimmon rastoja irroitellen. Luimme kaupungin mainoslehtisesta, etta keskustasta loytyy Finlandia -niminen suomiravintola, joten kolmantena paivana suuntasimme sinne syomaan. Oli mukavaa saada kateensa suomeksi kirjoitettu menuu (joskin siella oli yksi yhdyssanavirhe). Tilasin lohikeittoa ja se oli herkkua. Se tarjoiltiin ihan ruisleivan kanssa! Ennen kuin tilaamamme ruoka-annokset ehtivat saapua poytaan huomasimme ravintolan ovensuussa kaksi tuttua arpomassa, etta tulisivatko he sinne syomaan vai ei. Nain aivan sattumalta tiemme Teemun ja Laurin kanssa kohtasivat jalleen.
maanantai 7. tammikuuta 2008
Uusi Vuosi Laolla
Otimme vuoden 2008 vastaan Don Detin saarella tekematta yhtaan ennustusta tai taikaa ja nakematta ainokaistakaan rakettia. Uuden vuoden aattona menimme aamiaiselle Mama Tanea's Rasta Cafe -nimiseen ravintolaan, jossa lyottaydyimme samaan poytaan edellisena paivana tapaamamme suomalaispojan (Jonten) kanssa. Mietimme siina vahan, etta mitenkas aloittaisimme UV:n juhlinnan ja hyvin pian aamiaispoydassamme oli pelikortit, colaa ja pullo viskia. Siita se ajatus sitten lahti.
Uuden vuoden juhla-ateriaksi soimme "hotpotin". Eli meille jarjestettiin paikalliseen tyyliin tavallaan piknikki ravintolan lattialle. Istuimme piirissa kiehuvan kalaliemikattilan ymparilla ja heittelimme liemeen kiehumaan kalaa, nuudeleita ja rehuja. Lisukkeena oli myos paikallista sticky ricea, eli tahmaista riisia josta pyoritellaan kadessa pallukka jota sitten dipataan kastikkeeseen. Se sormin syominen on kylla niin kivaa, etta "stikarista" on tullut meidan kaikkien uusi herkku.
Viihdyimme Don Detilla viikon, vaikka saarella ei erikoisemmin mitaan tekemista ollutkaan. Lahinna makoilimme riippumatoissa. Yhtena paivana vuokrasimme polkupyorat ja kavimme tutustumassa viereisella saarella olevaan vesiputoukseen (joka oli enemminkin iso koski). Don Det on mukavan rauhallinen paikka ja sinne suosittelen jokaisen hermolomaa kaipaavan suuntaavaan. Saarelle ei tullut sahkoa kuin noin kello 18-22, joten ravintoloissa oli jos jonkin nakoista akkuviritelmaa, jotta paivan tarpeisiin riittaisi sahkoa. Meidan bugalowiin ei tullut sahkoa laisinkaan, mutta eipa me sita kaivattukaan. Auringonlaskun aikaan joku mummeli toi meille joka ilta kynttilan tai pari, ja niiden valossa sitten istuimme. Tahtitaivas naytti uskomattoman komealta kun ei ollut ylimaaraista valosaastetta. Otava tosin oli taivaalla ihan vaarin pain ja naytti kysymysmerkilta!
Bungalowissamme oli myos yksi vahemmantoivottu vierailija. Eraana iltana nukkumaanmennessa huomasin seinalla ISOIMMAN hamahakin mita olen koskaan luonnossa nahnyt. Onneksi hamahakkikammoni on saanut vahan siedatyshoitoa aikaisemmin Sinin ja Henkan luona yopyessa (siella kun on terraarioissa useampiakin ISOJA kahdeksanjalkaisia "ystavia"). Hamahakki viihtyi kuitenkin koko yon samassa kohdassa seinalla, joten uskalsin menna nukkumaan, olihan sangyssa moskiittoverkko joka toimi tassa tapauksessa myos hamahakkiverkkona. Lahtopaivan aamuna tavaroita pakatessa hamahakki lahti santailemaan ympari huonetta ja me Kimmon kanssa hypimme kiljuen sangylle turvaan. Koska en nahnyt tarkkaan minne otus vilahti, olin hieman huolissani etta se loytyisi myohemmin rinkastani! Onneksi ei ole ainakaan toistaiseksi nakynyt...
Otuksista puheenollen: olen talla reissulla nahnyt enemman kotielaimia kuin koskaan elaissani. Don Detilla kanan ja tipuparven puuhia tarkkaillessani tulin ajatelleeksi, etta en varmaan ole koskaan Suomessa oikeasti nahnyt tipuja! En usko nahneeni edes possua, mika on vahinko, koska en voi tietaa kuinka todenperainen on sanonta "natti ku sika pienena". Taalla elaimia piisaa ja se on vallan mukavaa. Ehkapa onnistun viela nakemaan todella pienen possun. Maman Rasta Cafeessa pitelin sylissani todella pikkuriikkista kissanpentua. Arvelisin etta maksimissaan 5 viikkoa vanha katti.
Uuden vuoden juhla-ateriaksi soimme "hotpotin". Eli meille jarjestettiin paikalliseen tyyliin tavallaan piknikki ravintolan lattialle. Istuimme piirissa kiehuvan kalaliemikattilan ymparilla ja heittelimme liemeen kiehumaan kalaa, nuudeleita ja rehuja. Lisukkeena oli myos paikallista sticky ricea, eli tahmaista riisia josta pyoritellaan kadessa pallukka jota sitten dipataan kastikkeeseen. Se sormin syominen on kylla niin kivaa, etta "stikarista" on tullut meidan kaikkien uusi herkku.
Viihdyimme Don Detilla viikon, vaikka saarella ei erikoisemmin mitaan tekemista ollutkaan. Lahinna makoilimme riippumatoissa. Yhtena paivana vuokrasimme polkupyorat ja kavimme tutustumassa viereisella saarella olevaan vesiputoukseen (joka oli enemminkin iso koski). Don Det on mukavan rauhallinen paikka ja sinne suosittelen jokaisen hermolomaa kaipaavan suuntaavaan. Saarelle ei tullut sahkoa kuin noin kello 18-22, joten ravintoloissa oli jos jonkin nakoista akkuviritelmaa, jotta paivan tarpeisiin riittaisi sahkoa. Meidan bugalowiin ei tullut sahkoa laisinkaan, mutta eipa me sita kaivattukaan. Auringonlaskun aikaan joku mummeli toi meille joka ilta kynttilan tai pari, ja niiden valossa sitten istuimme. Tahtitaivas naytti uskomattoman komealta kun ei ollut ylimaaraista valosaastetta. Otava tosin oli taivaalla ihan vaarin pain ja naytti kysymysmerkilta!
Bungalowissamme oli myos yksi vahemmantoivottu vierailija. Eraana iltana nukkumaanmennessa huomasin seinalla ISOIMMAN hamahakin mita olen koskaan luonnossa nahnyt. Onneksi hamahakkikammoni on saanut vahan siedatyshoitoa aikaisemmin Sinin ja Henkan luona yopyessa (siella kun on terraarioissa useampiakin ISOJA kahdeksanjalkaisia "ystavia"). Hamahakki viihtyi kuitenkin koko yon samassa kohdassa seinalla, joten uskalsin menna nukkumaan, olihan sangyssa moskiittoverkko joka toimi tassa tapauksessa myos hamahakkiverkkona. Lahtopaivan aamuna tavaroita pakatessa hamahakki lahti santailemaan ympari huonetta ja me Kimmon kanssa hypimme kiljuen sangylle turvaan. Koska en nahnyt tarkkaan minne otus vilahti, olin hieman huolissani etta se loytyisi myohemmin rinkastani! Onneksi ei ole ainakaan toistaiseksi nakynyt...
Otuksista puheenollen: olen talla reissulla nahnyt enemman kotielaimia kuin koskaan elaissani. Don Detilla kanan ja tipuparven puuhia tarkkaillessani tulin ajatelleeksi, etta en varmaan ole koskaan Suomessa oikeasti nahnyt tipuja! En usko nahneeni edes possua, mika on vahinko, koska en voi tietaa kuinka todenperainen on sanonta "natti ku sika pienena". Taalla elaimia piisaa ja se on vallan mukavaa. Ehkapa onnistun viela nakemaan todella pienen possun. Maman Rasta Cafeessa pitelin sylissani todella pikkuriikkista kissanpentua. Arvelisin etta maksimissaan 5 viikkoa vanha katti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)