Lao pohjoisesta etelaan

Vietimme aikaa Van Viengissa runsaan viikon. Kaupunki on hyvin pieni, eika tekemista tubeilun lisaksi ole paljoa (ellei halua jumittaa ravintolassa katsomassa Frendeja, Simpsoneita tms.). Vuokrasimme siis parina paivana mopot ja ajelimme tutustumaan lahiseutuihin. Lauri ja Kimmo ajoivat ja Tepe ja mina oltiin kyydissa. Ensimmaisella reissulla kavimme tutustumassa suureen (pimeaan ja pelottavaan) luolaan, jossa oli Buddha-patsas. Poijat lahtivat taskulamppuineen seikkailemaan syvemmalle luolan uumeniin, mutta mina jain odottelemaan valoisaan kohtaan Buddhan luokse. Luolaseikkailun jalkeen paasimme uimaan turkoosiin laguuniin luolan lahettyvilla. Kun meinasimme lahtea takaisin huomasimme, etta Kimmon ja mun moposta oli etukumi tyhjana! Paikalliset olisivat heittaneet meidat mopoinemme takaisin Van Viengiin vaivaisella 10 dollarin pikkusummalla! Emme mokomaan kiristykseen suostuneet vaan lahdimme taluttamaan mopoa korjaamolle. Parin kilsan paasta korjaamo loytyikin ja saimme pyoran eheaksi 40 000 kipin eli noin 4 dollarin hintaan.

Toinen yhteinen moporetkemme ulottui 56 kilometria pohjoiseen, kaupunkiin nimelta Kasi. Ei siella oikeastaan mitaan nahtavaa ollut. Kunhan vain ajeltiin sinne, kaytiin syomassa ja lahdettiin takaisin. Matkalla ajoimme monien pikkukylien lapi ja lapset huiskuttivat meille ja huutelivat sabaidiiii (eli hei tahi terve tahi moi). Oltiin enaa muutaman kilometrin paassa palaamassa Vang Viengiin kun Laurin ja Tepen moposta loppui menovesi. Onneksi olimme kahdella mopolla liikenteessa, joten Kimmo kavi hakemassa lahimmalta bensa-asemalta lisaa polttoainetta. Niin paastiin taas jatkamaan matkaa ja jo parin sadan metrin jalkeen hyytyi vuorostaan meidan mopo ja nyt oli Laurin vuoro kayda hakemassa polttoainetta silta samaiselta bensa-asemalta. Ei kehdattu tyontaa mopoa sinne vaikka matka olikin lyhyt, silla aika noloa kayda hakemassa pulloon menovetta tankkaamatta kuitenkaan omaa mopoa ja sitten paatya tilanteeseen, etta polttoaine loppuu moposta. Naurua piisasi :)

Yhtena iltana tutustuimme muutamaan paikalliseen (Kim, Noi ja Apple), jotka veivat meidat tanssimaan laotanssia johonkiin juhlaan. Emme tieda mika juhla oli kyseessa, mutta koulun pihalle oli pistetty pystyyn esiintymislava bandille, oli tilaa tanssimista varten, poytia syomista ja juomista varten, karuselli lapsille, myyntikojuja ja mm. sellaisia peleja, etta pitaa heittaa tikoilla ilmapalloja ja jos saa kolme palloa rikki voittaa nallen. Jonkinlainen karnevaali siis. Laotanssi oli aika mielenkiintoista... Kaikki tanssivat pienissa ryhmissa ja nama ryhmat muodostivat ison ringin tanssilattian ympari ja tama rinki pyorii hiljalleen eteenpain vastapaivaan. Tanssikuviot eivat tassa olleet kovin vaikeita, mutta hieman heratimme hilpeytta lansimaisine tanssimuuveinemme. Lauri muistutti lahinna sammakkoa tehosekoittimessa.

Joulua muistimme juhlistaa 24. paiva vaikka kaikille muille taalla Joulu onkin 25. paiva. Soimme joulusuklaita (cerbero rochereita tms.), katsoin Youtubesta Lumiukon, kavimme saunassa ja soimme ravintolassa maukkaan aterian. Meilla oli jopa yksi tonttulakki, jota kukin sai pitaa vuorollaan. Taisin olla tana vuonna vahan liian tuhma, silla en saanut lahjan lahjaa (tai sitten Pukki ei vain tiennyt missa olen ja minne lahjat toimittaa). Sauna oli vallan mukava kokemus vaikka laolainen sauna ei olekaan suomalaisen saunan veroinen. Siella ei ollut kiuasta (eli ei voinut heittaa loylya) vaan seinassa oli putki josta tuli hoyrya. Ensin olimme teehoyryissa ja myohemmin saimme sitruunahoyryt. Tullessamme paikalle saunassa oli kolme suomalaista poikaa ja etela-korealainen pariskunta, mutta suomalaiset haipyivat aika pian omille teilleen. Myos korealaisilla on jonkinlainen saunakulttuuri, joskaan siihen ei kuulu saunaolut.

Joulun jalkeen lahdimme kiirehtimaan kohti etelaa, silla haaveissamme oli ehtia Uutta Vuotta viettamaan 4000 Islands:lle. Koskapa onnistuin vilustumaan Jouluna pahasti ei kunto riittanyt paukkia suoraan etelaan, joten jaoimme reissun muutamaan etappiin. Ensin matkasimme picupin kyydissa nelisen tuntia Vientianeen, jossa vietimme yhden yon. Pojat loysivat sielta Scandinavian Bakeryn ja saimme HAPANKORPPUJA ja kunnon JUUSTOA! Seuraavana paivana matkasimme 10 tuntia bussilla Savannakhettiin, jossa vietimme yhden yon ja kavimme tutustumassa dinosaurusmuseoon. Museo oli kovin pieni, mutta saimme pitaa kadessamme aitoa fossiilia, joka oli kasittaakseni pala T-rexin luuta. Seuraavana paivana matkasimme bussilla Pakseen, mista yhden yon jalkeen pickupin kyydissa Don Detille. Pickupin lava on taalla ihan yleinen tapa matkustaa ja pickupit lahtevat usein linja-autoasemilta. Lavalle on rakennettu penkit ja katoskehikko. Poijaat matkustivat tuon viimeisimman matkan patkan pickupin katolla, eika sinne lavalle olisikaan enempaa vakea mahtunut, oli sen verran taytta. Parhaimmillaan auton kyydissa oli noin kolmisenkymmenta ihmista, joista suuri osa viela yllattaen lankkareita. Olipa siella myos yksi austraalialainen poika, joka oli ollut Suomessa vuoden vaihto-oppilaana.

Nyt olemme olleet jo yhden yon taalla Don Detilla. Tama on yksi niista alueen 4000 saaresta. Meilla on bunglowi ihan Mekong-joen rannalla ja huoneen hinta on 10 000 kippia per naama per yo (eli noin dollarin eli noin 70 eurosenttia). Bungalowin verannalla on nelja riippumattoa, joten ei tarvitse lahtea kauas rentoutumaan. Eilen kavimme Reggae Bar -nimisessa ravintolassa, jonka isanta kertoi etta hanella on kaksi suomalaista ystavaa, Riku ja Tunna. Sitten han tiedusteli olemmeko nahneet hanet televiissiosta. Todennakoisesti olemme, silla kyllahan nuo Madventuret on tullut jo pariinkin kertaan katsottua.

Hullu, halpa reissukohde, Laos

Viimeisimmästä kirjoittelusta alkaa ollakin jo jonkin verran aikaa. Maata vaihdoimme noin viikko sitten ja täten olemme nyt Laon puolella.

Matka Nong Khaista (rajakaupunki Thaimaan puolella) Vientianneen (samanmoinen Laon puolella) oli nopsakka juttu, joskin rajalla täytyi hommata viisumit ja olimme pakotetut hankkimaan pullon viskiä verovapaasta myymälästä.Vientiannesta jatkoimme välittömästi matkaa Vang Viengiin. Matkaa oli reilut 100 kilometriä ja sen taittamiseen meni aikaa pitkälti neljättä tuntia; ylämäkiä riitti, eikä bussi ollut lähelläkään parhaimpia, joita olen elämässäni kohdannut.

Täällä onkin nyt sitten tehty paljostikkin kivaa. Pariin otteeseen on käyty tubeilemassa, tarkoittaen että traktorin sisäkumilla on liplateltu alespäin jokea pitkin. Aktiviteettiin liittyy myös veteen hyppelyä köysillä heivaten ja oluenjuontia. Tubeillessa tapaa myös muita matkaajia, joten nyt meillä on täällä melko paljon puolituttuja joille pitää nostaa kättä vastaan
tultaessa.

Kahden tubeilupäivän välissä pidimme rentoutumispäivän. Hengailimme riippumatoissa Smile -nimisen rantaravintolan puitteissa. Siinä sitten huomasimme että laurin riippumaton kiinnikenaru on alkanut rispaantua joten innolla odottelimme milloin putoaminen tapahtuu. Hetken kuluttua koimme yllätyksen, sillä putoajan rooliin joutuikin allekirjoittanut itse. Onneksi ei tarvinnut tuota häpeän ristiä yksin kantaa, ku kyllä se Lauriki siitä sitte putosi :)

Hintataso täällä on hyvästi kohdillaan pienemmällekkin lompakolle. Hotellihuoneista maksetaan 2 dollaria per naama ja hyvän ja täyttävän aterian (sis. juoman) saa noin 2 eurolla. Olut maksaa baarissa 8000-10000 kippiä 0,64 litran kokoinen pullo, elikkäs siis reilusti alle euron.

Brittihuumoria

Thaimaassa tapaamamme brittipoika Stuart suositteli meille (koska pidämme brittikomediasta) mm. muutamia sarjoja, joita kannattaisi katsoa. Koskapa brittihuumorin ystäviä löytyy myös matkablogin seuraajista, arvostanette muutamaa vinkkiä.

Stuart's list

• The Mighty Boosh
• Peep Show
• Spaced (Shaun of the Dead people)
• Black Books

Nong Khai

Junamatka tänne Thaimaan pohjoisosaan taittui vallan mukavasti. Vaikka olimme vain kakkosluokan ei-ac-sleeperissä, oli palvelu yllättävän hyvää. Junan henkilökunta kävi mm. levittämässä meille sängyt ja petasivat niihin lakanat ja kaikki kuntoon. Itsepalvelu-Suomen kansalaisena olo oli kuin kuninkaallisella. Illallista ja aamiaista olisi voinut tilata omalle paikalleen, mutta me jätimme ruoat tällä kertaa väliin. Aamulla olo ei ollut enää niin vip. Junahenkilökunta herätti meidät ystävällisesti jo pari tuntia ennen junan saapumista perille. Noh, aamu-uninen vaikka olenkin, niin kyllä ne maisemat olivat aikaisen heräämisen arvoisia.

Sitten pieni vinkki junainsinööreille: Kyykkyvessa ei ole paras mahdollinen vaihtoehto huonokuntoisilla raiteilla kulkeviin juniin.

Perillä taistelimme tuktukeista, ja saimmekin kaapattua yhden saksalaiselta turistilta, jonka mielestä olisi ollut hulluutta matkustaa neljästään niin kuin kuskit meitä koittivat kyytiin järjestää. Saavuimme Mut Mee Garden Guesthouseen, ja vaikka meille ei ollut heti huoneita vapaana jäimme syömään aamiaista kauniiseen puutarhaan ja odottelemaan josko 11 aikaan huoneita vapautuisi. Emme odottaneet turhaan ja noin parin euron hintaan per henkilö olemme olleet täällä jo useita öitä. Kauniin sisäpihapuutarharavintolan ruokien tilaaminen on aika mielenkiintoinen projekti: jokaisella hotellin huoneella on oma kirjasensa ja kirjaan kirjoitetaan menyystä halutut ruoat ja niiden hinnat. Sitten kirjanen viedään keittiön pöydälle ja mennään ravintolan puolelle odottamaan annoksia. Juomat oluesta lähtien haetaan keittiön jääkaapista omatoimisesti ja kirjoitetaan kirjaseen. Aika luottavaisia ovat, sillä olisihan tuo vallan mahdollista unohtaa merkata pari olutta...

Puutarhasta on näkymät Mekongille ja joen takana näkyy Laos. Joella kelluu myos Gaia -niminen pikkubaari, joka on auki kello 19 alkaen siihen asti kunnes viimeinenkin asiakas lähtee pois (tuplarommicola noin eurolla). Rannasta lähtee joka päivä kello 17 tunnin mittainen risteily katsomaan aurinhonlaskua ja maisemia. Kävimme eilen risteilyllä ja söimme laivalla illallista. Tulin tilanneeksi aika jännittävän makuista "kalaa Mekongista".

Tänään vuokrasimme hotellilta polkupyörät ja ajoimme kuuden kilometrin päähän katsomaan hullun shamaanin rakentamaa patsaspuistoa. Aika mielenkiintoisia juttuja oli shamaani kerennyt rakentaa sen 25 vuoden aikana, jotka puiston tekeminen kesti. Patsaat perustuvat buddhalaiseen mytologiaan ja aika paljon siellä näkyi hindulaisiakin vaikutteita. Suurin osa patsaista oli todella suuria ja (ihmis)hahmojen päät ylsivät puiden yläpuolelle. Puistosta löytyi myös "elämän pyörä", jossa pääsi tutustumaan elämän kiertokulkuun ja jälleensyntymiseen.

Meidän reissuretkueemme on nyt nelijäseninen, sillä Lauri liittyi seuraamme pari päivää sitten. Lauri on siis Kimmon matkakumppani, joka jäi matkustelemaan itsekseen Kimmon lentäessä Bangkokiin. Huomenna siirrymme kaikki yhdessä Laoon, siellä seikkailu jatkuu.

Bang-bang-kok-kok

Niinpa jamahdimme taasen aiottua pidemmaksi aikaa tanne Bangkokiin. Tana iltana jatkamme matkaa pohjoista kohti yojunalla. Menemme Nong Khai -nimiseen rajakaupunkiin, josta on vain kivenheitto Laon puolelle. Pitaa viela sielta koittaa paasta nettiin, silla lukemamme perusteella Laos ei tarjoa hyvia nettimahdollisuuksia.

Eilen vietimme mukavan paivan. Ensin muutama tunti Bangkokin elaintarhassa, jossa kahden euron sisaanpaasymaksulla naimme paljon eksoottisia elaimia. En ollut aikaisemmin nahnyt ainakaan kirahvia, vompattia enka hyeenaa. Oli siella norsuja, leijonia, tiikereita, panttereita, apinoita, seeproja, karhuja, strutseja, krokotiileja, kilpikonnia, liskoja, virtahepoja... hurjasti kaikenlaisia otuksia! Niita paasi pallistelemaan hyvin lahelta, koska olivat aika pienissa hakeissa (tai siis aitauksissa, ei ne oikeastaan hakkeja olleet) niin eivat paasseet kauas piiloon katseita. Varsinkin eras oranki oli hyvin surullisen nakoinen istuskellessaan apaattisena ja katsellessaan katselijoitaan.

Illemmalla menimme viela elokuviin. Kavimme katsomassa Beowulf -elokuvan 3D -elokuvateatterissa. Siella siis istuttiin 3D-lasit paassa, mutta ei sentaan sellaiset vanhanaikaiset etta toinen linssi olisi punainen ja toinen vihrea! Oli aika vaikuttava kokemus kylla, valilla tuntui etta olisi voinut kadella napata jotain elokuvasta. Leffan valitsimme sen perusteella, etta se oli ainoa 3D-teatterissa pyoriva, mutta ihan viihdyttava patkahan tuokin oli. Olihan siina sentaan alaston Angelina Jolie!

Bangkok on vallan mukava paikka suurkaupungiksi. Taalla on vain yksi epamiellyttava asia, johon ei voi olla tormaamatta. Vanhat, rumat, allot lankkarimiehet nuorten nattien thai-tyttojen seurassa. Kylla sen yleisesti voi sivuuttaa, mutta tassa paivana eraana olimme kuuntelemassa livebandia ravintelissa niin edessamme olevaan poytaan tuli kaksi tuollaista pariskuntaa. Touhun seuraaminen alkoi allottaa. Piti paasta pian pois! Hyi hyi hyiiiiii! Miksi niitten pitaa tulla ihmisten ilmoille pelehtimaan? Pysyisivat vain siella punaisten lyhtyjen alueella tai hotellihuoneissa!

Lotta ja hiili

Mita yhteista on lotalla ja hiilella? ...molemmat ovat jylsijoita. Thaimaalaisten kanssa kommunikoidessa haastavinta lienee, etta R ja L lausutaan milloin allana ja milloin arrana. Vahan niin kuin Lucky Luke -sarjakuvissa kiinalaiset sanovat aina R:n tilalle L, paitsi etta taalla se ei ole yhta johdonmukaista. Luulen, etta he eivat vain huomaa aanteiden eroa. Ihan kuin suomalainen saattaa seota suhuassissa ja kysya vapaata istumapaikkaa etsiessaan "may I shit here?".

Palasimme eilen saarilomaltamme Koh Koodilta (Ko Kut). Postikorttimaisen idyllista hiekkarantaa, palmuja ja aurinkoa. Valilla ei voinut olla ajattelematta Isoa Aaltoa, joka tuossa muutama vuosi sitten Joulun aikaan tanne iski, silla hotellillamme oli aika selkeasti nahtavissa missa vanhat rakennukset ja laiturit olivat olleet ennen aaltoa ja uudet rakennukset oli pistetty pystyyn vahan sivummalle. Valilla sita rannalla maatessaan mietti, etta miten toimisi ja mihin suuntaan juoksisi jos horisontissa nakyisi Iso Aalto.

Mista tietaa milloin kookospahkina on kypsa? Tama ei ole vitsi, haluaisimme vain tietaa! Kaytimme paljon aikaa kahden kookospahkinan avaamiseen, joista toinen oli ylikypsa (yok-yok-yok) ja toinen oli liian raaka (iy-iy-iy). Koitimme kylla koputella niita, mutta millainen aani kookospahkinasta pitaisi kuulua silloin kun se on parhaimmillaan?

Nyt enaa 30 sekkaa nettiaikaa jaljella, joten taidan painaa vaan etta OK niin tama viesti ilmestyy blogiin eika katoa bittien taivaaseen!

Saareilua Koh Koodilla.

Juup eli viikon verran ollaan oltu saarella nimelta Koh Kood tai Koh Kut. Ihmiset on ollunna oikeinkin ystavallisia ja mukavia, mutta englanninkielta taalla ei kovin paljoa taideta, mika on hassua silla taalla on kuitenkin suhteellisen paljon turisteja (vaikkakaan ei yhta paljon kuin lahistolla olevalla isommalla Koh jollain muulla).
Se on todettu etta kalliimpaa taalla tuntuu olevan kaikki yopymisesta olueen. Ja oluttahan on nyt Kimmon ansiosta tullut otettua vahan enemman kuin intiassa :P
Rentoa menoa on harrasteltu ja mopolla parrailty pitkin saarta. Kaytiin tuossa eilen vesiputouksella ja uitiinkin siella. Yritettiin myos etsia 300 vuotta vanhaa puuta mutta taman teimme tuloksetta.
Kajakkiurheilua on myos suunniteltu mutta saapa nahda jaako vain suunnitteluksi, silla huomenna on tarkoitus jos siirtya pois saarelta ja taas kohti Bangkokia kohtaamaan Kimmon ystavaa (vai ystavia?). Puhhuijakkaa, saa nahda mita siita hulinasta taas tulee taman rauhallisuuden jalkeen.
Pitaa taas koittaa paasta kirjoittelemaan ettei tarvi huolestua meidan hengissaolosta :)

Ensimmaisia Thaimaasta!

Tassa on jo viikko Thaimaassa vierahtanyt niin, etta en ole paljoa ehtinyt netissa kayda. Kyllahan naita nettipaikkoja taallakin on ihan runsaasti, mutta seura on ollut niin hyvaa, etta en ole malttanut irrottautua nettiin. Retkueemme sai uuden jasenen Bangkokissa, kun Kimmo liittyi seuraamme lentokentalla. Jatkamme matkaa nyt toistaiseksi kolmisin.

Kylla tama Thaimaa on Intian jalkeen ihan kuin tulisi eri maahan! Taalla on meno paljon rennompaa, ei tarvitse koko ajan varoa tulevansa huijatuksi ja katukuvassa+palveluammateissa on paljon naisia. Taalla on myos hyvin puhdasta, mika voi osittain johtua siita etta taalla voi sataa vetta (ainakin ensimmaisena paivanamme taalla vahan ripsautti). Intiassa ei satanut koskaan ja siksikin varmasti oli niin likaista ja polyista.

Bangkokissa suuntasimme lentokentalta Khao San roadille, jonka ymparysto on reissaajien ghetto. Ei minunlaiseni paikka ollenkaan. Paikallisia ihmisia ei alueella edes enaa asu, koska paikka on niin suunnattu matkaajien tarpeisiin. Aikamoinen turistihelvetti. Hotelleja, ravintoloita, baareja, tatuointipuoteja, kraasakauppoja, vaatekauppoja... ja kaikki hyvin lansimaista. Vaikka paikka ei muuten ollut minun makuuni, niin laaja vaate-, kenka- ja kasilaukkuvalikoima heratti minussa sisaisen naiseni eli shoppailuinnon! Olisin mieluusti ostanut kaiken (viela niin uskomattoman HALPAA), mutta koska joutuisin kantamaan kamoja viela monta kuukautta, on fiksumpaa etta ostan rinkan tayteen vasta huhtikuussa kun olemme palaamassa. Ainakin ostan taalta itselleni hyvia korkokenkia, Suomesta kun ei loydy riittavan pienia kokoja tallaiselle kaapiojalalle!

Khao Sanilla oli myos useita tukan pikkuletittajia ja rastoittajia, niinpa laitatimme Kimmolle kuiturastat. Hommaan meni runsas tunteroinen ja hinta taisi olla noin 20 euroa. Ei siis laisinkaan paha! Nyt minunkin tekisi mieleni ottaa vahan kuituja omien takkujen jatkeiksi, mutta katsotaan nyt... Kun seurueessamme on nyt kaksi takkutukkaa, niin jo yhdessa ravintolassa ja yhdessa kirjakaupassa on laitettu reggaelevy soimaan kun olemme siella asioineet. Jannaa millaisia olettamuksia sita voidaan vetaa toisen tukan perusteella!

Muutama paiva meilla meni sitten Bangkokissa ihan silla, etta taas vahan vuoron peraan sairasteltiin kun piti totutella uuden maan uusiin bakteereihin. Kaikki olimme kuitenkin sita mielta, etta pitaa paasta pois pois isosta kaupungista ja mieluusti jonnekin saarelle, joten nyt olemme toteuttamassa sellaista missiota. Tulimme jo muutama paiva sitten paikkaan nimelta Trat. Tama on taalla Thaimaan south-eastissa (onko se kaakko?) lahella Kambodzan rajaa ja taalla on vain 23 000 asukasta ja vain tooooooooosi vahan turisteja, kun yleensa tama on vain pikainen lapikulkupaikka lahisaarille. Itsekin lahdemme saaristoon huomenna. Siella sita kelpaa sitten palmun alla maata hiekkarannalla ja pulahtaa valilla mereen.

Turistien vahyys Tratilla on ollut ihanaista. Perjantai-iltana vietimme yhden hauskimmista illoista koskaan, kun aanta seuraamalla loysimme karaokebaarin, jossa paikallista vaestoa oli viettamassa iltaa. Meidat otettin avosylin vastaan vaikka vahan kieliongelmia meinasi olla. Saimme kuitenkin tilattua riittavasti olutta ja myohemmin karaokelaitteistosta loytyi myos meille tuttua musiikkia meille tutuilla kirjaimilla - lauloimme triona Yesterdayn. Tanssilattialla nahtiin sellaisia muuveja, etta ei suomalaisissa baareissa kylla kannikalat moisiin kykene! Karaokepaikka meni kiinni kello 11 ja lahdimme jatkamaan matkaa. Kuulimme jostain aivan selvaa livemusiikkia ja lahdimme suuntaamaan aanta kohti. Musiikki kantautui todella kauas, silla kiersimme useita kortteleita ennen kuin loysimme musiikin luo. Loysimme Night Clubin, jossa bandi esitti covereita... muistan ainakin Black Eyed Peasin My Humps -kipaleen siella soineen. Tallaydyimme melko hyville paikoille lavan eteen ja koko clubin ainoina lankkareina taisimme olla aikamoinen nahtavyys. Ilta eteni rattoisasti vieraisiin poytiin huudellen ja thai-tyttojen kanssa tanssien.

Kun bandi lahti tauolle me paatimme lahtea hotellille nukkumaan. Emme ehtineet kavella kovinkan pitkaan (emmeka tarkkaan olisi tienneet mihin suuntaan menna, silla olimme santailleet ympariinsa seuratessamme musiikin aanta), kun kolme tyttoa kahdella mopolla pysahtyi tarjoamaan meille kyytia. Tepe hyppasi toisen mopon kyytiin ja mina Kimmon kera toisen. Heti parin risteyksen paasta Tepen kyyti kaantyi vasemmalle ja meidan oikealle! Pienten suunnistusoperaatioiden jalkeen kuitenkin paadyimme kaikki hotellille, jossa oli ovet laitettu lukkoon joskus puolen yon maissa. Melkein jo raivasimme tiemme piha-alueelle pensasaidan lapi, mutta juuri silloin joku tyontekijoista tuli paastamaan meidat sisalle ja kaski olla hysssssss. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Viimeisia Intiasta!

Agrasta hommattiin (tai luultiin etta hommattiin) junaliput heti seuraavalle paivalle Delhiin. Kun menimme lippuja hakemaan, selvisi ettei niita oltukaan saatu, joten riksakuski heitti meidat bussipysakille josta lahtee busseja puolen tunnin valein Delhiin. Miekkonen sanoi, etta bussimatka kestaa 4 tuntia (juna olisi ollut 3 tuntia), mutta lopulta matka kesti noin 6 tuntia, koska Delhin lahiymparistossa oli niin huikeat ruuhkat. (Lonely Planetin mukaan matka kestaa 5 tuntia, Raisan huomatus). Bussimatka oli sinansa ihan kiva kokemus, koska kyseessa oli todella ahdas istumapaikkabussi eika sellainen luxusmainen sleeper-bussi joilla aiemmin olemme matkanneet. Oli siis kuumaa eika mahtunut liikkumaan, mutta positiivista oli se, ettei pomppulinnaefekti tullut laheskaan niin voimakkaana kuin nukkumabusseissa.
Delhissa hyppasimme riksaan ja kuski (tai meidat riksaan ohjannut henkilo) lupasi etta maidat viedaan alueelle jolla on todella edullisia hotelleja. Sinansa mies puhui totta, silla talla alueella kirjasemme mukaan on edullisimmat hotellit, mutta niihinhan riksakuski ei meita vienyt. Siispa jouduimme kiertelemaan ja katselemaan kalliita hotelleita joihin meilla ei ole varaa, kuuntelemaan arsyttavien intialaisten vikinaa ja valehtelua ja lopulta kyllastyimme ja otimme pienen kuppaisen huoneen huomattavaan ylihintaan. Ei siis paljon kehuttavaa ole tahan mennessa Delhista loytynyt.

Lohdutuksena kuitenkin se, etta 11 tunnin paasta olemme luultavasti mukavasti lentokoneessa matkalla kohti Thaimaata, paamaarana Bangkok ja Kimmo. Siellla meidan taytyykin sitten ruveta hommailemaan viisumeita Laosiin ja totuttelemaan uuteen kulttuuriin.

It is a good road to Agra

Pari viimeista paivaa Udaipurissa meinasivat olla aika tylsia, silla olin laskeskellut, etta olimme ylittaneet budjetin ja piti laittaa saastolinja paalle. Saastely olikin periaatteessa turhaa, silla (Raisa ja matematiikka) en ollut ollenkaan huomannut, etta olemme olleet taalla jo kuukauden ELI kaytamme jo seuraavan kuukauden budjettia! Ei siis ihme jos kuukauden rahat olivat lopussa, kun kuukausikin oli loppunut jo pari paivaa sitten! Eli loppujen lopuksi olemme pysyneet ihan kohtuullisessa tuhlaamisessa...

Viimeisena paivana Udaipurissa Tepe kavi parturissa varjaamassa hiukset hennalla punaiseksi. Nyt hanella on siis alati hennaa myos paan ulkopuolella eika vain sisalla (tyttoystava = Henna, toim. huom.). Pienesta kielimuurista huolimatta parturi onnistui kehumaan minun hiuksiani kauniiksi ja taisipa ehdotella meidan jalkeemme saapuneelle asiakkaallekin, etta laittaisi sellaisen tukan kuin minulla on mutta sen varisena mita Tepen tukasta tuli. Hyvalta nayttaa Tepen tukka kylla, taisipa tulla pari ikavuottakin lisaa ulkomuotoon ja nyt voimmekin menna pariskunnasta, taalla kun kaikki tuntuvat luulevan minua parikymppiseksi (vai lirkuttelevatko vain etta ostaisin hyvilla mielin heidan kaupoistaan?).

Bussilipun Agraan ostimme jo hyvissa ajoin silla Divalin vuoksi oli vaikeuksia saada lippuja. Emme halunneet aivan bussin takimmaisia makuupaikkoja, koska siella pomppii kaikkein eniten eika saa nukutuksi. Vapaana oli vain toiseksi viimeiset paikat, "but no problem ma'am, it is a good road to Agra". Bussiasemalla ilmeni ongelma, vaikka meidan lipuissamme luki matkapaivana keskiviikko niin varaus oli tehty torstaille! Noh, bussin takimmaiset sleeperit olivat silti vapaana eli paasimme kuitenkin matkaan haluamanamme paivana. Olipa tosiaan onni, etta tie Agraan on niinkin hyva, muutoin tuskin olisi hampaanpaikat enaa paikallaan. Parhaimmillaankin kyyti oli sellaista, kuin bussissa olisi ollut soikeat renkaan (jos olette ajaneet polkupyoralla jossa on soikeat renkaat niin tiedatte millaista menoa...) ja huonoimmillaan tie oli pari patkaa kuin mukulakivikadulla soikein renkain. Bussi lahti 5:30 ja oli perilla 8 aikaan. Olimme ensimmaista kertaa yobussissa joka seka lahti etta saapui perille valoisan aikaan. Vahan jo toivoin, etta ei olisi ollut valoisaa, silla alkumatkan vuoristotiet ja jyrkat rotkot tienreunoilla saivat minut miettimaan, olenko muistanut kertoa kaikille tarkeille ihmisille etta ovat hyvin rakkaita minulle, koska ei ole mukavaa etta kuolen niin etta eivat tieda tunteistani!

Agrasta olin lukenut etukateen, etta se on paikka josta pitaa paasta pois niin pian kuin mahdollista. Ensin en ymmartanyt, etta miksi noin on sanottu silla likaisuudeltaan ja vilkkaudeltaan paikka ei ollut muita kokemiamme kaupunkeja kummempi. Joskin Agra oli ainut paikka missa olen taalla nahnyt miehia kayttamassa kaupunkia yleisena urinaalina. Jo ensimmaiset riksamatkan aikana ehdin nahda puolisen kymmenta tapausta. Agran arsyttavyys piileekin sen ihmisissa: ovelissa riksakuskeissa, jotka rahan toivossa kuskaavat reissaajia paikkoihin, joissa kaupustellaan jos sun mita. Muualla on voinut kohteliaasti kieltaytya ostamasta tai menemasta kauppohin, mutta agralaiset eivat usko kohteliaisuuteen. Piti lahinna huutaa ja kiroilla, etta paasi lahtemaan pois. Loppujen lopuksi siita jai niin paha mieli, etta en voi suositella kaupunkia kellekaan, paitsi tosi haijyluonteisille ihmisille tai niin huonosti englantia puhuville, etta kauppialtakin menee hermo kun eivat tajua asiakasta!

Onhan Agrassa toki Taj Mahal. Yovyimme edullisessa hotellissa jonka ravintolasta seka huoneemme ikkunasta ja ovelta oli suorat nakymat tuolle rakkauden monumentille. Kauhean saastepilven keskella se siella nokotti ja kuulemma paras aika sen ihasteluun olisikin monsuuniaika. Emme maksaneet paasylippua 750 rps (meidan yhden paivan budjetti) paastaksemme muurien sisapuolelle (jonotkin olivat useita kymmenia metreja) mutta riksakuski vei meidat "salapaikkaan" Taj Mahalin taakse, jossa kuivunutta joenuomaa tallustellen paasimme hyvin lahelle ihastelemaan sita ilman muiden turistien halinaa (tai oli siella yksi intialainen perhe rapsimassa valokuvia).

Siispa vinkkina: jos Taj Mahal ei ole ehdottoman "must see" nahtavyys, niin alkaa koskaan matkustako Agraan. (Paitsi jos on joku opastettu turistibussimatka, jonka aikana ei tarvitse ottaa minkaanlaista kontaktia paikallisiin ihmisiin).

Wildlife Safari

Vaikka turistireissumme Udaipurin lahialueille kasitteli muutakin (hindutemppeleita ja wannabe-kiinanmuurin) niin reissumme kohokohta oli Wildlife Safari jota myos Jungle Safari -nimella mainostettiin.

Kolmituntinen jeeppiajelu Intian metsikoissa oli minulle ensimmainen Off Road -ajelukokemus. Vaikka oikeastaan ei se ollut aitoa off roadia, koska periaatteessa se mita pitkin ajoimme oli tie. Hurjan hauskaa menoa ja korkeita jyrkanteita, joilta olisi voinut syoksya varmaan kuolemaan.

Alueella elelee mm. susia, jaguaareja ja jotain sarvipeura-antilooppeja, mutta meidan elainbongailumme jai vahan niukemmaksi. Saaliimme oli:
- apinoita, apinoita ja viela kerran lisaa apinoita
- perhosia miltei yhta paljon kuin apinoitakin
- sudenkorentoja suurissa kymmenien yksiloiden parvissa
- sammakko ja samakonpoikasia, jotka eivat olleen viela kehittyneet sammakoiksi asti
- joku naadan tai ahman sukulaiselaimen nakoinen nisakas
- riikinkukkopariskunta
- kukko ja kana
- muutamia maassa juoksevia outoja lintuja, joita opas kutsui nimella "hen"
- papukaijoja
- suuren suuri lintuotus. Koolta ja naolta muuten kuin korppikotka, mutta silla ei ollut sellaista koukkumaista pitkaa kaulaa
- runsaan metrin mittainen lisko, mika lie varaanin tms. sukulainen
- heinasirkka
- kaarme
- pikkiriikkinen hamahakki (oli eksynyt jeepin kyytiin)
- varpusia
- outo sininen lintu (tan naki vaan Tepe)
- jotain joka oli joko kobra tai oksankarahka, ei voi varmuudella tietaa...

Sita on paha menna sanomaan, etta kuinka monen otuksen ohi ajettiin niin etta ei ees mitaan huomattu. Pari kertaa kuulin pusikosta jotain kahahduksia, mutta en kuitenkaan nahnyt mitaan. Yhden kerran kuski pysaytti jeepin ja opas kavi vahan aikaa ryteikossa rampimassa, mutta eipa sekaan ollut mitaan jannaa sielta loytanyt. Jossain vesitankkipaikalla kuski itse haippasi jonnekin ja me jaimme juttelemaan oppaan kanssa. Tepe arveli, etta kuski menee pukeutumaan johonkin gorilla-asuun ja pelottelee meita puun takaa: "nain taataan turisteille elainelamyksia".

Paikka oli kylla kaunis. Todella paljon hyvia kiipeilypuita ja jannia kasveja seka vuoristoa ja vesistoa. Siella kasvoi myos niin paljon bambua, etta miltei olisi voinut kuvitella nakevansa pandakarhun.

Paluumatkamme Udaipuriin meni samaan tapaan maisemia ihaillessa kuin matka safaripaikkaankin. Matkaa oli vain 90 kilometria, mutta ajamiseen meni suuntaansa runsaat pari tuntia. Sellaisia ovat tiet taalla. Lahes koko ajan ajeltiin meidan mittapuulla yhden kaistan levyista asfaltoitua tieta pitkin, joka valilla meni kylien lapi tai risteili vuoristossa. Oli kiva katsella maaseudun ihmisia arkisissa askareissaan, oli ihan erilaista menoa kuin kaupungeissa. Olen kuullut joskus kauhutarinoita busseista jotka kiitavat kiljuvat turistit kyydissaan serpentiiniteita vuorenrinteilla. Noh, me ajelimme valilla sellaista tieta, joka oli kuin jos laitettaisiin serpentiinitie tehosekoittimeen 10 sekunniksi ja heitettaisiin lopputulos ylosalaisin vuorenrinteelle. Paluumatkalla aurinkokin laski ja sitten se vasta jannaa olikin!

Jannittavaa oli myos kun vahasanainen taksikuskimme ei ajanutkaan meita suoraan takaisin Udaipuriin vaan pysahtyi jonkun talon pihaan puolessa valissa matkaa. Sen verran loytyi englanninkielen taitoa, etta han osasi vastata kyselyihini etta "this is my house, come in". Noh, heitettiin kengat pois ja kaytiin ihastelemassa hindualttaria, jota taksimies ylpeana esitteli. Taksimiehen siskontytto tarjoili meille (hana)vetta ja teeta, emmeka vielakaan tienneet mista on kyse. Vaikka meilla oli nalka, Tepe toivoi etta meille ei tuotaisi ruokaa. Mina toivoin lahinna etta meille ei tuotaisi sulhasia. Noooooh, pian jatkettiin matkaa. Olimme vain napanneet taksikuskin veljen tms. miehen mukaan, koska taman piti menna Udaipuriin!

Loppu hyvin kaikki hyvin! Emme edes ole sairastuneet vaikka joimmekin hanavetta! Olemme tainneet tottua paikallisiin bakteereihin jo aika hyvin.

Finnish Sauna

Otimme eilen Divalia vastaan perisuomalaiseen juhlimistapaan nimittain saunomalla. Huomasimme, etta tuossa lahettyvilla on erilaisia eksoottisia hoitoja tarjoava spa, joka mainosti myos Finnish Saunaa! Hinta tunnilta vain 200 rupiaa (vajaa nelja euroa), joten pitihan sita paasta kokeilemaan. Tiedustelimme ensin, etta kuinka kuumaksi he saunan lammitavat ja saimme vastaukseksi 56 celsiusta. Aika outo astemaara ja meille aivan liian vahainen. Pyysimme kymmenen lisaastetta ja varasimme sauna-ajan puoli kuudeksi.

Ehkapa saunaa rakennettaessa ei oltu konsultoitu ketaan suomalaista, koskapa eivat olleet ottaneet vedella laaraamista huomioon. Saunassa oli puulattia eika ollenkaan loylynheittamismahdollisuuksia. Noh, mehan emme pienesta lannistu vaan kavin nappaamassa vessasta huljukupin meille loylykauhaksi (taalla kun ei kayteta vessapaperia nin vessassa on sellainen huljukuppi mika taytetaan vedella ja sit siita kaadetaan vetta kateen ja sitten loiskitaan vetta perperiin). Niinpa sitten saimme oikein kunnon loylyt! Nyt olemmekin pitkasta aikaa kunnolla puhtaita, sen verran musta likakerros irtosi ihosta saunassa rapsutellessa. Saunomisen jalkeen menimme ravintolan puolelle saunaolusille ja hieman pelkasimme, etta jos joku kiukkuinen intialainen tulee huutamaan meille, etta on pilattu niiden sauna kayttamalla siella vetta. Olisihan tuo toki ollut aika surkuhupaisaa, jos niitten kiuas ei olisikaan ollut vesitiivista mallia ja ois onnistuttu saamaan oikosulku aikaiseksi. Mutta koska mainostavat saunaansa finnish saunana niin kaipa me suomalaiset saamme siella saunoa siten ku suomalaisessa saunassa kuuluukin.

Koska siella saunapaikan ravintolassa hinnat olivat huimat siirryimme ruokailemaan siihen ravintolaan, jossa se pieni mayrakoira kay viihdyttamassa ruokailijoita. Ruoka ja juoma olivat erittain hyvia ja viihdyimme ilotulitteita katsellen ja rupatellen ravintelissa niin pitkaan, etta meinasi tulla kiire hotelille. Hotellin paaportti laitetaan lukkoon kello 11 eli sita ennen pitaisi olla paikalla. Ennen lahtoa saimme kuulla, etta mayrakoiran nimi on Duffy ja han on 1kk 15 paivaa vanha (tai siis tanaan 16 paivaa).

Divalin sekoittamaa Udaipuria seurasimme myohaan yohon asti muiden reissaajien kanssa hotellimme kattoterassilta. Ilotulitusten vuoksi minulla oli niin uusivuosimainen olo, etta olisin uskonut oitis jos joku olisi vaittanyt, etta seuraava paiva olisi tammikuun ensimmainen. Keskustelu katolla kulki monia outoja polkuja. Kasiteltyja aiheita olivat mm. Monty Python, Mount Everest Base Camp, joulupukki, ilmasto Kanadassa ja Suomen ylivoimaisuus nopeissa nettiyhteyksissa.

Myohaan venyneen illan ja muutaman nautitun oluen vuoksi tanaan on nukuttu pitkaan ja muutenkin vietetty paiva vain laiskotellen ja kirjoja lukien. Huomenna onkin sitten aikainen heratys, kun lahdemme koko paivaksi kiertelemaan nahtavyyksia lahiseuduille. Taksi on tilattu kello 9:00 ja sita ennen pitaisi saada aamiaistakin. Siita reissusta raporttia sitten myohemmin.

Hullu täti!

Tassa eras yo herasin siihen etta Raisa kiljahti taysia ja hyppas ensin polvilleen sangyssa. Salamannopeesti se paiskas tyyn sankya vasten ja nuiji sitten viela vahan nyrkilla ja pomppas pois sangysta ja selitti jostaki hamahakista. Kotvan kuluttua se huomas etta oli vaan nahny unta etta sen sangyssa oli hamahakki. Sitten se viela varulta vahan tutkaili etteiko kuitenkin ois jossain siella tuota kahdeksanjalkaista. Ei ollut. Tapahtuman jalkeen mielipuoli sai kuitenkin viela unenpaasta kiinni, joten loppuyo sujui mukavasti nukkuen.
Meidan suunnitelmat muuttivan taman divaalin takia. Eilen nimittain menimme kyselemaan bussilippua talle paivalle. Toiveissa olisi ollut etta olisimme menneet yobussilla yhteen pikkuseen kaupunkiin, josta olisimme voineet kavaista tiikerisafarilla. Lipputoimistossa sanottiin etta voivat kylla myyda lipun, mutta ei ole mitaan takeita etta kukaan on ajamassa bussia, koska divaalin takia kaikki sulkevat kauppansa ja lahtevat ryyppaamaan. Otimme sitten liput ens keskiviikoksi Agraan (siella on se Taj Mahal) ja sielta sitten varmaan siirrymme Delhiin josta lentomme lahtee lauantain ja sunnuntain valisena yona Bangkokkiin. Nyt olemme siis jumissa Udaipurissa ja olemme nahneet taalla suunnilleen kaiken mita oltiin suunniteltu. Ei siis varmaan jaa muita vaihtoehtoja kuin hakeutua oluen aareen divaalijuhlijoiden esimerkkia seuraten.
Eipa tassa muuta ku Happy Divaal kaikille!

Namaste (eli helou)!

Tulimme juuri tanne nettipaikkaan reissultamme Monsoon Palaceen katselemaan auringonlaskua. Sinne meidat ajelutti luottoriksakuskimme Fiimil ja olipa hanella kaksi tytartaankin mukana. Tytotkin halusivat nahda tuon palatsin ja auringonlaskun sielta. Maisemat olivat jalleen kerran upeat. Olimme seudun korkeimman vuoren paalla ja joka puolella oli silmankantamattomiin sumuisia vuoria. Kyyti vuorelle oli aika nykivaista ja olin aika varma, etta riksa hyytyy ja Fiimil laittaa tytot apumoottoreiksi tyontamaan, mutta kyllahan me sinne huipulle paastiin. Taidamme olla nyt niin kaukana, missa pippuri kasvaa! Ainakin vuorelle ajellessamme naimme jotain kasveja, joista naytti kasvavan pippureita.

Siita ravintolan mayrakoirasta, josta Tepe jo kirjoitti voisin sanoa etta mina en usko sen olevan kovinkaan montaa viikkoa vanha. On nimittain tosi pikkuriikkinen otus. Eilen se jai mun tuolin alle nukkumaan siksi aikaa kuin soimme. Olemme kayneet siina ravintolassa nyt kaksi kertaa. Eilen saimme siella aika jannaa ruokaa. Menuissa on yleensa ruoat laitettu erilaisten otsikoiden alle (snacks, indian, continental, break fast, hot beverages, sweet dishes jne), mutta eihan niihin tule koskaan niin tarkkaan kiinnettya huomiota. Eilen siis tilasimme molemma ruokaa otsikon Sizzlers alta miettimatta asiaa sen kummemmin. (Mina tilasin koko menyyn kalleimman ruoan jos ei lasketa kokonaista kanaa joka olisi ollut vahan kalliimpi, ja sita ei nyt lasketa koska kuka tilaisi kokonaisen kanan normaalina ruokana? Annokseni hinta oli noin kolme euroa, eli silla hinnalla normaalisti soisin kolme kertaa). Nyt tiedamme, etta sizzlersit ovat saaneet nimensa sihinasta. Ruoka-annokset tuotiin poytaan sellaisissa tulikuumissa astioissa, joissa ruoka viela jatkoi kypsymistaan! Sizzlerssit tunnistaa sihinasta ja kohti taivaita nousevista hoyrykiehkuroista. Ilmeemme mahtoivat olla nakemisen arvoiset, tuppasi nimittain vahan naurattamaan.

Olen ottanut tavakseni maistella taalla erilaisia lasseja. Lassi on intialainen juoma jossa on maustamatonta jugurttia, jaavetta (jotta koostumuksesta tulee juotava) ja jotain makuainetta. Olen tahan mennessa maistanut banaani-, suklaa-, kookos-, papayja- ja sitruunalasseja, joista viimeista lukuunottamatta kaikki ovat olleet hyvia. Special lassia tai Banglassia ei ole tarkoitus koittaa, niissa nimittain on marihuanaa.

Minulla on nyt sukat jalassa ensimmaista kertaa moneen viikkoon. Kyllahan taa tietty holmolta nayttaa... sukat ja sandaalit, mutta nyt on pakkotilanne. Moskiitot on syonyt mun jalat nilkoista alaspain niin pahasti etta meinaan kuolla kutinaan. Hassua etta niita pistoja ei ole muualla mun vartalossa oikeastaan lainkaan, mutta molemmat jalkaterat on saaneet viitisenkymmenta kutisevaa osumaa. Nama paikalliset itikat ovat taysin erilaisia suomalaisista sukulaisistaan. Taalla itikat liikkuvat yksinaan eivatka laumoissa ja niiden inina on niin pienta etta sita ei kuule kuin ihan parin sentin paasta korvasta. Nama eivat myoskaan syo vaatteiden lapi, joten siksi varmaan olenkin onnistunut saamaan pistoja vain jalkoihini. Pistohetkella ei tunnu mitaan kipua tai kutinaa. Kuulemma ne liikkuvat vain pimean aikaan (loogista, hyttynen voisi karistya auringon paahteessa), mutta koska niita ei lukumaaran vahyyden ja olemattoman ininan vuoksi nae kovin usein, on vaikea tietaa tarkemmin niiden elintavoista. Hotellilla meilla onkin sangyissa hyttysverkot, todella nerokas keksinto! Pitaa hommata sellainen myos Suomen suvea varten!

Limonaadit ovat taalla hinnaltaan noin kolmanneksen siita mita mehut. Mehut ovat siis todella kalliita. Harmmillista, koska kyllahan sita mieluummin joisi mehua kuin limonaadia. Otamme usein ruokajuomana paikallisia limppareita Mirindaa ja Thumps Uppia. Jalkimmainen on cola ja edellinen punaisen jaffan tapainen. Lassi ei oikein sovellu ruokajuomaksi, se on ennemminkin jalkiruoka.

Hotellillamme on kirjanvaihtopiste, joten hullu metsakyyhky paasi sinne odottamaan etta joku suomea taitava reissaaja sattuu sen sielta loytamaan. Kirjoitin kansilehdelle viestin, etta olisi mielenkiintoista kuulla lukijan tulkinta kirjasta ja lisasin sahkopostiosoitteeni. Kiva nahta tuleeko joku paiva viestia ja tiukkaa analyysia. Koittakaapa tosiaan paikantaa tuo kirja kirjastosta. Se on tehty vuonna 1988 etta mistaan uutuudesta ei ole kyse. Uskomatonta etta se on saanut finlandiapalkintoehdokkuuden! Se tuntui aluksi lahinna lukiolaisen esseelta, mutta pakko myontaa etta se on itseasiassa aika hyva. Se on niin hamaran outo etta se on jo hyva.

Heisulivei!

Kovin paljon erityista ei ole tainnut nyt viimeisimman jalkeen tapahtua mutta jotakin silti.

Yks paiva kavin tuossa laheisessa soitinliikkeessa ottamassa oppia, miten tablarumpua soitetaan. Opettaja taisi veloittaa tunnista hieman ylihintaa koska meidan opaskirja puhui ihan eri summista. Voihan se tietenkin olla etta hinnat on jonkun verran noussut, tuo meidan intiakirja kun on jonkun verran ikaantynyt. Tunnin jalkeen opettaja lupasi antaa ilmaisia oppitunteja kun kehui etta opin niin nopeasti, mutta luulen etta taustalla on pyrkimys saada mut ostamaan tablat. Hinnat oli kuitenki jostain 100 eurosta ylospain eika rinkassakaan niin paljon ylimaarasta tilaa oo niin en oo sitten niita ilmasia tuntejakaan kehdannu menna ottamaan.
Tanaan kaytiin jarvella polkuveneella. Kokemuksena ihan jees, mutta tahtohan siina hiki tulla ja pakarat puutua.
Eilen illalla ravintolassa ruokaillessamme huomasin yhtakkia, etta laukkuuni oli ilmestynyt mayrakoira. Kyseessa ei ole kuitenkaan juotava malli, vaan oikea elava nelijalkainen joka oli tutkimassa laukkuni sisaltoa. Ikaa koiralla ei luultavasti muutamaa kuukautta enempaa ollut ja ilmeisesti se on ravintolan pitajan lemmikki. Hetkonen sita kerettiin siina ihetella kunnes joku ravintolan tyontekijoista tuli sille sanomaan etta ei saa toisten laukkuja syoda ja hatisti sen hieman kauemmas heti kun sai sen irti mun laukun hihnasta. Kavimme samaisessa ravintolassa tanaan ja sama pentu innostui tekemaan yllattavia hyokkayksia Raisan jalan kimppuun. Talla kertaa yritimme ottaa siita myos valokuvia, mutta kuvakulma ei ollut suurin ystavamme tassa puuhassa.
Lukaisin minakin nyt sen hullun kirjan mista Raisa tuossa aiemmin mainitsi. Kirjailija on siis Pepi Reinikainen ja kirjan nimi on Hullu, ihana lintu - metsakyyhky. Yksimielisesti suosittelemme kirjaa kaikille jotka omaavat lukemisen jalon taidon, sen verran hullusta teoksesta on kysymys. Lisaksi olemme halukkaita kuulemaa muiden ihmisten analyyseja siita, mista ihmeesta tuossa kirjassa oikeastaan on kysymys. Analyysit voi lahettaa sahkopostina osoitteeseen tee_muki@netti.fi
Jotain muutakin asiaa taisi olla, mutta jatettakoon ne seikat ensi kertaan johtuen siita etta en niita nyt muista. Pysykaa siis kuulolla!

Kuulumisia Udaipurista

Danny DeViton kaksoisolento asuu Udaipurissa ja myy rihkamaa! Menimme tassa paivana eraana eraaseen rihkamakauppaan katselemaan, etta mitas kaikkea sielta loytyykaan ja tiskin takana meille hymyili ilmiselva Danny DeVito! Kerkesin jo tuumata mielessani, etta pitaa mainita Tepelle asiasta heti kun tulee mahdollisuus, mutta kauppias tervehtikin meita "Hello, do you know Danny DeVito? I am his cousin!". No tuskinpa sentaan oikeasti serkkupoika oli, mutta varmaan monet olivat taman yhdennakoisyyden hanelle maininneet ja niinpa han otti sen jo itsekin puheeksi. Harmi, etta vasta myohemmin tuli mieleen, etta tyypista olisi voinut ottaa valokuvan.

Samaisena paivana tormasin kadulla norsuun. Poistuimme juuri hotellin ovelta ja selitin Tepelle jotain juttua, kun lause jai vallan kesken. Ei sita ihan harva se paiva huomaa seisovansa vastakkain norsun kanssa. Olisi silla paassyt ratsastamaankin, mutta ajattelimme jattaa sen johonkin toiseen paivaan.

Hotellillamme asustaa kaksi maaoravaa (Tiku ja Taku). Olen onnistunut juttelemaan oravaa niille niin taitavasti, etta Tiku uskaltautui tulemaan syomaan kadestani corn flakeseja. Taku on vahan arempi ja pysyy muutaman metrin paassa katselemassa. Pitaapa muistaa ottaa kamera mukaan aamiaiselle joku paiva niin voisi koittaa napata kaksikosta kuvan.

Eilen soimme illallista Udaipurin korkeimmalla kattoterassilla. Maisemat olivat kylla komiat, mutta olemme varmaan jo vahan turtuneet kauniisiin maisemiin, kun eivat ne enaa samalla lailla hetkauttaneet tai salvanneet hengitysta. Perjantaina taalla alkaa Divali ja jo nyt naimme muutamia ilotulitusraketteja, joita malttamattomimmat juhlijat ampuivat oiselle taivaalle. Divali on vahan saman kaliiberin juhla taalla, mita Joulu meilla. Juhla kestaa viisi paivaa ja silloin hotellien hinnat nousevat, junat ja bussit ovat taynna yms. Janna siis nahda miten selviamme tuon juhlahumuviikon yli!

Hommasimme jo lentoliput Thaimaaseen ja enaa kaksi viikkoa Intiaa on edessa. Pienen raapaisun vasta olemme nahneet siita kaikesta, mita tama maa voi tarjota, mutta tuntuu jo silta etta on aika siirtya eteenpain. Vahan pelottaa Agra ja Delhi, kun niissa on paljon turistien huijaajia ja varkaita. Pitaa siis vaan olla tarkkana kuin porkkana. Agraan on kuitenkin pakko menna, koska siella on Taj Mahal ja Delhiin taas on mentava koska lentomme lahtee sen kentalta. Toivottavasti valtymme huijareilta ja Danny DeViton serkulta ostamani pieni Ganesh -miniatyyripatsas tuo onnea niin kuin kauppias lupasi.

Yhteen asiaan en ole vielakaan kunnolla tottunut. On hassua, etta minulle puhuttaessa paikalliset laittavat lauseen peraan ma'am tai jopa madam! Jopa sellaiset vanhat ihmiset, etta minusta ennemminkin tuntuisi, etta minun pitaisi teititella heita ja puhua kunnioittavasti, eika painvastoin! Tepekin on sir tai jopa good sir.

Koskapa Mumbaista ostamani "good quality" housut ratkesivat tuhannen sapaleiksi kavin ostamassa uudet poksyt. Tepekin osti samaa mallia olevat housut, mutta punaiset. Olemme nahneet monilla reissaajilla tallaisia housuja, ja vaikka ne nayttavatkin aika koomisilta niin ne on TODELLA mukavat! Housut ovat siis sellaiset, etta haaraosa roikkuu tuolla polvien paikkeilla. Eli kunnon hopparihousut potenssiin kymmenen. Housujen vyotaro on kuitenkin ihan vyotarolla/lanteilla eli ei tarvitse vilautella alushousuja kenellekaan. Lahkeet ovat niin loysat, etta voisin salakuljettaa punteissani koko rinkan... taytyy varmaan ostaa naita mukaan taalta riittavasti, etta voin aloittaa Suomessa uuden trendin!

Kiitoksia kaikille blogin kommentoijille. On kiva tietaa, etta juttujamme myos luetaan. Koitan saada pian uusia kuvia nakosalle. Ongelmana on ollut, etta parissa viimeisimmassa nettipaikassa USB-portit eivat ole toimineet, joten en ole voinut kuvia laittaa.

Udaipur, 007 ja Octopussy

Olemme nyt Intian romanttisimmassa kaupungissa, Udaipurissa. Taalla on kuvattu kohtauksia James Bond -leffaan Octopussy, ja paikalliset ottavat tasta kaiken ilon irti. Useissa roof top -ravintoloissa naytetaan kyseista leffaa joka ilta. Mekin kavimme sen eilen illallisen ohessa katsomassa, ihan mielenkiinnosta jotta voimme bongailla leffassa nakyneita paikkoja taalla itsekin. Kaipa olen tuon leffan nahnyt joskus kaaaaauuuuan aikaa sitten, mutta ei siita kovinkaan hyvia muistikuvia ollut.

Heti ensimmaisena Udaipur-paivanamme vietimme kunnon turistipaivan. Palkkasimme riksakuskin kierrattamaan meidat kaikissa suurimmissa nahtavyyksissa. Kierrokseen meni viitisen tuntia ja kuski puhui niin hyvaa englantia, etta pystyi kertomaan meille paikoista joissa vierailimme. Maksoimme lystista miltei kolme euroa per henkilo. Kuski (nimeltaan Fiimail tms.) piti kerjalaiset ja innokkaat kauppiaat meista loitolla, joskin antoi omien tuttavakauppiaittensa houkutella meita ostoksille. Meidan ei edes tarvinnut antaa tippeja tanssijoille, soittajille yms. esiintyjille eika maksaa lisamaksua valokuvauksesta, koska Fiimail oli tuttu riksamies monilla nahtavyyksilla. Reissu oli mukava ja rahansa vaarti, mutta seuraavana paivana olimme viela kiertelysta niin naatteja, etta vietimme paivan lahinna laiskotellen ja kirjoja lukien.

Udaipur on mukava pieni kaupunki mahtavine maisemineen, hienoine rakennuksineen ja pienine kujineen. Taalla vain kauppiaat ja kaupustelijat tuntuvat olevan paljon aggressiivisempia kuin muualla tahan mennessa. Juoksevat liikkeistaan kadulle asti huutelemaan peraan "helloumaaaam, please come in I have many colours, goooood quality!". Kaikkialla myos myydaan samoja asioita, eli kilpailu on varmaankin kovaa.

Eilen oli hassu tapaus, kun joku nuori mies ajoi mopollaan meidan eteen poikittain ja taputti penkkia takanaan ja kehotti minua hyppaamaan kyytiin. Tilanne oli niin absurdi etta ihmeemmin ajattelematta paastin sarkastisimmalla aanellani "yeah, right" ja jatkoin matkaani. Mies sitten huuteli peraamme, etta miksi tulemme Intiaan jos emme pida intialaisista tavoista. Mutta siis todellakin, kuinka todennakoista olisi ollut, etta olisin mitaan kyselematta hypannyt kyytiin tietamatta MIKSI ja MINNE minua viedaan? Vielakin kummastuttaa, mita tuon tyypin korvien valissa oikein liikkui!

Eilen siis menimme ravintolaan katsomaan Octopussy -elokuvaa. Olimme edellisena iltana syoneet samassa ravintolassa ja sopineet, etta tulemme sinne katsomaan leffaa. Talla alueella, missa nyt olemme vallitsee jonkinlainen kieltolaki eli olutta ei taalla saa virallisesti. Olimmehan kuitenkin jo kanta-asiakkaita, joten tarjoilija kertoi meille, etta myos olutta olisi saatavilla vaikka sita ei menuusta loydykaan. Niinpa tilasimme pullot, joskin hinta oli yli puolet siita mita Diulla. Parasta kuitenkin oli, kun saimme laskun ruokailustamme: kuitissa ei ollut laisinkaan mainintaa olusista, mutta siella oli "2 big pepsi"...

Bussittelua

Bussimatka Diulta Ahmedabadiin oli sama vanha pomppulinna. Perilla oltiin aamulla kuuden aikaan, joten menimme samontein ottamaan hotellihuoneen jotta paasimme viela muutaman tunnin verran nukkumaan.
Herattyamme lahdimme valittomasti hankkimaan bussilippuja Udaipuriin seuraavalle yolle. Lippujen hankinnan jalkeen katselimme HBO:lta leffoja ja ennen lahtoa (jokna piti olla 21:15) kavaisimme syomassa illallisen. Lahto oli loppujenlopuksi 22 aikoihin.
Talla kertaa pomppulinna saapui kohteesemme (Udaipur) 3 aikaan aamuyosta, joten otimme ensimmaisen hotellin jonne riksakuski meidat houkutteli. Sekin hotelli oli onneksi Lonely Planetissa mainittu, joten kyseessa oli varsin reissaajaystavallinen paikka, vaikkin "hot water" oli suorastaan jaatavan kylmaa.
Nukuimme tuossa hotellissa seuraavankin yon ja siirryimme sitten nykyiseen hotelliimme. Taalla olemme nyt nukkuneet yhden yon ja ainakin "hot water" on osoittautunut miltei kadenlampoiseksi.

Viimeista viedaan Diulla!

Tama viesti on kirjoitettu jo pari paivaa sitten eli maanantaina, mutta netti katkesi kesken kirjoittamisen, eika viestia voinut julkaista! IRC-galleriassa uusia kuvia meilla molemmilla!

Vietamme viimeista paivaa Diulla. Sleeperbussi kohti Ahmedabadia ja uusia seikkailuja lahtee kello 19 (tai siis kaytannossa 19:30).


Intia on kylla kasvissyojan paratiisi. Ei ole tarvinnut pelata, etta vahingossa tilaisi lihaa, silla ravintoloiden menuissa on aina erikseen merkattuna onko ruoka veg vai non veg. Todella katevaa. Toissapaivana soin tahan mennessa kalleimman ruokani (noin 1,20 euroa) vahan hienommassa ravintelissa. Kyseessa oli makaroonivellin tapainen soosi, jossa oli mukana sienia ja paalla juustoraastetta. Koko juttu oli ollut uunissa niin etta juusto oli sulanut. Se oli aivan taivaallista, onhan makaroonivelli yksi lempiruuistani Suomessa! Moista herkkua pitaa koittaa tehda joskus itsekin.


Olemme tavanneet mukaviin reissaajiin taalla Diulla. Uudesta-Seelannista kotoisin oleva Tom, joka on arkkitehti, oli hyvin yllattynyt kun intouduin kertomaan mielipiteitani Alvar Aallon suunnittelemista taloista. Hanelle kun oli aina opettettu, atta Aalto on mahtava arkkitehti. Hanesta oli kiinnostavaa etta opiskelen yliopistolla, jonka lahes koko kampus on tuon suuren miehen suunnittelemaa. Han koki myos suuren ahaa-elamyksen kun kerroin mita miehen sukunimi merkitsee. Tom tiesi yllattavan paljon Suomesta ja kyseli jopa asummeko alueella jossa on kesaisin 24h aurinkoa vuorokaudessa ja onko totta, etta kaikki pyoratiet on lammietty jotta ne pysyvat talvellakin sulina.


Hotellillamme on ollut myos nyt pari yota harmaahapsinen kanadalaispariskunta, joka oli matkustamassa elakepaiviensa ratoksi juuri yliopistosta valmistuneen poikansa kanssa. He olivat olleet Nepalissa trekkaamassa ja suosittelivat, etta jos me tahdomme menna sinne niin pitaisi treenata urheilua vuosi. Olisikohan se pitanyt tulkita niin etta naytimme todella rapakuntoisilta? Tama pariskunta oli reissannut Intiassa ensimmaista kertaa jo 70 -luvulla ja silloin oli meno ollut kuulemma hyvin erillaista, esimerkiksi junissa ei ollut ollut mitaan paikkavaraussysteemia vaan ihmisia lappoi sisaan juniin niin paljon kuin mahtui ja valttamatta ei monen tunninkaan matkalla ollut mahdollisuutta paasta istumaan!


Eilen juttelin pitkaan myos ruotsalaisen tyton kanssa, joka on itsekseen matkustanut ja tyoskennellyt Intiassa nyt pari kuukautta. Hanella oli matkaa jaljella enaa pari viikkoa. Han oli ottanut paikallisen nettiliittyman ja pystyi soittamaan Ruotsiin 9rps/min! Todella halpaa siis! Pitanee vahan pitaa silmia auki jos Tepenkin kanssa hommaisimme tuommoisen Suomeen-soittelu-liittyman!


Reissaajien lisaksi olemme tietysti hopotelleet myos paikallisten ihmisten kanssa. Mukavin kokemus oli kylla eilen, kun hotellillamme asuva pikkupoika Pablo (noin 8-10 vuotias) huomasi etta meilla on pelikortit ja halusi pelata kanssamme. Pyysimme hanta opettamaan meille jonkun pelin ja han opetti Donkey -pelin (varmaan aika samanlainen kuin suomalainen aasi). Kesken pelin Pablon kaveri Stan (tai jotain sinnepain) ilmestyi paikalle leijan kanssa ja kiipesimme kirkon korkeimmalle kohdalle lennattamaan leijaa. Se oli todella kivaa, koska olimme muutenkin ajatelleet etta katolta olisi kiva kokeilla leijan lennattamista. Olimme panneet merkille, etta taalla tuntuu olevan tapana (tai sitten se on joku trendi talla hetkella) etta ihmiset kiipeavat auringonlaskun aikaan talojensa katoille lennattamaan leijoja. Pojat osasivat puhua englantia tosi hyvin eli kommunikaatiokaan ei tuottanut oikeastaan minkaanlaisia ongelmia.


Tama nettipaikka jossa olemme nyt on varsinainen monitoimikeskus. Taalta saa netin lisaksi kaikenlaisia palveluita matkalipuista kauneudenhoitoon ja pyykinpesuun. Toimmekin eilen pyykkimme tanne pestavaksi ja taytyy kohta menna kyselemaan joko olisivat kuivia ja valmiina. Yksi koneellinen pyykkia maksaa alle euron ja oletan etta siihen kuuluu lisaksi viela silittaminen. Katsotaan nyt sitten kun saamme ne.

Tormasimme edellisella kerralla nettipaikassa suomalaismieheen, joka oli kuudetta kertaa Diulla. Han oli kiikuttanut vuosien varrella kirjoja hotellin kirjanvaihtopisteeseen, joten kavimme sielta vaihtamassa jo luetut kirjat uusiin. Olen lukenut nyt jo puoleenvaliin asti hammentavaa kirjaa, josta en oikein tieda etta mista se kertoo tai etta mihin aikaan tai paikkaan se sijoittuu... tai etta mita genrea se edustaa. Pitaa tarkastaa sen nimi ja tekija niin voitte koittaa loytaa sen kirjastosta. En tieda mita sienia kirjoittaja on napsinut, mutta lukukokemuksena kirja on niin outo, etta on pakko suositella.

Didiuudiuu!

Paljon on taas Diusta kerrottavaa ku ei oo niin hirveesti keretty kirjotteleen vaikka on taalla kauan aikaa vietelty. Ensinnaki se riksa jonka kyydissa oltiin, oli sellane "pimp my riksa" - tyylinen ratkaisu. Oli sydammen muotosta peilia ja kaikenmoista glitter-kamaa. Penkit oli vuorattu tyylikkaasti tekokarvalla. Ja poppivehjettakin loyty. Oli subbarit siella mihin normaalisti vois laittaa rinkat matkan ajaksi, ja kaijuttimet loytyi myos riksan ulkopuolelta. Matkalla kuului intialaista poppia. Ravintolassa ku kaytiin tuossa syomassa yks paeva, ni Raisa otti jotain ihme juttua jonka nimi oli tomato stuff. Siina oli tomaatti, joka ehka oli taytetty jollaki ja sitte semmosta tulista kastiketta hirveesti. Maa otin paistettua riisia ja paistettua kanaa sekasin. Raisa ei sitte halunnu syoda sita tulista soossia paljon, joten sekottelin sita sinne mun ruuan sekaan ja vetelin haarukalla nassuun. Tuli siina sitten mieleen etta saatto olla yhta kummallista ku se etta joku suomessa levittelis makaroonilaatikon paalle hernekeittoa ja natustelis sita veittella menemaan. Hotellin kans samassa rakennuksessa on sellane Diu-museo. Soella kavastiin kattelemassa mutta eipa kovin paljoa iloa irronnut. Oli vaa jotaki 400 vuotta vanhoja puisia hammentavan nakoisia mini-ihmispatsaita, joista suurin osa naytti ihan samalta. Grillijuhlat tosiaan on ollu mahtavia. On makaroonisalaattia jossa on aina jotakin merenelavaa, niinku katkarapuja ja kalmaria. On semmosta muhennosta joka on tehty herneista ja perunasta. Tai muitakin kasviksia on ollut. Ja sit yks salaatti joka on aina tehty kaalista ja siina on porkkanaa ja tomaattia ja paprikaa. Ja riisia. Ja kala vaihtelee, yleensa on kahta tai kolmea eri lajia. Parasta tahan mennessa on ollut kuitenkin HAI! Yolla on muutamat kerrat herailty siihen etta koirat on ulvonu pihalla. Se ei oo oikein kivaa, selkapiita vahan karmii. Ja elaimista sen verran, etta grillibileissa on aina semmonen pikkukisu jolle on kiva heittaa ruokaa, ja on siella pari isompaakin kisua. Ja sitten semmonen koira jota pysty ihan rapsutteleen. Niin ja koirat on taalla semmosia hopeanuolikoiria. Ne hyppii korkeilta aidoilta alas ja kiipeilee katoilla ja vaikka mita. ps. oon kasvatellu lomapartaa ja se alkaa olla jo parran nakonen pps. ostin ravintolasta viskia yks paiva, 25 rupiaa maksoi (eli alle puol euroa) ja sain 8-10cl

Diu, paratiisisaari!

Olemme olleet nyt viime sunnuntaista lahtien paratiisissa, paikassa nimelta DIU! Taalla on niiiiin rentoa menoa, etta eihan sita ole rentoutumiseltaan ehtinyt edes blogiin kirjoitella. Nyt siis hieman paivitysta luvassa. IRC-galleriasta loytyy myos pari matkakuvaa, joskaan ei monta, koska en pysty tassa kaantamaan kuvia niin en halunnut laittaa kuvia sinne vaarinpain. Parannusta luvassa joskus.

Suurkaupunkien halinan jalkeen olemme nauttineet pienen Diun rauhasta suunnattomasti. Kyseessa on vain muutaman kilometrin mittainen saari, jonka paras turistisesonki on vasta alkamassa. Taalla on siis hyvin rauhallista. Olemme maanneet rannalla, uineet meressa, keranneet simpukoita ja rakentaneet hiekkalinnaa. Sellaista mukavan lokoisaa rantaeloa siis. Hieman olemme saaneet varia pintaan (seka punaista etta ruskeaa).

Taalla Diulla on mukavan valimerellinen tunnelma ja miltei unohtaa olevansa Intiassa. Saari on ollut portugalilaisten hallitsema vuoteen 1961 asti, joten arkkitehtuuri ja muu meno on taalla varsin portugalilaista (vaikka eihan se ole valimerella, mutta siis... you know). Saari on siis suoraan Mumbaista lanteen. Siina on vain merta valissa.

Hotellinamme on vanha katolinen kirkko, ja vaikka meilla on koko paikan upein, suurin ja kallein huone maksamme siita vain noin 4,20 euroa per nuppi/yo! Meilla on ihan huoneisto, jossa on oma makkari, olkkari, parveke ja kylppari. Nakoalat ovat merelle. Varsinkin kirkon katolta nakoalat ovat HUIMAT! Ensimmaisena iltana vietimme illan katolla katsellen maisemia ja auringonlaskua seka maistellen olutta. Kingfisher 0.65 l maksaa hotelilla 45 rupiaa (ja 54 rupiaa on yksi euro, eli ei ole hinnalla pilattu).

Hotellin manager George jarjestaa joka toinen paiva all-you-can-eat-fish-barbequen 150 rupiaa/naama. Olemme osallistuneet jo kahdesti ja tanaan paasemme mukaan kolmatta kertaa. Ruoka on ollut hyvaa, silla Diu on kuuluisa maukkaista kaloistaan ja George kay hakemassa aamulla kalamarkkinoilta tuoretta kalaa juhlia varten. Illan menuu riippuu siita, mita han milloinkin torilta hyvaan hintaan saa. Grillijuhla on myos oiva tapa tutustua muihin matkaajiin. Olemme jutustelleet saksalaisten, kanadalaisten ja brittien kanssa seka tormanneet yhteen suomalaiseen pariskuntaan (moi Hanna ja Antti!).

Kovin monia riksoja ei taalla nay ja paras tapa liikkua saarella onkin mopoilu. Meilla on jo kahtena paivana ollut lainassa hotellilta mopo (100 rupiaa/paiva + polttoaine 50 rupiaa/litra). Homma on toiminut niin, etta Tepe ajaa ja mina olen kyydissa. Koska mopossa ei toimi nopeusmittari niin mina olen pitanyt tehtavani huudella valilla, etta NYYYYT MENNAAAN LIIAN KOVAAAAA! Kerran kun mentiin mielestani liian kovaa, mutta en kehdannut alkaa valittamaan, niin tuuli vei Tepen lippiksen. Piti kaantya sita sitten hakemaan. Niin, siis talta koko saarelta ei varmaan loydy yhtaan kyparaa... Toinen tehtavani on ollut muistuttaa valilla, etta taalla on vasemmanpuoleinen liikenne.

Diu ei ole mikaan hirmuinen turistirysa, vaikka kalastuksen lisaksi turismi on lienee suurin tulonlahde taalla. Siksi taalla onkin mukavaa ja paikallinen nahtavyys Portugese Fort tuntui ihanan aidolta ja koskemattomalta. Siella kuljimme tutkailemassa paikkoja ja emme oikeastaan nahneet muita "turisteja" ennen pois lahtemista. Intialainen koululuokka oli linnoituksessa luokkaretkella ja he pysayttivat meidat, koska opettajat halusivat ottaa itsestaan kuvan meidan kanssa. Kylla, me olimme suurempi nahtavyys kuin itse linnoitus! Naureskelimme viela koko jutulle, kun parkkipaikalla intialainen perhe tuli meidan juttusille ja he halusivat meista videokuvaa. Jep, ajatelkaapa jos joku Suomessa menisi kysymaan joltain tummaihoiselta, etta saako ottaa kuvan... sehan olisi varsin rasistista ja oudoksuttavaa... Noh, nama tapaukset minua lahinna huvittavat, mutta Nagoa Beachilla joku intialaismies otti meista kuvia kamerakannykalla kysymatta lupaa ja se ei ollut kivaa. Onneksi en ollut bikineissa vaan taysissa tamineissa.

Monet ruokailuun liittyvat asiat ovat kummastuttaneet meita. Taalla seka tee etta kahvi tarjoillaan kuuman maidon kera. Tee maistuu ja nayttaa lahinna kaakaolta eika niinkaan teelta. Veitsia taalta ei yleensa kattauksesta loyda, vaan syominen tapahtuu lusikalla ja haarukalla. Hanna kertoi tarkkailleensa lentokoneessa, etta intialaiset soivat lusikalla ja haarukkaa kaytettiin ruoan lastaamiseen lusikalle. Taman tiedon nojalla olemme koittaneet syoda paikalliseen tapaan.

Meilla on ollut taalla niin mukavan rentoa, etta viihdymme viela pitkaan... tai siis ainakin viikonlopun yli. Jostain pitaisi kylla saada lisaa luettavaa, silla Suomesta mukaan tarttuneet kirjat on jo luettu ja Tepella on tuo ostamamme Dan Brown kesken niin ei voida sita lukea yhtaaikaa. Kirja on aika huonolaatuinen, etta ei sen poisheittamisesta mikaan ongelma varmaan tule. Tai voihan sen koittaa myyda eteenpain. Alkaa meidan shoppailua kummastelko, mehan lahdettiin tanne about rinkat tyhjillaan, jotta voimme taalta ostaa sitten kayttovaatetta yms.

Ah, Ahmedabad!

Vilinaa ja vilsketta oli Ahmedabadissakin, mutta koska siella ei ole niin paljon turisteja mita Mumbaissa ei kaupankaynti ollut niin hurjaa eika meilta kiskottu liikaa rahaa. Kerjalaiset kuitenkin olivat agressiivisempia siina mielessa, etta nykivat hihoista ja koputtelivat olkapaille. Mumbaissa eivat edes aaneen kerjanneet, nayttivat vain surullisilta ja heiluttivat kattaan. Muutaman kolikon annoin naiselle, joka heilutti naamallani vauvaa ja tuttipulloa. Heti kun aloin kaivamaan taskuani, niin nainen huusi jostain nurkan takaa paikalle toisen naisen jolla myos oli ipana ja tuttipullo. Noh, en kuitenkaan antanut kuin ne kolikkohilut sille ensimmaiselle naiselle, vaikka hankin oli vahan sita mielta etta en antanut tarpeeksi. Olen kuitenkin lukenut, etta tuo "vauvalle maitojauhetta"on kanssa ihan perinteinen huijaus niin ei tehnyt mieli kaivaa taskuja sen enempaa.

Muihin lankkareihin/valkoisiin emme Ahmedabadissa tormanneet. Tapasimme kuitenkin nettipaikkaa etsiessamme kaksi Gambialaista poikaa, jotka myos etsivat nettipaikkaa joten paatimme yhdistaa voimamme. Ei siita mitaan tullut, mutta onneksi loysimme kaksi ystavallista Intialaista miesta jotka lahtivat ihan nayttamaan meille mista netti loytyy (muutaman sadan metrin matka) vaikka eivat edes itse tarkkaan tienneet ja joutuivat pari kertaa kysymaan tieta. Mumbaissa kukaan ei olisi tehnyt moista hyvaa hyvyyttaan vaan ainoastaan pyytaakseen rahaa. Ahmedabadissa ihmiset ovatkin paljon ystavallisempia!

Gambialaiset olivat myohastyneet lennoltaan Delhiin, joten he muuttivat meidan hotelliin odottamaan seuraavan aamun lentoa (koska se oli halvempi kuin heidan edellinen hotelli). He myohastyivat viela aamunkin lennoltaan, joten ehdimme hengailla yhdessa viela paivallakin. Tepe pelasi Rayskyn kanssa korttia ja oppi mm. pelin jota kutsumme nyt "gambialaiseksi casinoksi" koska sen saannot ovat vahan niinkuin casinossa, mutta silti niin erit etta on eri peli kyseessa.

Gambialaiset ehdottelivat etta lahtisimme kaymaan Big Bazaarilla. Oletin etta kyseessa olisi perinteinen kunnon intialainen bazaari, joten olin hieman pettynyt kun kyseessa olikin lansimainen ostoskeskus. Olihan sekin toki janna kokemus tavallaan... oli kuitenkin hyvin erilaista mihin sita on tottunut. Tepe tykkasi kun oli jotain "ihanku oltas suomessa" -meininkia valilla. Tepe ostikin shampoota ja hoitoainetta sielta.

Siina missa Mumbain katukuvassa 3/4 kulkupeleista on mustakeltaisia takseja niin Ahmedabadissa on moporiksoja, joita kylla sanotaan autoriksoiksi... Mukavaa menoa vaikkakin villia hurjassa liikenteessa. Mukavahan sellaisenkin kyydista on maisemia tutkailla, viilentava tuuli kasvoilla eika kyyti melkein minnekaan maksa puolta euroa enempaa. Ainahan sita voi tinkia niin paljon kuin lystaa ja kehtaa. Kun otettiin eka riksa aamulla kuudelta Ahmedabadin juna-asemalta valitsemallemme hotellille, niin kuski ei meinannut uskoa etta haluttiin juuri Hotelli Comforttiin, koska se on "expensive international hotel". Noh, maksettiin siella huoneesta vajaa 5 euroa yolta/naama, oli ilmastointi, oma kylppari ja aamun lehti tuli kynnykselle. Taysin rahansa vaartti. Ehka me ei vaan naytetty kovin rikkailta, mika tietysti on vaan hyva :)

Hotelli oli kylla vahan turhan lahella moskeijaa, koskapa herasimme aamuyosta (varmaan kylla aamulla kuuden aikaan?) kuulemaan muslimien rukouskutsua. Se kuului kovaa. Ihan kuin hotellihuoneessamme olisi laitettu radio paalle napit kaakossa.

Ihan ensimmaisena kun saavuimme hotellihuoneeseemme ja mina kaaduin vain sangylle, etta pakko saada vahan unta, kuului ulkoa mielenkiintoinen linnun aani. Tepe tunnisti heti, etta sen on oltava haukka joten kiskaisimme verhot ikkunasta auki. Siina me seisoimme nenat kiinni lasissa kun ihan lasin takana ikkunallamme istui HAUKKA! Eika mikaan pieni varpushaukka vaan kunnon iso suuri kookas ja uljas LINTU. Ei se ikkunallamme kauaa pysynyt, eika myohemminkaan palannut... mutta olipa aika erikoista nahda se niin lahelta.

Kavimme pari kertaa eraassa ravintelissa syomassa, koskapa silla oli hyvat sapuskat ja kivat nakymat vilkkaalle kadulle. Intiassa on kylla helppoa olla kasvissyoja kun ruokalistoissa lukee aina erikseen veg. ja non veg. Ei siis pitaisi onnistua ainakaan vahingossa syomaan lihaa!

Ahmedabadissa vietimme vain kaksi paivaa ja yhden yon, silla hommasimme liput yobussiin Diu -nimiselle saarelle, josta tata nyt kirjoittelen. Bussissa oli istumapaikkoja ja sleeper-paikkoja ja mehan toki otimme sleeperin jotta saimme potkottaa. Mina en oikein saanut nukuttua ennen kuin ihan matkan lopulla, mutta Tepe sai kylla paremmin unta. Bussi lahti 22:30 (puoli tuntia myohassa) ja seitsemalta aamulla oltiin perilla. Matka maksoi vahan vajaat 5 euroa per henkilo. Se oikean bussin loytaminen meinasi meita vahan stressata, varsinkin kun oli mokoma ton verran myohassa, mutta juttusillemme tuli intilainen mies joka oli tulossa samaan autoon meidan kanssa. Han oli opiskellut matkaoppaaksi erikoisuutena italian ja ranskan kielet, ja se vahan kuuluikin aksentista. Hanen kanssaan sitten odottelimme yhdessa oikeaa linja-autoa ja saimme opastusta siihen, miten oikean auton loytaa: pitaa osata katsoa bussin rekisterinumeroa! Eipa olisi ihan heti tullut mieleen.

Bussia odottaessamme olimme myos jonkinnakoinen nahtavyys. Noin puolitoistavuotias tytto kayttaytyi vahan huonosti ja hanen vaarinsa vahan lapsaytti tyttoa takaraivolle. Sitten vaari nappasi tyton syliinsa ja tuli juttelemaan meille, mutta emme toki ymmartaneet mita han sanoi. Hymyilimme kaikki toisillemme (paitsi se pikkutytto) ja vaari osoitteli meita sormella ja jutteli tytolle. Tepe tuumasi, etta ehka se sanoi etta jos tytto ei kayttaydy kunnolla niin ne syottaa sen meille... Ehka niin, tai sitten se oli vahan erilaista suvaitsevaisuuskasvatusta kuin mita Suomen koululaitos tarjoaa. Tuijottelun ja hymyilyn keskytti sitten ilotulitus, joka ei ollut loppujen lopuksi kovin nayttava... vain pitka. Yksi tai kaksi rakettia ammuttiin taivaalle kerrallaan... ja tata kesti kai 45 minuuttia. Jaksettiin katsella sita ehka ekat 5 minsaa.

Pikajuna Meksikon..

Tai siis Ahmedabadin. To-Pe (?) yona matkustimme junalla Mumbaista Ahmedabadiin ja tastapa ajattelin nyt kertoilla.

Ostimme junaliput keskiviikkona etukateen. Liput saadaksemme meidan taytyi tayttaa lappunen johon tuli kaikki passi -ja viisumiasiat ja kotiosoitteet sun muut. Jonottelussa ei mennyt laheskaan niin kauan kuin mihin olimme varautuneet saamiemme tietojen perusteella.
Meita palvelleella henkilolla ei ollut vaihtorahaa jotta olisi voinut antaa meille oikein rahasta takaisin, joten sita siina vahan aikaa pahkailtiin kun valissa oli kielimuurin lisaksi myos pleksi jonka lapi piti huudella pienesta reijasta virkailijalle. Kun sitten tyrkkasimme hanelle kouraan tarvittavat vaihtorahat joiden avulla saimme rahasta oikein takaisin, huudahti virkailija iloisesti "God bless you!" ja tyrkkasi meille kouraan paperille printatut rukoukset. Kyseinen rukous sisaltaa tarvittavat rukouksen elementit ja kohdan, johon taytyy itse lisata rukouksen yhteydessa ne asiat joita pyytaa. Jotta toiveet tulisivat toteutetuksi, taytyy rukoillessaan luvata jakaa tata rukousta mahdollisimman monelle, esimerkiksi printattuna paperille. Kyseessa
onkin siis varsin tavallinen ketjukirje.


Juna lahti torstai-iltana kymmenen aikaan ja meilla oli hotellista check out paivalla 12 aikaan, joten kuljailimme sen paivan kaupungilla ja hotellin aulassa.
Juna-asemalle saavuimme noin tuntia ennen lahtoa, joten meilla oli mukavasti aikaa loytaa oikea juna ja oikeat paikat. Homma oli sitapaitsi silta osin tosi katevaa, etta junien vaunuissa luki kyseisen vaunun matkustajien nimet. Alkumatkasta junakopissamme oli 6 henkilon sijasta 8, joten pelkasimme jo ettemme paase nukkumaan ollenkaan (oli nimittain sleeper-vaunu ja homma toimii siten etta nukkumalaviskat kun kaantaa nukkuma-asentoon, ei jaa tilaa ylimaaraisille istuskelijoille). Onneksi ylimaaraiset istuskelijat poistuivat junasta melko pian ja paasimme makuuasentoon. Loppumatka (7-8 tuntia) sujui omalta osaltani melko leppoisasti torkahdellen ja saavuimme Ahmedabadiin odotettua aikaisemmin, noin kuuden aikaan aamulla.


Junassa kohtasimme jos jonkinmoista kulkijaa, joista mainittavin lienee pikkuinen hiiri, jonka nain kulkevan aivan Raisan jalan vieresta meidan rinkkojen taakse. Siina oli vahan jannittamista, etta meneeko se royhkeasti nakertelemaan meidan sipseja :D Muut matkaseuralaisemme olivat kaksi opiskelijapoikaa ja tytto - jolla oli olmeisesti downin syndrooma - isansa kanssa.

AINIIN, vessasta. Mina yritin pidatella pissaa melko kauan, kun en viittinyt lahta vessaa etsimaan. Lopulta oli kuitenkin pakko ja vessa olikin ihan nurkan takana. Se olikin sitten ensimmainen "Fire in the hole!" -vessa jonka olen matkalla kohdannut. Eli siis pelkka reika lattiassa.

Bye Bye Bombay, Bombay goodbye!

Olemme karistaneet Mumbain polyt nyt kannoiltamme, mutta viela on monta asiaa, mita on jaanyt tuolta matkamme ensimmaiselta viikolta kertomatta. Muistammekohan edes lie kaikkea?

Ovelia ovat intialaiset. Heidan kanssaan voi kayda varsin sujuvaa keskustelua englanniksi, kunnes tulee estittaneeksi kysymyksen "how much?". Taman jalkeen intialaisen verbaaliset taidot tuntuvat haviavan, hanen kielensa turpoaa kaksinkertaiseksi tai sitten suuhun eksyy kuuma peruna - miten muuten voi selittaa sen, etta numeroista ei koskaan saa mitaan selvaa kun alkaa neuvottelemaan hinnoista? Niin, kyllahan minunkin suussani fifty ja twenty lausutaan samalla tavalla "befty" tai "bibdi". Luulenpa vallan etta tekevat tahallaan taman, hamatakseen viatonta reissaajaa maksamaan liikoja!

Tinkimiseen saimme vihdoin puhtia eilen, kun kavaisimme yksilla olusilla ja lahdimme sitten uhmakkaasti kiertelemaan kojuja, etta mehan ei makseta enaa liikaa mistaan! Niinpa teimmekin oivia ostoksia ihan oiviin hintoihin. Mulla on pari paitaa lisaa ja Tepellakin on intialaiset kamppeet ja hippiveska. Ostettiin myos lisaa lukemista, kun sairaana ollessa Tepe ehti lukea kaikki mun mukaani ottamat kirjat.

Sellainen unohtui aikaisemmin kertoa, etta kun ostaa paahdettuja pahkinoita katumyyjalta ne kaaritaan johonkin paperiin joka voipi olla vaikka sivu jostain kirjasta. Ostin tuossa jo monta paivaa sitten tuollaisia pahkinoita ja alkoi se kaareen teksti nayttaa niin tutulta, etta piti syoda pahkinat pian loppuun ja kaaria paperi auki. Kylla, silmani olivat nahneet oikein. Kyseessa oli printattuna wanhaa kunnon basic -ohjelmointikielta, jolla joskus vuonna kirves ja kypara ohjelmoitiin Aquariukselle pienia ohjelmia. Paperin toiselta puolelta selvisi, etta kyseessa oli Othello -pelin koodia. Kylla siina vahan norttiolo oli, kun tuollaisen tunnisti... (muoks, tuli pari paivaa taman kirjoittamisen jalkeen mieleen, etta se taisikin olla Pascal eika Basic, ei voi muistaa niin vanhoja!)

Vahan on huono omatunto siita, etta meilla kavi vahingossa niin, etta saimme hotellimme bigbossilta rahasta silleen vaarin takaisin, etta emme oikeasti maksaneet ollenkaan viimeisesta Mumbaissa viettamastamme yosta. Hotellin manager kun oli niin mukava mies ja ne apupojatkin siella. Manager muuten kyseli minulta yhtena paivana, etta onko tukkani ollut syntymasta asti tallainen, sitten han ihmetteli miten voin olla yliopistossa tukkani kanssa, ei kuulemma Intiassa onnistuisi. Seuraavaksi han alkoikin ihmettelemaan, etta enko ole naimisissa kun minulla ei ole sormusta. Jos joku siis kysyy, niin olen menossa kesalla naimisiin! Piti nimittain tuollainen valkoinen valhe kehittaa. Hyva ois loytaa jostain myos sormus sormeen, jotta olisi paremmin "turvassa" tai "nakymaton".

Elainrintamalla Mumbaissa naimme myos niita pyhia lehmia ja ainakin yhden vuohen. Ja hotellin kylpyhuoneessa oli tulitikkuaskin kokoinen torakka. Mielenkiintoisempia otuksia olikin sitten matkallamme Ahmedabadiin, mutta niista myohemmin lisaa, jotta pysyy tama kronologisuus edes jotenkin kunnossa.

Hengissa taas

Juu, nyt olen minakin paassyt irti taudin ikeesta joten paasin kirjoittelemaan blogiakin ettei Raisan tarvitse siita yksin huolehtia. Ihmiset on kovin puheliaita. Raisa meni tuossa eilen kertomaan nimensa jollekin katumyyjalle niin nyt se heti kaukaa iloisesti huuteli etta "Helooooou, Rais! (=rice? toim.huom.) Hau aar juu?". Ostettiin silta vetta. Ja korjatakseni Raisan aiempaa kertomaa, banaanista lahtee sita kuorta sentas noin 1 mm verran (ja huomasi se sen ite:).
Mun pitaisi hommata vahan jotain intialaista puuvillavaatetta kun on niin kuuma. Raisa nimittain osti paidan ja housut ja on tuossa kovasti kehuskellut etta mukavasti paasee tuuli lapi niin ei hikoa niin paljon. Raisa osti vihreen paidan ja valkoset housut, itse olen ajatellut mahdollisesti jotain muuta housujen variksi, kun valkoinen on likaisena heti likaisen nakoinenkin.
Hotellilla kay valilla semmoinen security-mies ja parina kertana ku oon nyt siihen tormannyt siina kaytavalla niin se on kysellyt etta "is everything ok, good sir?" ja tokalla kerralla viela heitti tyylikkaat jengityyliset kattelyt paalle :P
Nyt laitetaan nokkaa kohti juna-asemaa ja koitetaan hommata liput ahmedabadiin!

Intian ihmeita

Tepekin on jo sen verran kuosissa, etta lahdimme ihan yksissa tuumin ulos hotellista. Jatimme avaimet managerille, jotta voivat siivota huoneen silla aikaa kun olemme poissa. Han yritti kysella, etta emmeko halua olla paikalla vahtimassa, mutta me vaan sanoimme luottavamme heihin koska ovat hyvia miehia ja on hyva hotelli yms. Tepe kylla jo totesi, etta toivottavasti nyt eivat kayta luottamustamme hyvaksi. Tuskinpa sentaan... katsotaan sita sitten kun palataan hotellille.

Olemme syoneet taalla vallan mainioita banaaneja, appelsiineja ja vesimeloonia. Hassua, etta noilla samoilla nimilla viitataan niihin hedelmiin, mita myos Suomessa kaupoista loytyy silla taalla maistuvat niin paljon ENEMMAN! Ei ole lisaaineita eika mitaan. Banaaneistakin lahtee kuoriessa vain kuori (eli vain se keltainen 0.2 millin nahka) eika sita banaaniosaa, niin kuin Suomeen tuoduista banaaneista. Appelsiineissa ei ole niita valkoisia roskaosia paljon ollenkaan, ei tarvitse pelata tukehtumista! Vesimeloonikaan ei ole niin vetinen mihin on tottunut, vaan maukkaampi ja mehukkaampi. Miten sita enaa voi tottua kotioloissa hedelmiin kun taalla saa tallaisia herkkuja ja viela paljon halvemmalla!

Emme ole tormanneet viela mihinkaan kovin erikoisiin wc-ponttoihin. Varsin samantapaisia ovat olleet mita siella kotona, mita nyt ehka vahan 1970 -lukuisen nakoisia. Mita lie talla tarkoitankaan... Huuhtelumekanismit ovat olleet mita erikoisempia, usein pitaa ensin vaantaa jostain vesi paalle, sitten huuhdella ja kun on arvioinut etta vetta on mennyt tarpeeksi niin sitten katkaista huuhtelu. Suihkusta vesi ei tule kovinkaan haavilla paineella, joten shampoon saa huuheltua paasta parhaiten kun ottaa vetta kannuun/saaviin ja kaataa paalleen. Kaikissa suihkuissa on tahan mennessa ollut noita apuastioita. En kylla ymmarra, miksi se on jokin hieno myyntivaltti hotellille, etta heidan suihkustaan tulee lamminta vetta? Naissa lampoasteissa ei tulisi mieleenkaan ottaa muita kuin viilentavia kylmia suihkuja!

Elaimia olemme taalla nahneet lahinna kissoja ja koiria. Ovat kylla aivan raasun laiheliineja kaikki ja nukkua rohnottavat kuumimman paivan ajan niin etta ei niista kylla nae ovatko edes hengissa. Illalla niita nakee sitten ihan kayskentelemassa. Yhden auton alla oli koiraraasu, jolla oli koko mahan alus taynna jotain syopakasvaimia tms. kavi kylla saaliksi. Jollain kerjaavalla naisella oli pieni apina talutushihnassa, mutta ei sita tohtinut jaada pallistemaan kun olisi joutunut kaivamaan heti kuvetta. Niin ja variksia taalla on myos. Todella suuria ja pelottavan nakoisia! Yksi melkein lensi sisalle hotellihuoneeseen kun meilla oli ikkuna auki!

Eilen kun ostin vetta niin myyjan kaveri alkoi ihmettelemaan tukkaani (eli naita takkuja/rastoja) etta onko se mun natural hear. Oli vain taas sellaista aksenttimongerrusta ja nopeaa puhetulvaa, etta ei siita kunnon keskustelua syntynyt. Totesimpa vain, etta eipa tartte kammata tukkaa koskaan kun se on takussa.

Valokuviahan sita toki pitaisi saada laitettua tanne blogiin tai irc-galleriaan. Hirveasti ei ole edes kuvia napsittu, muta jahka pari hyvaa otosta "filmille" tallentuu niin pitaa miettia miten kuvan saa koneelle asti. Kylla naissa koneissa nayttaisi USB-portit olevan... joskin polyiset. Katsellaan siis myohemmin :)

Mumbai is all about Bollywood

Kuuma on, hiki virtaa ja nappiksesta puuttuu skandit. Siita huolimatta tilannekatsausta reissusta tuleepi tassa!

Miten voisi puhua Mumbaista puhumatta Bollywoodista? Jo lennollamme tormasimme Bollywood-leffoihin, silla lentokoneessa oli noin 10 kanavaa, joilta pystyi valitsemaan mita leffaa katsella. Minulla on ollut ihan vaara mielikuva Bollywood -leffoista, jotenkin olen ajatellut etta ne on sellaisia perinteisissa asuissa tanssimista ja laulamista. PYH! Varsin lansimaisia ovat olleet ainakin nama mihin olen tormannyt. Ainoana varsinaisena erona on, etta valilla nayttelijat ratkeavat iloiseen lauluun ja tanssiin.

Perjantaina huoneemme ovelle kolkutettiin ja hotellimme manager tuli jonkun miehen kanssa kyselemaan etta lahtisimmeko seuraavana paivana extroiksi Bollywood -leffaan! Palkkana 500 rps molemmille + kuljetukset, ruoat ja juomat. Olimme tavattoman innoissamme! Sitten vilkaisin mita LP Intia sanoi tuosta extran hommasta ja siina kehotettiin tarkastamaan rekrytoijan henkilollisyys ennen kuin lahtee moisen mukaan. Hotellimme manager on mukava meis ja haneen luotamme, mutta kylla tuo vahan pisti epailyttamaan. Bollywood -tahteys jai kuitenkin valiin, silla minuun iski yolla ripuli.

Viikonloppu on mennyt aika tiiviisti hotellilla notkuen. Tepe on kaynyt ostamassa mulle vetta ja hedelmia, joskaan mikaan ei ole meinannut pysya sisalla. Toivottavasti tama tasta pikkuhiljaa. Eilen uskaltauduin taas lahtemaan ulos ja viereemme karautti iso musta auto, josta hyppasi ulos toinen extrarekrytoija. Hanen mukaansa emme uskaltaneet lahtea, koska ei ollut mitaan takeita, etta han oli aito. Hotellimme manageri olisi saanut meidat extran hommiin myos taksi paivaksi, mutta Tepe aloitti viime yona oksentamisen ja on vahan kuumettakin. Nyt on siis minun vuoroni noutaa hedelmia ja vetta. On kuulemma harvinaista paasta Bollywood extraksi ja meilla ois ollut jo kolmesti siihen mahdollisuus, etta aikamoista tuuria...

Juttua kylla viela riittaisi, taalla on niin paljon ihmeteltavaa ja kummasteltavaa. Muutamia asioita mainitakseni:
- liikenne on hullua, hullua ja hullua. Jalankulkijana teiden ylittaminen on kuin extremeurheilua ja olen tainnut taksin kyydissakin kiljahtaa pari kertaa niin, etta kuskeja kummastuttaa. Toottaily on jatkuvaa. Isojen kuorma-autojen perassa jopa lukee "HONK OK PLESE" ja olemme miettineet, etta mikahan siina on ideana? Muutenkin kaikki toottailee koko ajan.
- Slummit. Tieto siita etta tallahetkella maailmassa miljardi ihmista asuu slummeissa sai kylla palan nousemaan kurkkuun kun ajoimme taksilla lentokentalta slummien lapi kohti kaupunkia. Pahvista ja pelleista kyhatyt toisiinsa nojaavat rakennelmat... veti kylla sanattomaksi.
- Kielimuuria ei varsinaisesti ole, koska kaikki puhuvat englantia. Ongelmia aiheuttaa vain se etta monilla on niin vahva aksentti ja puhuvat nopeasti, etta joutuu monesti kysymaan, etta mista ihmeeeeeesta on kyse. Koulussa opetetut englannin lauserakenteet osoittautuvat kylla varsin turhiksi, koska usein joutuu korostamaan haluamaansa asiaa varsin simple englishilla eli paria sanaa hokemalla.

Ja ollaan me kierretty vahan nahtavyyksiakin. Kaytiin Gateway of Indialla (sanotaan etta ei ole todella kaynyt Intiassa ellei kay siella), Prince of Wales Museumiin tutustuimme myos (silla on joku toinenkin nimi mutta se on hindiksi niin en voi muistaa... mulle makso sinne lippu vaan 10rps kun oli kansainvalinen opiskelijakortti, kiitos Kilroyn) ja kavimme myos Chowpatty Beachilla katsomassa auringonlaskua. Muuten olemme olleet siten onnekkaita, etta olemme nahneet yhden morsiussaattueen ja pari sellaista kulkuetta jossa kuljetetaan Shiwa-patsasta. Paljon oli rummutusta ja iloista menoa.

Varmasti unohtui viela paljon asioita, mutta pitaa tasta lahtea kohti hotellia etta Tepe ei huolestu. Ei ollut puhetta etta jaan talla reissulla nettiin.

Kiitos kaikille kommenteista, ne kylla luetaan vaikka niihin ei voikan suoraan tuohon vastata. Blogin linkkia oli tarkoitus levittaa kylla kaikille, mutta lahtiessa oli niin kiiru, etta viesti lahti vain niille kenen mailit oli sopivasti kadenulottuvilla tai ulkomuistissa.

Intiassa ollaan :)

Olin tuossa ekaa kertaa pilvien ylla, olihan se hienon nakoista ja muutkin maisemat lentsikasta sillon ku jotakin nakyi. Mukavasti on mennyt ja alkushokki on jo mennyt ohi. Hulinaa ja vilinaa riittaa, mutta raisapa saapi kertoa niista lisempaa kun omaa tuota verbaalista lahjakkuutta himpun verran mua enemman. Ikava on kaikkea suomessa mutta eikohan tama tasta. Hiki virtaa solkenaan.
Kummallista kirjoittaa ilman skandeja. Skandeista tulikin mieleen etta tuossa vieressa just joku irlantilainen happu kyseli etta ollaanko skandeja, suomalaisia oli kuulemma tavannut taalla aika paljon niin toivottavasti mekin niita tavataan. Olis nimittain ihan jees paasta suomeakin puhumaan ja tutustua ihmisiin ettei Raisan kanssa vaan keskenaan hopotella. Puolessa vuodessa voi nimittain jutut loppua vahan kesken :P

Jihuu

Meikäpojalla alkoi matka eilen kun autoilin äipän kanssa kannonkoskelle (matkalla vietiin jonkun verran paria liftaria kohti jyväskylää). Siellä moikkailtiin mummoja ja Raisan kans siitä ponnahdettiin hetimmiten tänne Jyväskylään. Tänään tehtiin jo vähän töitä ja pakkailut pitäis alkaa tarkisteleen. Huomenna aamulla ompi tiedossa junailua Helsinkiin ja illalla lentoa mumbaihin. Tosiaan niissä mun malarialääkkeissä on huonona puolena se että niitä otetaan päivittäin ja ne tulee kalliiksi. Hyvänä puolenaa kuitenkin se että sivuvaikutukset ei oo yhtä yleisiä ku muissa ja ne yleensä tuleekin lievempinä. Ja lisäksi lääkäri sanoi että ne tehoaa parhaiten. Huomenna eka lääke ku tarvii alottaa 24 tuntii ennen saapumista.

P.S. Jännitys ja ikävä jo käynnistyneet, viime yö oli suhteellisen levoton :P

P.P.S. Yks sivuoire mun lääkkeissä voi olla hiustenlähtö :'D

Kaksi viikkoa matkaan

Aika kulkee aivan huomaamatta paljon nopeampaa kuin luulisi. Idea matkasta syntyi noin vuosi takaperin ja nyt aivan yllättäen reissu onkin jo ovella. Kaksi viikkoa aikaa hoitaa viimeisetkin käytännönasiat kuntoon. Koska aika kulkee näin nopsaan, niin eihän tässä varmaan mene kuin hujaus ja olenkin palannut Suomeen monta reissumuistoa ja -kokemusta rikkaampana.

Aika on niin kortilla, että en valitettavasti ehdi kasvotusten hyvästelemään kaikkia ystäviä ja rakkaita. Muusa muutti tänään "sijaiskotiin" Annikan luokse ja tuntui tykkäävän paikasta. Toivottavasti muistaa vielä mammansa, kun palaan takaisin. On vähän irtonainen olo kun tutut kuviot muuttuvat hetkeksi uusiin. Maallinen omaisuus on pakattu pahvilaatikoihin, opiskelun aherrus muuttuu riippumatossa loikoiluun ja loskassa tallustaminen meressä uimiseen.

Ensimmäinen malarialääke olisi pitänyt lääkärin neuvon mukaan ottaa jo viikko sitten. Kyseessä on lääke, joka otetaan kerran viikossa. Menisin mielelläni lääkkeet jo huomenna ostamaan, mutta kun en löydä reseptiä! Lääkkeiden ottaminen pitää siksi aloittaa hyvissä ajoin, koska niillä voi olla aika pahoja sivuvaikutuksia ja on hyvä huomata jo kotosuomessa jos lääke pitää vaihtaa. Vähän kyllä pelottaa kuurin aloittaminen, sillä näitä sivuvaikutuksia on mm. altistuminen masennukseen, vaipuminen psykoosiin, pahat painajaiset, muistikatkot yms. Lista on todella pitkä. YTHS:n täti sanoi kyllä, että hänen uransa ajalta hän muistaa vain yhden tapauksen, jolloin kuuri on pitänyt sivuvaikutusten takia keskeyttää. Tepelle olikin määrätty jotain toista malarialääkettä. Siinä oli se huono puoli, että sitä pitää ottaa päivittäin. En tiedä millaisia sivuvaikutuksia Tepen lääkkeillä mahdollisesti on, mutta Tepe kertonee niistä itse myöhemmin.

Monta hommaa vielä hoitamatta ja kello raksuttaa. Paras lähteä taas touhottamaan.

Ensimmäinen matkauni

Viime yönä se sitten tapahtui. Näin ensimmäisen unen matkasta!

Uni alkoi siten, että saavuin Mumbain lentokentälle yhdessä Jyväskylän avoimen yliopiston henkilökunnan kanssa. Avoin oli järjestänyt virkistyspäivät henkilökunnalle Intiaan. Jäin heti joukosta jälkeen, koska olin pakannut kaikki vaatteeni ja tavarani viiteen kangaskassiin (sellaiseen ekokauppakassimalliseen) ja yksi kasseista oli levinnyt lentokoneeseen ja jouduin pakkaamaan sen uudestaan.

Koitin kipittää muita kiinni ja juostessani Mumbain lentokentän läpi ehdin panna merkille, että kenttä oli varsin länsimainen ja hyvin ilmastoitu, koskapa siellä ei ollut liian kuuma. Katto oli suurimmaksi osaksi lasia ja näin auringon paahtavan taivaalta ja palmujen heiluvan vienossa tuulessa. Rakennus oli todella sokkeloinen ja portaita meni ylös ja alas joka puolella. Vaikka näin avoimen väkeä etäämpänä, en päässyt heidän luokseen suoraan, sillä sokkeloiden vuoksi pitäisi tehdä muutama koukkaus.

Kioskin ohi kiitäessäni vilkaisin tuotteiden hintalappuja (siellä oli mm. sitä purkissa olevaa hattaraa) ja koitin miettiä, että mitenkäs se paikallisen valuutan kurssi menikään? Muistin että pitäisi mennä vaihtamaan rahaa, kunnes se iski! Tajusin aivan yhtäkkiä, että olin matkalla ilman rahaa! Luottokortti ei ollut ehtinyt saapua ennen matkaa, koska kävin tekemässä pankissa hakemuksen vasta viime viikolla! Uskaltaisikohan sitä lähettää postissa, vai katoaisiko se lopullisesti?

Portaiden juurella sain kaksi avoimen naista kiinni. Toinen selitti juuri toiselle, että hänelle oli käynyt kerran niin, että ei ollut ehtinyt saada uutta luottokorttia ennen matkan alkua ja se oli lähetetty postissa. Paketin perille saapumisessa oli kestänyt kauan.

Siinä vaiheessa uni taisi siirtyä jo ihan muihin sfääreihin ja matka-asiat unohtuivat. Mitenköhän tätä unta pitäisi nyt sitten tulkita?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Reissun suunnittelussa on jo edetty siihen pisteeseen, että oli aika pistää blogi pystyyn. Tänne sitten kirjoitellaan matkalta juttuja, niin pysyvät kotosuomessakin kaikki perillä siitä, missä me milloinkin viiletämme.

Liian tarkkoja ja lukkoonlyötyjä suunnitelmia ei meillä vielä ole. Ainoa täysin varma asia on, että lennämme 10.10. kello 20:00 Helsingistä kohti MUMBAITA! Tämän jälkeen tarkoitus junailla Intiassa runsas kuukausi ja päätyä Delhiin etsimään sopivaa ja edukasta lentoa Bangkokiin. Thaimaassa vietämme 30 päivää (sen verran saa olla ilman viisumia) ja sitten kierrämme Kambodza-Vietnam-Laos–lenkin, jossain ennalta määrittelemättömässä järjestyksessä. Kussakin maassa tarkoitus olla se kolmisenkymmentä päivää, se kun on se viisumin mitta. Sitten palaammekin Thaimaahan, jossa saamme taas oleskella viisumittomasti 30 päivää! Vapuksi olemme taas kotona (näillä näkymin).

Reissun varrella on tarkoitus todistaa sellaistenkin hienojen pytinkien olemassaolo kuin Taj Mahal ja Angkor Wat!

Vielä kaksi kuukautta ja viikko lähtöön...