Tassa on jo viikko Thaimaassa vierahtanyt niin, etta en ole paljoa ehtinyt netissa kayda. Kyllahan naita nettipaikkoja taallakin on ihan runsaasti, mutta seura on ollut niin hyvaa, etta en ole malttanut irrottautua nettiin. Retkueemme sai uuden jasenen Bangkokissa, kun Kimmo liittyi seuraamme lentokentalla. Jatkamme matkaa nyt toistaiseksi kolmisin.
Kylla tama Thaimaa on Intian jalkeen ihan kuin tulisi eri maahan! Taalla on meno paljon rennompaa, ei tarvitse koko ajan varoa tulevansa huijatuksi ja katukuvassa+palveluammateissa on paljon naisia. Taalla on myos hyvin puhdasta, mika voi osittain johtua siita etta taalla voi sataa vetta (ainakin ensimmaisena paivanamme taalla vahan ripsautti). Intiassa ei satanut koskaan ja siksikin varmasti oli niin likaista ja polyista.
Bangkokissa suuntasimme lentokentalta Khao San roadille, jonka ymparysto on reissaajien ghetto. Ei minunlaiseni paikka ollenkaan. Paikallisia ihmisia ei alueella edes enaa asu, koska paikka on niin suunnattu matkaajien tarpeisiin. Aikamoinen turistihelvetti. Hotelleja, ravintoloita, baareja, tatuointipuoteja, kraasakauppoja, vaatekauppoja... ja kaikki hyvin lansimaista. Vaikka paikka ei muuten ollut minun makuuni, niin laaja vaate-, kenka- ja kasilaukkuvalikoima heratti minussa sisaisen naiseni eli shoppailuinnon! Olisin mieluusti ostanut kaiken (viela niin uskomattoman HALPAA), mutta koska joutuisin kantamaan kamoja viela monta kuukautta, on fiksumpaa etta ostan rinkan tayteen vasta huhtikuussa kun olemme palaamassa. Ainakin ostan taalta itselleni hyvia korkokenkia, Suomesta kun ei loydy riittavan pienia kokoja tallaiselle kaapiojalalle!
Khao Sanilla oli myos useita tukan pikkuletittajia ja rastoittajia, niinpa laitatimme Kimmolle kuiturastat. Hommaan meni runsas tunteroinen ja hinta taisi olla noin 20 euroa. Ei siis laisinkaan paha! Nyt minunkin tekisi mieleni ottaa vahan kuituja omien takkujen jatkeiksi, mutta katsotaan nyt... Kun seurueessamme on nyt kaksi takkutukkaa, niin jo yhdessa ravintolassa ja yhdessa kirjakaupassa on laitettu reggaelevy soimaan kun olemme siella asioineet. Jannaa millaisia olettamuksia sita voidaan vetaa toisen tukan perusteella!
Muutama paiva meilla meni sitten Bangkokissa ihan silla, etta taas vahan vuoron peraan sairasteltiin kun piti totutella uuden maan uusiin bakteereihin. Kaikki olimme kuitenkin sita mielta, etta pitaa paasta pois pois isosta kaupungista ja mieluusti jonnekin saarelle, joten nyt olemme toteuttamassa sellaista missiota. Tulimme jo muutama paiva sitten paikkaan nimelta Trat. Tama on taalla Thaimaan south-eastissa (onko se kaakko?) lahella Kambodzan rajaa ja taalla on vain 23 000 asukasta ja vain tooooooooosi vahan turisteja, kun yleensa tama on vain pikainen lapikulkupaikka lahisaarille. Itsekin lahdemme saaristoon huomenna. Siella sita kelpaa sitten palmun alla maata hiekkarannalla ja pulahtaa valilla mereen.
Turistien vahyys Tratilla on ollut ihanaista. Perjantai-iltana vietimme yhden hauskimmista illoista koskaan, kun aanta seuraamalla loysimme karaokebaarin, jossa paikallista vaestoa oli viettamassa iltaa. Meidat otettin avosylin vastaan vaikka vahan kieliongelmia meinasi olla. Saimme kuitenkin tilattua riittavasti olutta ja myohemmin karaokelaitteistosta loytyi myos meille tuttua musiikkia meille tutuilla kirjaimilla - lauloimme triona Yesterdayn. Tanssilattialla nahtiin sellaisia muuveja, etta ei suomalaisissa baareissa kylla kannikalat moisiin kykene! Karaokepaikka meni kiinni kello 11 ja lahdimme jatkamaan matkaa. Kuulimme jostain aivan selvaa livemusiikkia ja lahdimme suuntaamaan aanta kohti. Musiikki kantautui todella kauas, silla kiersimme useita kortteleita ennen kuin loysimme musiikin luo. Loysimme Night Clubin, jossa bandi esitti covereita... muistan ainakin Black Eyed Peasin My Humps -kipaleen siella soineen. Tallaydyimme melko hyville paikoille lavan eteen ja koko clubin ainoina lankkareina taisimme olla aikamoinen nahtavyys. Ilta eteni rattoisasti vieraisiin poytiin huudellen ja thai-tyttojen kanssa tanssien.
Kun bandi lahti tauolle me paatimme lahtea hotellille nukkumaan. Emme ehtineet kavella kovinkan pitkaan (emmeka tarkkaan olisi tienneet mihin suuntaan menna, silla olimme santailleet ympariinsa seuratessamme musiikin aanta), kun kolme tyttoa kahdella mopolla pysahtyi tarjoamaan meille kyytia. Tepe hyppasi toisen mopon kyytiin ja mina Kimmon kera toisen. Heti parin risteyksen paasta Tepen kyyti kaantyi vasemmalle ja meidan oikealle! Pienten suunnistusoperaatioiden jalkeen kuitenkin paadyimme kaikki hotellille, jossa oli ovet laitettu lukkoon joskus puolen yon maissa. Melkein jo raivasimme tiemme piha-alueelle pensasaidan lapi, mutta juuri silloin joku tyontekijoista tuli paastamaan meidat sisalle ja kaski olla hysssssss. Loppu hyvin kaikki hyvin.
maanantai 26. marraskuuta 2007
lauantai 17. marraskuuta 2007
Viimeisia Intiasta!
Agrasta hommattiin (tai luultiin etta hommattiin) junaliput heti seuraavalle paivalle Delhiin. Kun menimme lippuja hakemaan, selvisi ettei niita oltukaan saatu, joten riksakuski heitti meidat bussipysakille josta lahtee busseja puolen tunnin valein Delhiin. Miekkonen sanoi, etta bussimatka kestaa 4 tuntia (juna olisi ollut 3 tuntia), mutta lopulta matka kesti noin 6 tuntia, koska Delhin lahiymparistossa oli niin huikeat ruuhkat. (Lonely Planetin mukaan matka kestaa 5 tuntia, Raisan huomatus). Bussimatka oli sinansa ihan kiva kokemus, koska kyseessa oli todella ahdas istumapaikkabussi eika sellainen luxusmainen sleeper-bussi joilla aiemmin olemme matkanneet. Oli siis kuumaa eika mahtunut liikkumaan, mutta positiivista oli se, ettei pomppulinnaefekti tullut laheskaan niin voimakkaana kuin nukkumabusseissa.
Delhissa hyppasimme riksaan ja kuski (tai meidat riksaan ohjannut henkilo) lupasi etta maidat viedaan alueelle jolla on todella edullisia hotelleja. Sinansa mies puhui totta, silla talla alueella kirjasemme mukaan on edullisimmat hotellit, mutta niihinhan riksakuski ei meita vienyt. Siispa jouduimme kiertelemaan ja katselemaan kalliita hotelleita joihin meilla ei ole varaa, kuuntelemaan arsyttavien intialaisten vikinaa ja valehtelua ja lopulta kyllastyimme ja otimme pienen kuppaisen huoneen huomattavaan ylihintaan. Ei siis paljon kehuttavaa ole tahan mennessa Delhista loytynyt.
Lohdutuksena kuitenkin se, etta 11 tunnin paasta olemme luultavasti mukavasti lentokoneessa matkalla kohti Thaimaata, paamaarana Bangkok ja Kimmo. Siellla meidan taytyykin sitten ruveta hommailemaan viisumeita Laosiin ja totuttelemaan uuteen kulttuuriin.
Delhissa hyppasimme riksaan ja kuski (tai meidat riksaan ohjannut henkilo) lupasi etta maidat viedaan alueelle jolla on todella edullisia hotelleja. Sinansa mies puhui totta, silla talla alueella kirjasemme mukaan on edullisimmat hotellit, mutta niihinhan riksakuski ei meita vienyt. Siispa jouduimme kiertelemaan ja katselemaan kalliita hotelleita joihin meilla ei ole varaa, kuuntelemaan arsyttavien intialaisten vikinaa ja valehtelua ja lopulta kyllastyimme ja otimme pienen kuppaisen huoneen huomattavaan ylihintaan. Ei siis paljon kehuttavaa ole tahan mennessa Delhista loytynyt.
Lohdutuksena kuitenkin se, etta 11 tunnin paasta olemme luultavasti mukavasti lentokoneessa matkalla kohti Thaimaata, paamaarana Bangkok ja Kimmo. Siellla meidan taytyykin sitten ruveta hommailemaan viisumeita Laosiin ja totuttelemaan uuteen kulttuuriin.
It is a good road to Agra
Pari viimeista paivaa Udaipurissa meinasivat olla aika tylsia, silla olin laskeskellut, etta olimme ylittaneet budjetin ja piti laittaa saastolinja paalle. Saastely olikin periaatteessa turhaa, silla (Raisa ja matematiikka) en ollut ollenkaan huomannut, etta olemme olleet taalla jo kuukauden ELI kaytamme jo seuraavan kuukauden budjettia! Ei siis ihme jos kuukauden rahat olivat lopussa, kun kuukausikin oli loppunut jo pari paivaa sitten! Eli loppujen lopuksi olemme pysyneet ihan kohtuullisessa tuhlaamisessa...
Viimeisena paivana Udaipurissa Tepe kavi parturissa varjaamassa hiukset hennalla punaiseksi. Nyt hanella on siis alati hennaa myos paan ulkopuolella eika vain sisalla (tyttoystava = Henna, toim. huom.). Pienesta kielimuurista huolimatta parturi onnistui kehumaan minun hiuksiani kauniiksi ja taisipa ehdotella meidan jalkeemme saapuneelle asiakkaallekin, etta laittaisi sellaisen tukan kuin minulla on mutta sen varisena mita Tepen tukasta tuli. Hyvalta nayttaa Tepen tukka kylla, taisipa tulla pari ikavuottakin lisaa ulkomuotoon ja nyt voimmekin menna pariskunnasta, taalla kun kaikki tuntuvat luulevan minua parikymppiseksi (vai lirkuttelevatko vain etta ostaisin hyvilla mielin heidan kaupoistaan?).
Bussilipun Agraan ostimme jo hyvissa ajoin silla Divalin vuoksi oli vaikeuksia saada lippuja. Emme halunneet aivan bussin takimmaisia makuupaikkoja, koska siella pomppii kaikkein eniten eika saa nukutuksi. Vapaana oli vain toiseksi viimeiset paikat, "but no problem ma'am, it is a good road to Agra". Bussiasemalla ilmeni ongelma, vaikka meidan lipuissamme luki matkapaivana keskiviikko niin varaus oli tehty torstaille! Noh, bussin takimmaiset sleeperit olivat silti vapaana eli paasimme kuitenkin matkaan haluamanamme paivana. Olipa tosiaan onni, etta tie Agraan on niinkin hyva, muutoin tuskin olisi hampaanpaikat enaa paikallaan. Parhaimmillaankin kyyti oli sellaista, kuin bussissa olisi ollut soikeat renkaan (jos olette ajaneet polkupyoralla jossa on soikeat renkaat niin tiedatte millaista menoa...) ja huonoimmillaan tie oli pari patkaa kuin mukulakivikadulla soikein renkain. Bussi lahti 5:30 ja oli perilla 8 aikaan. Olimme ensimmaista kertaa yobussissa joka seka lahti etta saapui perille valoisan aikaan. Vahan jo toivoin, etta ei olisi ollut valoisaa, silla alkumatkan vuoristotiet ja jyrkat rotkot tienreunoilla saivat minut miettimaan, olenko muistanut kertoa kaikille tarkeille ihmisille etta ovat hyvin rakkaita minulle, koska ei ole mukavaa etta kuolen niin etta eivat tieda tunteistani!
Agrasta olin lukenut etukateen, etta se on paikka josta pitaa paasta pois niin pian kuin mahdollista. Ensin en ymmartanyt, etta miksi noin on sanottu silla likaisuudeltaan ja vilkkaudeltaan paikka ei ollut muita kokemiamme kaupunkeja kummempi. Joskin Agra oli ainut paikka missa olen taalla nahnyt miehia kayttamassa kaupunkia yleisena urinaalina. Jo ensimmaiset riksamatkan aikana ehdin nahda puolisen kymmenta tapausta. Agran arsyttavyys piileekin sen ihmisissa: ovelissa riksakuskeissa, jotka rahan toivossa kuskaavat reissaajia paikkoihin, joissa kaupustellaan jos sun mita. Muualla on voinut kohteliaasti kieltaytya ostamasta tai menemasta kauppohin, mutta agralaiset eivat usko kohteliaisuuteen. Piti lahinna huutaa ja kiroilla, etta paasi lahtemaan pois. Loppujen lopuksi siita jai niin paha mieli, etta en voi suositella kaupunkia kellekaan, paitsi tosi haijyluonteisille ihmisille tai niin huonosti englantia puhuville, etta kauppialtakin menee hermo kun eivat tajua asiakasta!
Onhan Agrassa toki Taj Mahal. Yovyimme edullisessa hotellissa jonka ravintolasta seka huoneemme ikkunasta ja ovelta oli suorat nakymat tuolle rakkauden monumentille. Kauhean saastepilven keskella se siella nokotti ja kuulemma paras aika sen ihasteluun olisikin monsuuniaika. Emme maksaneet paasylippua 750 rps (meidan yhden paivan budjetti) paastaksemme muurien sisapuolelle (jonotkin olivat useita kymmenia metreja) mutta riksakuski vei meidat "salapaikkaan" Taj Mahalin taakse, jossa kuivunutta joenuomaa tallustellen paasimme hyvin lahelle ihastelemaan sita ilman muiden turistien halinaa (tai oli siella yksi intialainen perhe rapsimassa valokuvia).
Siispa vinkkina: jos Taj Mahal ei ole ehdottoman "must see" nahtavyys, niin alkaa koskaan matkustako Agraan. (Paitsi jos on joku opastettu turistibussimatka, jonka aikana ei tarvitse ottaa minkaanlaista kontaktia paikallisiin ihmisiin).
Viimeisena paivana Udaipurissa Tepe kavi parturissa varjaamassa hiukset hennalla punaiseksi. Nyt hanella on siis alati hennaa myos paan ulkopuolella eika vain sisalla (tyttoystava = Henna, toim. huom.). Pienesta kielimuurista huolimatta parturi onnistui kehumaan minun hiuksiani kauniiksi ja taisipa ehdotella meidan jalkeemme saapuneelle asiakkaallekin, etta laittaisi sellaisen tukan kuin minulla on mutta sen varisena mita Tepen tukasta tuli. Hyvalta nayttaa Tepen tukka kylla, taisipa tulla pari ikavuottakin lisaa ulkomuotoon ja nyt voimmekin menna pariskunnasta, taalla kun kaikki tuntuvat luulevan minua parikymppiseksi (vai lirkuttelevatko vain etta ostaisin hyvilla mielin heidan kaupoistaan?).
Bussilipun Agraan ostimme jo hyvissa ajoin silla Divalin vuoksi oli vaikeuksia saada lippuja. Emme halunneet aivan bussin takimmaisia makuupaikkoja, koska siella pomppii kaikkein eniten eika saa nukutuksi. Vapaana oli vain toiseksi viimeiset paikat, "but no problem ma'am, it is a good road to Agra". Bussiasemalla ilmeni ongelma, vaikka meidan lipuissamme luki matkapaivana keskiviikko niin varaus oli tehty torstaille! Noh, bussin takimmaiset sleeperit olivat silti vapaana eli paasimme kuitenkin matkaan haluamanamme paivana. Olipa tosiaan onni, etta tie Agraan on niinkin hyva, muutoin tuskin olisi hampaanpaikat enaa paikallaan. Parhaimmillaankin kyyti oli sellaista, kuin bussissa olisi ollut soikeat renkaan (jos olette ajaneet polkupyoralla jossa on soikeat renkaat niin tiedatte millaista menoa...) ja huonoimmillaan tie oli pari patkaa kuin mukulakivikadulla soikein renkain. Bussi lahti 5:30 ja oli perilla 8 aikaan. Olimme ensimmaista kertaa yobussissa joka seka lahti etta saapui perille valoisan aikaan. Vahan jo toivoin, etta ei olisi ollut valoisaa, silla alkumatkan vuoristotiet ja jyrkat rotkot tienreunoilla saivat minut miettimaan, olenko muistanut kertoa kaikille tarkeille ihmisille etta ovat hyvin rakkaita minulle, koska ei ole mukavaa etta kuolen niin etta eivat tieda tunteistani!
Agrasta olin lukenut etukateen, etta se on paikka josta pitaa paasta pois niin pian kuin mahdollista. Ensin en ymmartanyt, etta miksi noin on sanottu silla likaisuudeltaan ja vilkkaudeltaan paikka ei ollut muita kokemiamme kaupunkeja kummempi. Joskin Agra oli ainut paikka missa olen taalla nahnyt miehia kayttamassa kaupunkia yleisena urinaalina. Jo ensimmaiset riksamatkan aikana ehdin nahda puolisen kymmenta tapausta. Agran arsyttavyys piileekin sen ihmisissa: ovelissa riksakuskeissa, jotka rahan toivossa kuskaavat reissaajia paikkoihin, joissa kaupustellaan jos sun mita. Muualla on voinut kohteliaasti kieltaytya ostamasta tai menemasta kauppohin, mutta agralaiset eivat usko kohteliaisuuteen. Piti lahinna huutaa ja kiroilla, etta paasi lahtemaan pois. Loppujen lopuksi siita jai niin paha mieli, etta en voi suositella kaupunkia kellekaan, paitsi tosi haijyluonteisille ihmisille tai niin huonosti englantia puhuville, etta kauppialtakin menee hermo kun eivat tajua asiakasta!
Onhan Agrassa toki Taj Mahal. Yovyimme edullisessa hotellissa jonka ravintolasta seka huoneemme ikkunasta ja ovelta oli suorat nakymat tuolle rakkauden monumentille. Kauhean saastepilven keskella se siella nokotti ja kuulemma paras aika sen ihasteluun olisikin monsuuniaika. Emme maksaneet paasylippua 750 rps (meidan yhden paivan budjetti) paastaksemme muurien sisapuolelle (jonotkin olivat useita kymmenia metreja) mutta riksakuski vei meidat "salapaikkaan" Taj Mahalin taakse, jossa kuivunutta joenuomaa tallustellen paasimme hyvin lahelle ihastelemaan sita ilman muiden turistien halinaa (tai oli siella yksi intialainen perhe rapsimassa valokuvia).
Siispa vinkkina: jos Taj Mahal ei ole ehdottoman "must see" nahtavyys, niin alkaa koskaan matkustako Agraan. (Paitsi jos on joku opastettu turistibussimatka, jonka aikana ei tarvitse ottaa minkaanlaista kontaktia paikallisiin ihmisiin).
tiistai 13. marraskuuta 2007
Wildlife Safari
Vaikka turistireissumme Udaipurin lahialueille kasitteli muutakin (hindutemppeleita ja wannabe-kiinanmuurin) niin reissumme kohokohta oli Wildlife Safari jota myos Jungle Safari -nimella mainostettiin.
Kolmituntinen jeeppiajelu Intian metsikoissa oli minulle ensimmainen Off Road -ajelukokemus. Vaikka oikeastaan ei se ollut aitoa off roadia, koska periaatteessa se mita pitkin ajoimme oli tie. Hurjan hauskaa menoa ja korkeita jyrkanteita, joilta olisi voinut syoksya varmaan kuolemaan.
Alueella elelee mm. susia, jaguaareja ja jotain sarvipeura-antilooppeja, mutta meidan elainbongailumme jai vahan niukemmaksi. Saaliimme oli:
- apinoita, apinoita ja viela kerran lisaa apinoita
- perhosia miltei yhta paljon kuin apinoitakin
- sudenkorentoja suurissa kymmenien yksiloiden parvissa
- sammakko ja samakonpoikasia, jotka eivat olleen viela kehittyneet sammakoiksi asti
- joku naadan tai ahman sukulaiselaimen nakoinen nisakas
- riikinkukkopariskunta
- kukko ja kana
- muutamia maassa juoksevia outoja lintuja, joita opas kutsui nimella "hen"
- papukaijoja
- suuren suuri lintuotus. Koolta ja naolta muuten kuin korppikotka, mutta silla ei ollut sellaista koukkumaista pitkaa kaulaa
- runsaan metrin mittainen lisko, mika lie varaanin tms. sukulainen
- heinasirkka
- kaarme
- pikkiriikkinen hamahakki (oli eksynyt jeepin kyytiin)
- varpusia
- outo sininen lintu (tan naki vaan Tepe)
- jotain joka oli joko kobra tai oksankarahka, ei voi varmuudella tietaa...
Sita on paha menna sanomaan, etta kuinka monen otuksen ohi ajettiin niin etta ei ees mitaan huomattu. Pari kertaa kuulin pusikosta jotain kahahduksia, mutta en kuitenkaan nahnyt mitaan. Yhden kerran kuski pysaytti jeepin ja opas kavi vahan aikaa ryteikossa rampimassa, mutta eipa sekaan ollut mitaan jannaa sielta loytanyt. Jossain vesitankkipaikalla kuski itse haippasi jonnekin ja me jaimme juttelemaan oppaan kanssa. Tepe arveli, etta kuski menee pukeutumaan johonkin gorilla-asuun ja pelottelee meita puun takaa: "nain taataan turisteille elainelamyksia".
Paikka oli kylla kaunis. Todella paljon hyvia kiipeilypuita ja jannia kasveja seka vuoristoa ja vesistoa. Siella kasvoi myos niin paljon bambua, etta miltei olisi voinut kuvitella nakevansa pandakarhun.
Paluumatkamme Udaipuriin meni samaan tapaan maisemia ihaillessa kuin matka safaripaikkaankin. Matkaa oli vain 90 kilometria, mutta ajamiseen meni suuntaansa runsaat pari tuntia. Sellaisia ovat tiet taalla. Lahes koko ajan ajeltiin meidan mittapuulla yhden kaistan levyista asfaltoitua tieta pitkin, joka valilla meni kylien lapi tai risteili vuoristossa. Oli kiva katsella maaseudun ihmisia arkisissa askareissaan, oli ihan erilaista menoa kuin kaupungeissa. Olen kuullut joskus kauhutarinoita busseista jotka kiitavat kiljuvat turistit kyydissaan serpentiiniteita vuorenrinteilla. Noh, me ajelimme valilla sellaista tieta, joka oli kuin jos laitettaisiin serpentiinitie tehosekoittimeen 10 sekunniksi ja heitettaisiin lopputulos ylosalaisin vuorenrinteelle. Paluumatkalla aurinkokin laski ja sitten se vasta jannaa olikin!
Jannittavaa oli myos kun vahasanainen taksikuskimme ei ajanutkaan meita suoraan takaisin Udaipuriin vaan pysahtyi jonkun talon pihaan puolessa valissa matkaa. Sen verran loytyi englanninkielen taitoa, etta han osasi vastata kyselyihini etta "this is my house, come in". Noh, heitettiin kengat pois ja kaytiin ihastelemassa hindualttaria, jota taksimies ylpeana esitteli. Taksimiehen siskontytto tarjoili meille (hana)vetta ja teeta, emmeka vielakaan tienneet mista on kyse. Vaikka meilla oli nalka, Tepe toivoi etta meille ei tuotaisi ruokaa. Mina toivoin lahinna etta meille ei tuotaisi sulhasia. Noooooh, pian jatkettiin matkaa. Olimme vain napanneet taksikuskin veljen tms. miehen mukaan, koska taman piti menna Udaipuriin!
Loppu hyvin kaikki hyvin! Emme edes ole sairastuneet vaikka joimmekin hanavetta! Olemme tainneet tottua paikallisiin bakteereihin jo aika hyvin.
Kolmituntinen jeeppiajelu Intian metsikoissa oli minulle ensimmainen Off Road -ajelukokemus. Vaikka oikeastaan ei se ollut aitoa off roadia, koska periaatteessa se mita pitkin ajoimme oli tie. Hurjan hauskaa menoa ja korkeita jyrkanteita, joilta olisi voinut syoksya varmaan kuolemaan.
Alueella elelee mm. susia, jaguaareja ja jotain sarvipeura-antilooppeja, mutta meidan elainbongailumme jai vahan niukemmaksi. Saaliimme oli:
- apinoita, apinoita ja viela kerran lisaa apinoita
- perhosia miltei yhta paljon kuin apinoitakin
- sudenkorentoja suurissa kymmenien yksiloiden parvissa
- sammakko ja samakonpoikasia, jotka eivat olleen viela kehittyneet sammakoiksi asti
- joku naadan tai ahman sukulaiselaimen nakoinen nisakas
- riikinkukkopariskunta
- kukko ja kana
- muutamia maassa juoksevia outoja lintuja, joita opas kutsui nimella "hen"
- papukaijoja
- suuren suuri lintuotus. Koolta ja naolta muuten kuin korppikotka, mutta silla ei ollut sellaista koukkumaista pitkaa kaulaa
- runsaan metrin mittainen lisko, mika lie varaanin tms. sukulainen
- heinasirkka
- kaarme
- pikkiriikkinen hamahakki (oli eksynyt jeepin kyytiin)
- varpusia
- outo sininen lintu (tan naki vaan Tepe)
- jotain joka oli joko kobra tai oksankarahka, ei voi varmuudella tietaa...
Sita on paha menna sanomaan, etta kuinka monen otuksen ohi ajettiin niin etta ei ees mitaan huomattu. Pari kertaa kuulin pusikosta jotain kahahduksia, mutta en kuitenkaan nahnyt mitaan. Yhden kerran kuski pysaytti jeepin ja opas kavi vahan aikaa ryteikossa rampimassa, mutta eipa sekaan ollut mitaan jannaa sielta loytanyt. Jossain vesitankkipaikalla kuski itse haippasi jonnekin ja me jaimme juttelemaan oppaan kanssa. Tepe arveli, etta kuski menee pukeutumaan johonkin gorilla-asuun ja pelottelee meita puun takaa: "nain taataan turisteille elainelamyksia".
Paikka oli kylla kaunis. Todella paljon hyvia kiipeilypuita ja jannia kasveja seka vuoristoa ja vesistoa. Siella kasvoi myos niin paljon bambua, etta miltei olisi voinut kuvitella nakevansa pandakarhun.
Paluumatkamme Udaipuriin meni samaan tapaan maisemia ihaillessa kuin matka safaripaikkaankin. Matkaa oli vain 90 kilometria, mutta ajamiseen meni suuntaansa runsaat pari tuntia. Sellaisia ovat tiet taalla. Lahes koko ajan ajeltiin meidan mittapuulla yhden kaistan levyista asfaltoitua tieta pitkin, joka valilla meni kylien lapi tai risteili vuoristossa. Oli kiva katsella maaseudun ihmisia arkisissa askareissaan, oli ihan erilaista menoa kuin kaupungeissa. Olen kuullut joskus kauhutarinoita busseista jotka kiitavat kiljuvat turistit kyydissaan serpentiiniteita vuorenrinteilla. Noh, me ajelimme valilla sellaista tieta, joka oli kuin jos laitettaisiin serpentiinitie tehosekoittimeen 10 sekunniksi ja heitettaisiin lopputulos ylosalaisin vuorenrinteelle. Paluumatkalla aurinkokin laski ja sitten se vasta jannaa olikin!
Jannittavaa oli myos kun vahasanainen taksikuskimme ei ajanutkaan meita suoraan takaisin Udaipuriin vaan pysahtyi jonkun talon pihaan puolessa valissa matkaa. Sen verran loytyi englanninkielen taitoa, etta han osasi vastata kyselyihini etta "this is my house, come in". Noh, heitettiin kengat pois ja kaytiin ihastelemassa hindualttaria, jota taksimies ylpeana esitteli. Taksimiehen siskontytto tarjoili meille (hana)vetta ja teeta, emmeka vielakaan tienneet mista on kyse. Vaikka meilla oli nalka, Tepe toivoi etta meille ei tuotaisi ruokaa. Mina toivoin lahinna etta meille ei tuotaisi sulhasia. Noooooh, pian jatkettiin matkaa. Olimme vain napanneet taksikuskin veljen tms. miehen mukaan, koska taman piti menna Udaipuriin!
Loppu hyvin kaikki hyvin! Emme edes ole sairastuneet vaikka joimmekin hanavetta! Olemme tainneet tottua paikallisiin bakteereihin jo aika hyvin.
lauantai 10. marraskuuta 2007
Finnish Sauna
Otimme eilen Divalia vastaan perisuomalaiseen juhlimistapaan nimittain saunomalla. Huomasimme, etta tuossa lahettyvilla on erilaisia eksoottisia hoitoja tarjoava spa, joka mainosti myos Finnish Saunaa! Hinta tunnilta vain 200 rupiaa (vajaa nelja euroa), joten pitihan sita paasta kokeilemaan. Tiedustelimme ensin, etta kuinka kuumaksi he saunan lammitavat ja saimme vastaukseksi 56 celsiusta. Aika outo astemaara ja meille aivan liian vahainen. Pyysimme kymmenen lisaastetta ja varasimme sauna-ajan puoli kuudeksi.
Ehkapa saunaa rakennettaessa ei oltu konsultoitu ketaan suomalaista, koskapa eivat olleet ottaneet vedella laaraamista huomioon. Saunassa oli puulattia eika ollenkaan loylynheittamismahdollisuuksia. Noh, mehan emme pienesta lannistu vaan kavin nappaamassa vessasta huljukupin meille loylykauhaksi (taalla kun ei kayteta vessapaperia nin vessassa on sellainen huljukuppi mika taytetaan vedella ja sit siita kaadetaan vetta kateen ja sitten loiskitaan vetta perperiin). Niinpa sitten saimme oikein kunnon loylyt! Nyt olemmekin pitkasta aikaa kunnolla puhtaita, sen verran musta likakerros irtosi ihosta saunassa rapsutellessa. Saunomisen jalkeen menimme ravintolan puolelle saunaolusille ja hieman pelkasimme, etta jos joku kiukkuinen intialainen tulee huutamaan meille, etta on pilattu niiden sauna kayttamalla siella vetta. Olisihan tuo toki ollut aika surkuhupaisaa, jos niitten kiuas ei olisikaan ollut vesitiivista mallia ja ois onnistuttu saamaan oikosulku aikaiseksi. Mutta koska mainostavat saunaansa finnish saunana niin kaipa me suomalaiset saamme siella saunoa siten ku suomalaisessa saunassa kuuluukin.
Koska siella saunapaikan ravintolassa hinnat olivat huimat siirryimme ruokailemaan siihen ravintolaan, jossa se pieni mayrakoira kay viihdyttamassa ruokailijoita. Ruoka ja juoma olivat erittain hyvia ja viihdyimme ilotulitteita katsellen ja rupatellen ravintelissa niin pitkaan, etta meinasi tulla kiire hotelille. Hotellin paaportti laitetaan lukkoon kello 11 eli sita ennen pitaisi olla paikalla. Ennen lahtoa saimme kuulla, etta mayrakoiran nimi on Duffy ja han on 1kk 15 paivaa vanha (tai siis tanaan 16 paivaa).
Divalin sekoittamaa Udaipuria seurasimme myohaan yohon asti muiden reissaajien kanssa hotellimme kattoterassilta. Ilotulitusten vuoksi minulla oli niin uusivuosimainen olo, etta olisin uskonut oitis jos joku olisi vaittanyt, etta seuraava paiva olisi tammikuun ensimmainen. Keskustelu katolla kulki monia outoja polkuja. Kasiteltyja aiheita olivat mm. Monty Python, Mount Everest Base Camp, joulupukki, ilmasto Kanadassa ja Suomen ylivoimaisuus nopeissa nettiyhteyksissa.
Myohaan venyneen illan ja muutaman nautitun oluen vuoksi tanaan on nukuttu pitkaan ja muutenkin vietetty paiva vain laiskotellen ja kirjoja lukien. Huomenna onkin sitten aikainen heratys, kun lahdemme koko paivaksi kiertelemaan nahtavyyksia lahiseuduille. Taksi on tilattu kello 9:00 ja sita ennen pitaisi saada aamiaistakin. Siita reissusta raporttia sitten myohemmin.
Ehkapa saunaa rakennettaessa ei oltu konsultoitu ketaan suomalaista, koskapa eivat olleet ottaneet vedella laaraamista huomioon. Saunassa oli puulattia eika ollenkaan loylynheittamismahdollisuuksia. Noh, mehan emme pienesta lannistu vaan kavin nappaamassa vessasta huljukupin meille loylykauhaksi (taalla kun ei kayteta vessapaperia nin vessassa on sellainen huljukuppi mika taytetaan vedella ja sit siita kaadetaan vetta kateen ja sitten loiskitaan vetta perperiin). Niinpa sitten saimme oikein kunnon loylyt! Nyt olemmekin pitkasta aikaa kunnolla puhtaita, sen verran musta likakerros irtosi ihosta saunassa rapsutellessa. Saunomisen jalkeen menimme ravintolan puolelle saunaolusille ja hieman pelkasimme, etta jos joku kiukkuinen intialainen tulee huutamaan meille, etta on pilattu niiden sauna kayttamalla siella vetta. Olisihan tuo toki ollut aika surkuhupaisaa, jos niitten kiuas ei olisikaan ollut vesitiivista mallia ja ois onnistuttu saamaan oikosulku aikaiseksi. Mutta koska mainostavat saunaansa finnish saunana niin kaipa me suomalaiset saamme siella saunoa siten ku suomalaisessa saunassa kuuluukin.
Koska siella saunapaikan ravintolassa hinnat olivat huimat siirryimme ruokailemaan siihen ravintolaan, jossa se pieni mayrakoira kay viihdyttamassa ruokailijoita. Ruoka ja juoma olivat erittain hyvia ja viihdyimme ilotulitteita katsellen ja rupatellen ravintelissa niin pitkaan, etta meinasi tulla kiire hotelille. Hotellin paaportti laitetaan lukkoon kello 11 eli sita ennen pitaisi olla paikalla. Ennen lahtoa saimme kuulla, etta mayrakoiran nimi on Duffy ja han on 1kk 15 paivaa vanha (tai siis tanaan 16 paivaa).
Divalin sekoittamaa Udaipuria seurasimme myohaan yohon asti muiden reissaajien kanssa hotellimme kattoterassilta. Ilotulitusten vuoksi minulla oli niin uusivuosimainen olo, etta olisin uskonut oitis jos joku olisi vaittanyt, etta seuraava paiva olisi tammikuun ensimmainen. Keskustelu katolla kulki monia outoja polkuja. Kasiteltyja aiheita olivat mm. Monty Python, Mount Everest Base Camp, joulupukki, ilmasto Kanadassa ja Suomen ylivoimaisuus nopeissa nettiyhteyksissa.
Myohaan venyneen illan ja muutaman nautitun oluen vuoksi tanaan on nukuttu pitkaan ja muutenkin vietetty paiva vain laiskotellen ja kirjoja lukien. Huomenna onkin sitten aikainen heratys, kun lahdemme koko paivaksi kiertelemaan nahtavyyksia lahiseuduille. Taksi on tilattu kello 9:00 ja sita ennen pitaisi saada aamiaistakin. Siita reissusta raporttia sitten myohemmin.
torstai 8. marraskuuta 2007
Hullu täti!
Tassa eras yo herasin siihen etta Raisa kiljahti taysia ja hyppas ensin polvilleen sangyssa. Salamannopeesti se paiskas tyyn sankya vasten ja nuiji sitten viela vahan nyrkilla ja pomppas pois sangysta ja selitti jostaki hamahakista. Kotvan kuluttua se huomas etta oli vaan nahny unta etta sen sangyssa oli hamahakki. Sitten se viela varulta vahan tutkaili etteiko kuitenkin ois jossain siella tuota kahdeksanjalkaista. Ei ollut. Tapahtuman jalkeen mielipuoli sai kuitenkin viela unenpaasta kiinni, joten loppuyo sujui mukavasti nukkuen.
Meidan suunnitelmat muuttivan taman divaalin takia. Eilen nimittain menimme kyselemaan bussilippua talle paivalle. Toiveissa olisi ollut etta olisimme menneet yobussilla yhteen pikkuseen kaupunkiin, josta olisimme voineet kavaista tiikerisafarilla. Lipputoimistossa sanottiin etta voivat kylla myyda lipun, mutta ei ole mitaan takeita etta kukaan on ajamassa bussia, koska divaalin takia kaikki sulkevat kauppansa ja lahtevat ryyppaamaan. Otimme sitten liput ens keskiviikoksi Agraan (siella on se Taj Mahal) ja sielta sitten varmaan siirrymme Delhiin josta lentomme lahtee lauantain ja sunnuntain valisena yona Bangkokkiin. Nyt olemme siis jumissa Udaipurissa ja olemme nahneet taalla suunnilleen kaiken mita oltiin suunniteltu. Ei siis varmaan jaa muita vaihtoehtoja kuin hakeutua oluen aareen divaalijuhlijoiden esimerkkia seuraten.
Eipa tassa muuta ku Happy Divaal kaikille!
Meidan suunnitelmat muuttivan taman divaalin takia. Eilen nimittain menimme kyselemaan bussilippua talle paivalle. Toiveissa olisi ollut etta olisimme menneet yobussilla yhteen pikkuseen kaupunkiin, josta olisimme voineet kavaista tiikerisafarilla. Lipputoimistossa sanottiin etta voivat kylla myyda lipun, mutta ei ole mitaan takeita etta kukaan on ajamassa bussia, koska divaalin takia kaikki sulkevat kauppansa ja lahtevat ryyppaamaan. Otimme sitten liput ens keskiviikoksi Agraan (siella on se Taj Mahal) ja sielta sitten varmaan siirrymme Delhiin josta lentomme lahtee lauantain ja sunnuntain valisena yona Bangkokkiin. Nyt olemme siis jumissa Udaipurissa ja olemme nahneet taalla suunnilleen kaiken mita oltiin suunniteltu. Ei siis varmaan jaa muita vaihtoehtoja kuin hakeutua oluen aareen divaalijuhlijoiden esimerkkia seuraten.
Eipa tassa muuta ku Happy Divaal kaikille!
tiistai 6. marraskuuta 2007
Namaste (eli helou)!
Tulimme juuri tanne nettipaikkaan reissultamme Monsoon Palaceen katselemaan auringonlaskua. Sinne meidat ajelutti luottoriksakuskimme Fiimil ja olipa hanella kaksi tytartaankin mukana. Tytotkin halusivat nahda tuon palatsin ja auringonlaskun sielta. Maisemat olivat jalleen kerran upeat. Olimme seudun korkeimman vuoren paalla ja joka puolella oli silmankantamattomiin sumuisia vuoria. Kyyti vuorelle oli aika nykivaista ja olin aika varma, etta riksa hyytyy ja Fiimil laittaa tytot apumoottoreiksi tyontamaan, mutta kyllahan me sinne huipulle paastiin. Taidamme olla nyt niin kaukana, missa pippuri kasvaa! Ainakin vuorelle ajellessamme naimme jotain kasveja, joista naytti kasvavan pippureita.
Siita ravintolan mayrakoirasta, josta Tepe jo kirjoitti voisin sanoa etta mina en usko sen olevan kovinkaan montaa viikkoa vanha. On nimittain tosi pikkuriikkinen otus. Eilen se jai mun tuolin alle nukkumaan siksi aikaa kuin soimme. Olemme kayneet siina ravintolassa nyt kaksi kertaa. Eilen saimme siella aika jannaa ruokaa. Menuissa on yleensa ruoat laitettu erilaisten otsikoiden alle (snacks, indian, continental, break fast, hot beverages, sweet dishes jne), mutta eihan niihin tule koskaan niin tarkkaan kiinnettya huomiota. Eilen siis tilasimme molemma ruokaa otsikon Sizzlers alta miettimatta asiaa sen kummemmin. (Mina tilasin koko menyyn kalleimman ruoan jos ei lasketa kokonaista kanaa joka olisi ollut vahan kalliimpi, ja sita ei nyt lasketa koska kuka tilaisi kokonaisen kanan normaalina ruokana? Annokseni hinta oli noin kolme euroa, eli silla hinnalla normaalisti soisin kolme kertaa). Nyt tiedamme, etta sizzlersit ovat saaneet nimensa sihinasta. Ruoka-annokset tuotiin poytaan sellaisissa tulikuumissa astioissa, joissa ruoka viela jatkoi kypsymistaan! Sizzlerssit tunnistaa sihinasta ja kohti taivaita nousevista hoyrykiehkuroista. Ilmeemme mahtoivat olla nakemisen arvoiset, tuppasi nimittain vahan naurattamaan.
Olen ottanut tavakseni maistella taalla erilaisia lasseja. Lassi on intialainen juoma jossa on maustamatonta jugurttia, jaavetta (jotta koostumuksesta tulee juotava) ja jotain makuainetta. Olen tahan mennessa maistanut banaani-, suklaa-, kookos-, papayja- ja sitruunalasseja, joista viimeista lukuunottamatta kaikki ovat olleet hyvia. Special lassia tai Banglassia ei ole tarkoitus koittaa, niissa nimittain on marihuanaa.
Minulla on nyt sukat jalassa ensimmaista kertaa moneen viikkoon. Kyllahan taa tietty holmolta nayttaa... sukat ja sandaalit, mutta nyt on pakkotilanne. Moskiitot on syonyt mun jalat nilkoista alaspain niin pahasti etta meinaan kuolla kutinaan. Hassua etta niita pistoja ei ole muualla mun vartalossa oikeastaan lainkaan, mutta molemmat jalkaterat on saaneet viitisenkymmenta kutisevaa osumaa. Nama paikalliset itikat ovat taysin erilaisia suomalaisista sukulaisistaan. Taalla itikat liikkuvat yksinaan eivatka laumoissa ja niiden inina on niin pienta etta sita ei kuule kuin ihan parin sentin paasta korvasta. Nama eivat myoskaan syo vaatteiden lapi, joten siksi varmaan olenkin onnistunut saamaan pistoja vain jalkoihini. Pistohetkella ei tunnu mitaan kipua tai kutinaa. Kuulemma ne liikkuvat vain pimean aikaan (loogista, hyttynen voisi karistya auringon paahteessa), mutta koska niita ei lukumaaran vahyyden ja olemattoman ininan vuoksi nae kovin usein, on vaikea tietaa tarkemmin niiden elintavoista. Hotellilla meilla onkin sangyissa hyttysverkot, todella nerokas keksinto! Pitaa hommata sellainen myos Suomen suvea varten!
Limonaadit ovat taalla hinnaltaan noin kolmanneksen siita mita mehut. Mehut ovat siis todella kalliita. Harmmillista, koska kyllahan sita mieluummin joisi mehua kuin limonaadia. Otamme usein ruokajuomana paikallisia limppareita Mirindaa ja Thumps Uppia. Jalkimmainen on cola ja edellinen punaisen jaffan tapainen. Lassi ei oikein sovellu ruokajuomaksi, se on ennemminkin jalkiruoka.
Hotellillamme on kirjanvaihtopiste, joten hullu metsakyyhky paasi sinne odottamaan etta joku suomea taitava reissaaja sattuu sen sielta loytamaan. Kirjoitin kansilehdelle viestin, etta olisi mielenkiintoista kuulla lukijan tulkinta kirjasta ja lisasin sahkopostiosoitteeni. Kiva nahta tuleeko joku paiva viestia ja tiukkaa analyysia. Koittakaapa tosiaan paikantaa tuo kirja kirjastosta. Se on tehty vuonna 1988 etta mistaan uutuudesta ei ole kyse. Uskomatonta etta se on saanut finlandiapalkintoehdokkuuden! Se tuntui aluksi lahinna lukiolaisen esseelta, mutta pakko myontaa etta se on itseasiassa aika hyva. Se on niin hamaran outo etta se on jo hyva.
Siita ravintolan mayrakoirasta, josta Tepe jo kirjoitti voisin sanoa etta mina en usko sen olevan kovinkaan montaa viikkoa vanha. On nimittain tosi pikkuriikkinen otus. Eilen se jai mun tuolin alle nukkumaan siksi aikaa kuin soimme. Olemme kayneet siina ravintolassa nyt kaksi kertaa. Eilen saimme siella aika jannaa ruokaa. Menuissa on yleensa ruoat laitettu erilaisten otsikoiden alle (snacks, indian, continental, break fast, hot beverages, sweet dishes jne), mutta eihan niihin tule koskaan niin tarkkaan kiinnettya huomiota. Eilen siis tilasimme molemma ruokaa otsikon Sizzlers alta miettimatta asiaa sen kummemmin. (Mina tilasin koko menyyn kalleimman ruoan jos ei lasketa kokonaista kanaa joka olisi ollut vahan kalliimpi, ja sita ei nyt lasketa koska kuka tilaisi kokonaisen kanan normaalina ruokana? Annokseni hinta oli noin kolme euroa, eli silla hinnalla normaalisti soisin kolme kertaa). Nyt tiedamme, etta sizzlersit ovat saaneet nimensa sihinasta. Ruoka-annokset tuotiin poytaan sellaisissa tulikuumissa astioissa, joissa ruoka viela jatkoi kypsymistaan! Sizzlerssit tunnistaa sihinasta ja kohti taivaita nousevista hoyrykiehkuroista. Ilmeemme mahtoivat olla nakemisen arvoiset, tuppasi nimittain vahan naurattamaan.
Olen ottanut tavakseni maistella taalla erilaisia lasseja. Lassi on intialainen juoma jossa on maustamatonta jugurttia, jaavetta (jotta koostumuksesta tulee juotava) ja jotain makuainetta. Olen tahan mennessa maistanut banaani-, suklaa-, kookos-, papayja- ja sitruunalasseja, joista viimeista lukuunottamatta kaikki ovat olleet hyvia. Special lassia tai Banglassia ei ole tarkoitus koittaa, niissa nimittain on marihuanaa.
Minulla on nyt sukat jalassa ensimmaista kertaa moneen viikkoon. Kyllahan taa tietty holmolta nayttaa... sukat ja sandaalit, mutta nyt on pakkotilanne. Moskiitot on syonyt mun jalat nilkoista alaspain niin pahasti etta meinaan kuolla kutinaan. Hassua etta niita pistoja ei ole muualla mun vartalossa oikeastaan lainkaan, mutta molemmat jalkaterat on saaneet viitisenkymmenta kutisevaa osumaa. Nama paikalliset itikat ovat taysin erilaisia suomalaisista sukulaisistaan. Taalla itikat liikkuvat yksinaan eivatka laumoissa ja niiden inina on niin pienta etta sita ei kuule kuin ihan parin sentin paasta korvasta. Nama eivat myoskaan syo vaatteiden lapi, joten siksi varmaan olenkin onnistunut saamaan pistoja vain jalkoihini. Pistohetkella ei tunnu mitaan kipua tai kutinaa. Kuulemma ne liikkuvat vain pimean aikaan (loogista, hyttynen voisi karistya auringon paahteessa), mutta koska niita ei lukumaaran vahyyden ja olemattoman ininan vuoksi nae kovin usein, on vaikea tietaa tarkemmin niiden elintavoista. Hotellilla meilla onkin sangyissa hyttysverkot, todella nerokas keksinto! Pitaa hommata sellainen myos Suomen suvea varten!
Limonaadit ovat taalla hinnaltaan noin kolmanneksen siita mita mehut. Mehut ovat siis todella kalliita. Harmmillista, koska kyllahan sita mieluummin joisi mehua kuin limonaadia. Otamme usein ruokajuomana paikallisia limppareita Mirindaa ja Thumps Uppia. Jalkimmainen on cola ja edellinen punaisen jaffan tapainen. Lassi ei oikein sovellu ruokajuomaksi, se on ennemminkin jalkiruoka.
Hotellillamme on kirjanvaihtopiste, joten hullu metsakyyhky paasi sinne odottamaan etta joku suomea taitava reissaaja sattuu sen sielta loytamaan. Kirjoitin kansilehdelle viestin, etta olisi mielenkiintoista kuulla lukijan tulkinta kirjasta ja lisasin sahkopostiosoitteeni. Kiva nahta tuleeko joku paiva viestia ja tiukkaa analyysia. Koittakaapa tosiaan paikantaa tuo kirja kirjastosta. Se on tehty vuonna 1988 etta mistaan uutuudesta ei ole kyse. Uskomatonta etta se on saanut finlandiapalkintoehdokkuuden! Se tuntui aluksi lahinna lukiolaisen esseelta, mutta pakko myontaa etta se on itseasiassa aika hyva. Se on niin hamaran outo etta se on jo hyva.
maanantai 5. marraskuuta 2007
Heisulivei!
Kovin paljon erityista ei ole tainnut nyt viimeisimman jalkeen tapahtua mutta jotakin silti.
Yks paiva kavin tuossa laheisessa soitinliikkeessa ottamassa oppia, miten tablarumpua soitetaan. Opettaja taisi veloittaa tunnista hieman ylihintaa koska meidan opaskirja puhui ihan eri summista. Voihan se tietenkin olla etta hinnat on jonkun verran noussut, tuo meidan intiakirja kun on jonkun verran ikaantynyt. Tunnin jalkeen opettaja lupasi antaa ilmaisia oppitunteja kun kehui etta opin niin nopeasti, mutta luulen etta taustalla on pyrkimys saada mut ostamaan tablat. Hinnat oli kuitenki jostain 100 eurosta ylospain eika rinkassakaan niin paljon ylimaarasta tilaa oo niin en oo sitten niita ilmasia tuntejakaan kehdannu menna ottamaan.
Tanaan kaytiin jarvella polkuveneella. Kokemuksena ihan jees, mutta tahtohan siina hiki tulla ja pakarat puutua.
Eilen illalla ravintolassa ruokaillessamme huomasin yhtakkia, etta laukkuuni oli ilmestynyt mayrakoira. Kyseessa ei ole kuitenkaan juotava malli, vaan oikea elava nelijalkainen joka oli tutkimassa laukkuni sisaltoa. Ikaa koiralla ei luultavasti muutamaa kuukautta enempaa ollut ja ilmeisesti se on ravintolan pitajan lemmikki. Hetkonen sita kerettiin siina ihetella kunnes joku ravintolan tyontekijoista tuli sille sanomaan etta ei saa toisten laukkuja syoda ja hatisti sen hieman kauemmas heti kun sai sen irti mun laukun hihnasta. Kavimme samaisessa ravintolassa tanaan ja sama pentu innostui tekemaan yllattavia hyokkayksia Raisan jalan kimppuun. Talla kertaa yritimme ottaa siita myos valokuvia, mutta kuvakulma ei ollut suurin ystavamme tassa puuhassa.
Lukaisin minakin nyt sen hullun kirjan mista Raisa tuossa aiemmin mainitsi. Kirjailija on siis Pepi Reinikainen ja kirjan nimi on Hullu, ihana lintu - metsakyyhky. Yksimielisesti suosittelemme kirjaa kaikille jotka omaavat lukemisen jalon taidon, sen verran hullusta teoksesta on kysymys. Lisaksi olemme halukkaita kuulemaa muiden ihmisten analyyseja siita, mista ihmeesta tuossa kirjassa oikeastaan on kysymys. Analyysit voi lahettaa sahkopostina osoitteeseen tee_muki@netti.fi
Jotain muutakin asiaa taisi olla, mutta jatettakoon ne seikat ensi kertaan johtuen siita etta en niita nyt muista. Pysykaa siis kuulolla!
Yks paiva kavin tuossa laheisessa soitinliikkeessa ottamassa oppia, miten tablarumpua soitetaan. Opettaja taisi veloittaa tunnista hieman ylihintaa koska meidan opaskirja puhui ihan eri summista. Voihan se tietenkin olla etta hinnat on jonkun verran noussut, tuo meidan intiakirja kun on jonkun verran ikaantynyt. Tunnin jalkeen opettaja lupasi antaa ilmaisia oppitunteja kun kehui etta opin niin nopeasti, mutta luulen etta taustalla on pyrkimys saada mut ostamaan tablat. Hinnat oli kuitenki jostain 100 eurosta ylospain eika rinkassakaan niin paljon ylimaarasta tilaa oo niin en oo sitten niita ilmasia tuntejakaan kehdannu menna ottamaan.
Tanaan kaytiin jarvella polkuveneella. Kokemuksena ihan jees, mutta tahtohan siina hiki tulla ja pakarat puutua.
Eilen illalla ravintolassa ruokaillessamme huomasin yhtakkia, etta laukkuuni oli ilmestynyt mayrakoira. Kyseessa ei ole kuitenkaan juotava malli, vaan oikea elava nelijalkainen joka oli tutkimassa laukkuni sisaltoa. Ikaa koiralla ei luultavasti muutamaa kuukautta enempaa ollut ja ilmeisesti se on ravintolan pitajan lemmikki. Hetkonen sita kerettiin siina ihetella kunnes joku ravintolan tyontekijoista tuli sille sanomaan etta ei saa toisten laukkuja syoda ja hatisti sen hieman kauemmas heti kun sai sen irti mun laukun hihnasta. Kavimme samaisessa ravintolassa tanaan ja sama pentu innostui tekemaan yllattavia hyokkayksia Raisan jalan kimppuun. Talla kertaa yritimme ottaa siita myos valokuvia, mutta kuvakulma ei ollut suurin ystavamme tassa puuhassa.
Lukaisin minakin nyt sen hullun kirjan mista Raisa tuossa aiemmin mainitsi. Kirjailija on siis Pepi Reinikainen ja kirjan nimi on Hullu, ihana lintu - metsakyyhky. Yksimielisesti suosittelemme kirjaa kaikille jotka omaavat lukemisen jalon taidon, sen verran hullusta teoksesta on kysymys. Lisaksi olemme halukkaita kuulemaa muiden ihmisten analyyseja siita, mista ihmeesta tuossa kirjassa oikeastaan on kysymys. Analyysit voi lahettaa sahkopostina osoitteeseen tee_muki@netti.fi
Jotain muutakin asiaa taisi olla, mutta jatettakoon ne seikat ensi kertaan johtuen siita etta en niita nyt muista. Pysykaa siis kuulolla!
sunnuntai 4. marraskuuta 2007
Kuulumisia Udaipurista
Danny DeViton kaksoisolento asuu Udaipurissa ja myy rihkamaa! Menimme tassa paivana eraana eraaseen rihkamakauppaan katselemaan, etta mitas kaikkea sielta loytyykaan ja tiskin takana meille hymyili ilmiselva Danny DeVito! Kerkesin jo tuumata mielessani, etta pitaa mainita Tepelle asiasta heti kun tulee mahdollisuus, mutta kauppias tervehtikin meita "Hello, do you know Danny DeVito? I am his cousin!". No tuskinpa sentaan oikeasti serkkupoika oli, mutta varmaan monet olivat taman yhdennakoisyyden hanelle maininneet ja niinpa han otti sen jo itsekin puheeksi. Harmi, etta vasta myohemmin tuli mieleen, etta tyypista olisi voinut ottaa valokuvan.
Samaisena paivana tormasin kadulla norsuun. Poistuimme juuri hotellin ovelta ja selitin Tepelle jotain juttua, kun lause jai vallan kesken. Ei sita ihan harva se paiva huomaa seisovansa vastakkain norsun kanssa. Olisi silla paassyt ratsastamaankin, mutta ajattelimme jattaa sen johonkin toiseen paivaan.
Hotellillamme asustaa kaksi maaoravaa (Tiku ja Taku). Olen onnistunut juttelemaan oravaa niille niin taitavasti, etta Tiku uskaltautui tulemaan syomaan kadestani corn flakeseja. Taku on vahan arempi ja pysyy muutaman metrin paassa katselemassa. Pitaapa muistaa ottaa kamera mukaan aamiaiselle joku paiva niin voisi koittaa napata kaksikosta kuvan.
Eilen soimme illallista Udaipurin korkeimmalla kattoterassilla. Maisemat olivat kylla komiat, mutta olemme varmaan jo vahan turtuneet kauniisiin maisemiin, kun eivat ne enaa samalla lailla hetkauttaneet tai salvanneet hengitysta. Perjantaina taalla alkaa Divali ja jo nyt naimme muutamia ilotulitusraketteja, joita malttamattomimmat juhlijat ampuivat oiselle taivaalle. Divali on vahan saman kaliiberin juhla taalla, mita Joulu meilla. Juhla kestaa viisi paivaa ja silloin hotellien hinnat nousevat, junat ja bussit ovat taynna yms. Janna siis nahda miten selviamme tuon juhlahumuviikon yli!
Hommasimme jo lentoliput Thaimaaseen ja enaa kaksi viikkoa Intiaa on edessa. Pienen raapaisun vasta olemme nahneet siita kaikesta, mita tama maa voi tarjota, mutta tuntuu jo silta etta on aika siirtya eteenpain. Vahan pelottaa Agra ja Delhi, kun niissa on paljon turistien huijaajia ja varkaita. Pitaa siis vaan olla tarkkana kuin porkkana. Agraan on kuitenkin pakko menna, koska siella on Taj Mahal ja Delhiin taas on mentava koska lentomme lahtee sen kentalta. Toivottavasti valtymme huijareilta ja Danny DeViton serkulta ostamani pieni Ganesh -miniatyyripatsas tuo onnea niin kuin kauppias lupasi.
Yhteen asiaan en ole vielakaan kunnolla tottunut. On hassua, etta minulle puhuttaessa paikalliset laittavat lauseen peraan ma'am tai jopa madam! Jopa sellaiset vanhat ihmiset, etta minusta ennemminkin tuntuisi, etta minun pitaisi teititella heita ja puhua kunnioittavasti, eika painvastoin! Tepekin on sir tai jopa good sir.
Koskapa Mumbaista ostamani "good quality" housut ratkesivat tuhannen sapaleiksi kavin ostamassa uudet poksyt. Tepekin osti samaa mallia olevat housut, mutta punaiset. Olemme nahneet monilla reissaajilla tallaisia housuja, ja vaikka ne nayttavatkin aika koomisilta niin ne on TODELLA mukavat! Housut ovat siis sellaiset, etta haaraosa roikkuu tuolla polvien paikkeilla. Eli kunnon hopparihousut potenssiin kymmenen. Housujen vyotaro on kuitenkin ihan vyotarolla/lanteilla eli ei tarvitse vilautella alushousuja kenellekaan. Lahkeet ovat niin loysat, etta voisin salakuljettaa punteissani koko rinkan... taytyy varmaan ostaa naita mukaan taalta riittavasti, etta voin aloittaa Suomessa uuden trendin!
Kiitoksia kaikille blogin kommentoijille. On kiva tietaa, etta juttujamme myos luetaan. Koitan saada pian uusia kuvia nakosalle. Ongelmana on ollut, etta parissa viimeisimmassa nettipaikassa USB-portit eivat ole toimineet, joten en ole voinut kuvia laittaa.
Samaisena paivana tormasin kadulla norsuun. Poistuimme juuri hotellin ovelta ja selitin Tepelle jotain juttua, kun lause jai vallan kesken. Ei sita ihan harva se paiva huomaa seisovansa vastakkain norsun kanssa. Olisi silla paassyt ratsastamaankin, mutta ajattelimme jattaa sen johonkin toiseen paivaan.
Hotellillamme asustaa kaksi maaoravaa (Tiku ja Taku). Olen onnistunut juttelemaan oravaa niille niin taitavasti, etta Tiku uskaltautui tulemaan syomaan kadestani corn flakeseja. Taku on vahan arempi ja pysyy muutaman metrin paassa katselemassa. Pitaapa muistaa ottaa kamera mukaan aamiaiselle joku paiva niin voisi koittaa napata kaksikosta kuvan.
Eilen soimme illallista Udaipurin korkeimmalla kattoterassilla. Maisemat olivat kylla komiat, mutta olemme varmaan jo vahan turtuneet kauniisiin maisemiin, kun eivat ne enaa samalla lailla hetkauttaneet tai salvanneet hengitysta. Perjantaina taalla alkaa Divali ja jo nyt naimme muutamia ilotulitusraketteja, joita malttamattomimmat juhlijat ampuivat oiselle taivaalle. Divali on vahan saman kaliiberin juhla taalla, mita Joulu meilla. Juhla kestaa viisi paivaa ja silloin hotellien hinnat nousevat, junat ja bussit ovat taynna yms. Janna siis nahda miten selviamme tuon juhlahumuviikon yli!
Hommasimme jo lentoliput Thaimaaseen ja enaa kaksi viikkoa Intiaa on edessa. Pienen raapaisun vasta olemme nahneet siita kaikesta, mita tama maa voi tarjota, mutta tuntuu jo silta etta on aika siirtya eteenpain. Vahan pelottaa Agra ja Delhi, kun niissa on paljon turistien huijaajia ja varkaita. Pitaa siis vaan olla tarkkana kuin porkkana. Agraan on kuitenkin pakko menna, koska siella on Taj Mahal ja Delhiin taas on mentava koska lentomme lahtee sen kentalta. Toivottavasti valtymme huijareilta ja Danny DeViton serkulta ostamani pieni Ganesh -miniatyyripatsas tuo onnea niin kuin kauppias lupasi.
Yhteen asiaan en ole vielakaan kunnolla tottunut. On hassua, etta minulle puhuttaessa paikalliset laittavat lauseen peraan ma'am tai jopa madam! Jopa sellaiset vanhat ihmiset, etta minusta ennemminkin tuntuisi, etta minun pitaisi teititella heita ja puhua kunnioittavasti, eika painvastoin! Tepekin on sir tai jopa good sir.
Koskapa Mumbaista ostamani "good quality" housut ratkesivat tuhannen sapaleiksi kavin ostamassa uudet poksyt. Tepekin osti samaa mallia olevat housut, mutta punaiset. Olemme nahneet monilla reissaajilla tallaisia housuja, ja vaikka ne nayttavatkin aika koomisilta niin ne on TODELLA mukavat! Housut ovat siis sellaiset, etta haaraosa roikkuu tuolla polvien paikkeilla. Eli kunnon hopparihousut potenssiin kymmenen. Housujen vyotaro on kuitenkin ihan vyotarolla/lanteilla eli ei tarvitse vilautella alushousuja kenellekaan. Lahkeet ovat niin loysat, etta voisin salakuljettaa punteissani koko rinkan... taytyy varmaan ostaa naita mukaan taalta riittavasti, etta voin aloittaa Suomessa uuden trendin!
Kiitoksia kaikille blogin kommentoijille. On kiva tietaa, etta juttujamme myos luetaan. Koitan saada pian uusia kuvia nakosalle. Ongelmana on ollut, etta parissa viimeisimmassa nettipaikassa USB-portit eivat ole toimineet, joten en ole voinut kuvia laittaa.
perjantai 2. marraskuuta 2007
Udaipur, 007 ja Octopussy
Olemme nyt Intian romanttisimmassa kaupungissa, Udaipurissa. Taalla on kuvattu kohtauksia James Bond -leffaan Octopussy, ja paikalliset ottavat tasta kaiken ilon irti. Useissa roof top -ravintoloissa naytetaan kyseista leffaa joka ilta. Mekin kavimme sen eilen illallisen ohessa katsomassa, ihan mielenkiinnosta jotta voimme bongailla leffassa nakyneita paikkoja taalla itsekin. Kaipa olen tuon leffan nahnyt joskus kaaaaauuuuan aikaa sitten, mutta ei siita kovinkaan hyvia muistikuvia ollut.
Heti ensimmaisena Udaipur-paivanamme vietimme kunnon turistipaivan. Palkkasimme riksakuskin kierrattamaan meidat kaikissa suurimmissa nahtavyyksissa. Kierrokseen meni viitisen tuntia ja kuski puhui niin hyvaa englantia, etta pystyi kertomaan meille paikoista joissa vierailimme. Maksoimme lystista miltei kolme euroa per henkilo. Kuski (nimeltaan Fiimail tms.) piti kerjalaiset ja innokkaat kauppiaat meista loitolla, joskin antoi omien tuttavakauppiaittensa houkutella meita ostoksille. Meidan ei edes tarvinnut antaa tippeja tanssijoille, soittajille yms. esiintyjille eika maksaa lisamaksua valokuvauksesta, koska Fiimail oli tuttu riksamies monilla nahtavyyksilla. Reissu oli mukava ja rahansa vaarti, mutta seuraavana paivana olimme viela kiertelysta niin naatteja, etta vietimme paivan lahinna laiskotellen ja kirjoja lukien.
Udaipur on mukava pieni kaupunki mahtavine maisemineen, hienoine rakennuksineen ja pienine kujineen. Taalla vain kauppiaat ja kaupustelijat tuntuvat olevan paljon aggressiivisempia kuin muualla tahan mennessa. Juoksevat liikkeistaan kadulle asti huutelemaan peraan "helloumaaaam, please come in I have many colours, goooood quality!". Kaikkialla myos myydaan samoja asioita, eli kilpailu on varmaankin kovaa.
Eilen oli hassu tapaus, kun joku nuori mies ajoi mopollaan meidan eteen poikittain ja taputti penkkia takanaan ja kehotti minua hyppaamaan kyytiin. Tilanne oli niin absurdi etta ihmeemmin ajattelematta paastin sarkastisimmalla aanellani "yeah, right" ja jatkoin matkaani. Mies sitten huuteli peraamme, etta miksi tulemme Intiaan jos emme pida intialaisista tavoista. Mutta siis todellakin, kuinka todennakoista olisi ollut, etta olisin mitaan kyselematta hypannyt kyytiin tietamatta MIKSI ja MINNE minua viedaan? Vielakin kummastuttaa, mita tuon tyypin korvien valissa oikein liikkui!
Eilen siis menimme ravintolaan katsomaan Octopussy -elokuvaa. Olimme edellisena iltana syoneet samassa ravintolassa ja sopineet, etta tulemme sinne katsomaan leffaa. Talla alueella, missa nyt olemme vallitsee jonkinlainen kieltolaki eli olutta ei taalla saa virallisesti. Olimmehan kuitenkin jo kanta-asiakkaita, joten tarjoilija kertoi meille, etta myos olutta olisi saatavilla vaikka sita ei menuusta loydykaan. Niinpa tilasimme pullot, joskin hinta oli yli puolet siita mita Diulla. Parasta kuitenkin oli, kun saimme laskun ruokailustamme: kuitissa ei ollut laisinkaan mainintaa olusista, mutta siella oli "2 big pepsi"...
Heti ensimmaisena Udaipur-paivanamme vietimme kunnon turistipaivan. Palkkasimme riksakuskin kierrattamaan meidat kaikissa suurimmissa nahtavyyksissa. Kierrokseen meni viitisen tuntia ja kuski puhui niin hyvaa englantia, etta pystyi kertomaan meille paikoista joissa vierailimme. Maksoimme lystista miltei kolme euroa per henkilo. Kuski (nimeltaan Fiimail tms.) piti kerjalaiset ja innokkaat kauppiaat meista loitolla, joskin antoi omien tuttavakauppiaittensa houkutella meita ostoksille. Meidan ei edes tarvinnut antaa tippeja tanssijoille, soittajille yms. esiintyjille eika maksaa lisamaksua valokuvauksesta, koska Fiimail oli tuttu riksamies monilla nahtavyyksilla. Reissu oli mukava ja rahansa vaarti, mutta seuraavana paivana olimme viela kiertelysta niin naatteja, etta vietimme paivan lahinna laiskotellen ja kirjoja lukien.
Udaipur on mukava pieni kaupunki mahtavine maisemineen, hienoine rakennuksineen ja pienine kujineen. Taalla vain kauppiaat ja kaupustelijat tuntuvat olevan paljon aggressiivisempia kuin muualla tahan mennessa. Juoksevat liikkeistaan kadulle asti huutelemaan peraan "helloumaaaam, please come in I have many colours, goooood quality!". Kaikkialla myos myydaan samoja asioita, eli kilpailu on varmaankin kovaa.
Eilen oli hassu tapaus, kun joku nuori mies ajoi mopollaan meidan eteen poikittain ja taputti penkkia takanaan ja kehotti minua hyppaamaan kyytiin. Tilanne oli niin absurdi etta ihmeemmin ajattelematta paastin sarkastisimmalla aanellani "yeah, right" ja jatkoin matkaani. Mies sitten huuteli peraamme, etta miksi tulemme Intiaan jos emme pida intialaisista tavoista. Mutta siis todellakin, kuinka todennakoista olisi ollut, etta olisin mitaan kyselematta hypannyt kyytiin tietamatta MIKSI ja MINNE minua viedaan? Vielakin kummastuttaa, mita tuon tyypin korvien valissa oikein liikkui!
Eilen siis menimme ravintolaan katsomaan Octopussy -elokuvaa. Olimme edellisena iltana syoneet samassa ravintolassa ja sopineet, etta tulemme sinne katsomaan leffaa. Talla alueella, missa nyt olemme vallitsee jonkinlainen kieltolaki eli olutta ei taalla saa virallisesti. Olimmehan kuitenkin jo kanta-asiakkaita, joten tarjoilija kertoi meille, etta myos olutta olisi saatavilla vaikka sita ei menuusta loydykaan. Niinpa tilasimme pullot, joskin hinta oli yli puolet siita mita Diulla. Parasta kuitenkin oli, kun saimme laskun ruokailustamme: kuitissa ei ollut laisinkaan mainintaa olusista, mutta siella oli "2 big pepsi"...
Bussittelua
Bussimatka Diulta Ahmedabadiin oli sama vanha pomppulinna. Perilla oltiin aamulla kuuden aikaan, joten menimme samontein ottamaan hotellihuoneen jotta paasimme viela muutaman tunnin verran nukkumaan.
Herattyamme lahdimme valittomasti hankkimaan bussilippuja Udaipuriin seuraavalle yolle. Lippujen hankinnan jalkeen katselimme HBO:lta leffoja ja ennen lahtoa (jokna piti olla 21:15) kavaisimme syomassa illallisen. Lahto oli loppujenlopuksi 22 aikoihin.
Talla kertaa pomppulinna saapui kohteesemme (Udaipur) 3 aikaan aamuyosta, joten otimme ensimmaisen hotellin jonne riksakuski meidat houkutteli. Sekin hotelli oli onneksi Lonely Planetissa mainittu, joten kyseessa oli varsin reissaajaystavallinen paikka, vaikkin "hot water" oli suorastaan jaatavan kylmaa.
Nukuimme tuossa hotellissa seuraavankin yon ja siirryimme sitten nykyiseen hotelliimme. Taalla olemme nyt nukkuneet yhden yon ja ainakin "hot water" on osoittautunut miltei kadenlampoiseksi.
Herattyamme lahdimme valittomasti hankkimaan bussilippuja Udaipuriin seuraavalle yolle. Lippujen hankinnan jalkeen katselimme HBO:lta leffoja ja ennen lahtoa (jokna piti olla 21:15) kavaisimme syomassa illallisen. Lahto oli loppujenlopuksi 22 aikoihin.
Talla kertaa pomppulinna saapui kohteesemme (Udaipur) 3 aikaan aamuyosta, joten otimme ensimmaisen hotellin jonne riksakuski meidat houkutteli. Sekin hotelli oli onneksi Lonely Planetissa mainittu, joten kyseessa oli varsin reissaajaystavallinen paikka, vaikkin "hot water" oli suorastaan jaatavan kylmaa.
Nukuimme tuossa hotellissa seuraavankin yon ja siirryimme sitten nykyiseen hotelliimme. Taalla olemme nyt nukkuneet yhden yon ja ainakin "hot water" on osoittautunut miltei kadenlampoiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)