Ah, Ahmedabad!

Vilinaa ja vilsketta oli Ahmedabadissakin, mutta koska siella ei ole niin paljon turisteja mita Mumbaissa ei kaupankaynti ollut niin hurjaa eika meilta kiskottu liikaa rahaa. Kerjalaiset kuitenkin olivat agressiivisempia siina mielessa, etta nykivat hihoista ja koputtelivat olkapaille. Mumbaissa eivat edes aaneen kerjanneet, nayttivat vain surullisilta ja heiluttivat kattaan. Muutaman kolikon annoin naiselle, joka heilutti naamallani vauvaa ja tuttipulloa. Heti kun aloin kaivamaan taskuani, niin nainen huusi jostain nurkan takaa paikalle toisen naisen jolla myos oli ipana ja tuttipullo. Noh, en kuitenkaan antanut kuin ne kolikkohilut sille ensimmaiselle naiselle, vaikka hankin oli vahan sita mielta etta en antanut tarpeeksi. Olen kuitenkin lukenut, etta tuo "vauvalle maitojauhetta"on kanssa ihan perinteinen huijaus niin ei tehnyt mieli kaivaa taskuja sen enempaa.

Muihin lankkareihin/valkoisiin emme Ahmedabadissa tormanneet. Tapasimme kuitenkin nettipaikkaa etsiessamme kaksi Gambialaista poikaa, jotka myos etsivat nettipaikkaa joten paatimme yhdistaa voimamme. Ei siita mitaan tullut, mutta onneksi loysimme kaksi ystavallista Intialaista miesta jotka lahtivat ihan nayttamaan meille mista netti loytyy (muutaman sadan metrin matka) vaikka eivat edes itse tarkkaan tienneet ja joutuivat pari kertaa kysymaan tieta. Mumbaissa kukaan ei olisi tehnyt moista hyvaa hyvyyttaan vaan ainoastaan pyytaakseen rahaa. Ahmedabadissa ihmiset ovatkin paljon ystavallisempia!

Gambialaiset olivat myohastyneet lennoltaan Delhiin, joten he muuttivat meidan hotelliin odottamaan seuraavan aamun lentoa (koska se oli halvempi kuin heidan edellinen hotelli). He myohastyivat viela aamunkin lennoltaan, joten ehdimme hengailla yhdessa viela paivallakin. Tepe pelasi Rayskyn kanssa korttia ja oppi mm. pelin jota kutsumme nyt "gambialaiseksi casinoksi" koska sen saannot ovat vahan niinkuin casinossa, mutta silti niin erit etta on eri peli kyseessa.

Gambialaiset ehdottelivat etta lahtisimme kaymaan Big Bazaarilla. Oletin etta kyseessa olisi perinteinen kunnon intialainen bazaari, joten olin hieman pettynyt kun kyseessa olikin lansimainen ostoskeskus. Olihan sekin toki janna kokemus tavallaan... oli kuitenkin hyvin erilaista mihin sita on tottunut. Tepe tykkasi kun oli jotain "ihanku oltas suomessa" -meininkia valilla. Tepe ostikin shampoota ja hoitoainetta sielta.

Siina missa Mumbain katukuvassa 3/4 kulkupeleista on mustakeltaisia takseja niin Ahmedabadissa on moporiksoja, joita kylla sanotaan autoriksoiksi... Mukavaa menoa vaikkakin villia hurjassa liikenteessa. Mukavahan sellaisenkin kyydista on maisemia tutkailla, viilentava tuuli kasvoilla eika kyyti melkein minnekaan maksa puolta euroa enempaa. Ainahan sita voi tinkia niin paljon kuin lystaa ja kehtaa. Kun otettiin eka riksa aamulla kuudelta Ahmedabadin juna-asemalta valitsemallemme hotellille, niin kuski ei meinannut uskoa etta haluttiin juuri Hotelli Comforttiin, koska se on "expensive international hotel". Noh, maksettiin siella huoneesta vajaa 5 euroa yolta/naama, oli ilmastointi, oma kylppari ja aamun lehti tuli kynnykselle. Taysin rahansa vaartti. Ehka me ei vaan naytetty kovin rikkailta, mika tietysti on vaan hyva :)

Hotelli oli kylla vahan turhan lahella moskeijaa, koskapa herasimme aamuyosta (varmaan kylla aamulla kuuden aikaan?) kuulemaan muslimien rukouskutsua. Se kuului kovaa. Ihan kuin hotellihuoneessamme olisi laitettu radio paalle napit kaakossa.

Ihan ensimmaisena kun saavuimme hotellihuoneeseemme ja mina kaaduin vain sangylle, etta pakko saada vahan unta, kuului ulkoa mielenkiintoinen linnun aani. Tepe tunnisti heti, etta sen on oltava haukka joten kiskaisimme verhot ikkunasta auki. Siina me seisoimme nenat kiinni lasissa kun ihan lasin takana ikkunallamme istui HAUKKA! Eika mikaan pieni varpushaukka vaan kunnon iso suuri kookas ja uljas LINTU. Ei se ikkunallamme kauaa pysynyt, eika myohemminkaan palannut... mutta olipa aika erikoista nahda se niin lahelta.

Kavimme pari kertaa eraassa ravintelissa syomassa, koskapa silla oli hyvat sapuskat ja kivat nakymat vilkkaalle kadulle. Intiassa on kylla helppoa olla kasvissyoja kun ruokalistoissa lukee aina erikseen veg. ja non veg. Ei siis pitaisi onnistua ainakaan vahingossa syomaan lihaa!

Ahmedabadissa vietimme vain kaksi paivaa ja yhden yon, silla hommasimme liput yobussiin Diu -nimiselle saarelle, josta tata nyt kirjoittelen. Bussissa oli istumapaikkoja ja sleeper-paikkoja ja mehan toki otimme sleeperin jotta saimme potkottaa. Mina en oikein saanut nukuttua ennen kuin ihan matkan lopulla, mutta Tepe sai kylla paremmin unta. Bussi lahti 22:30 (puoli tuntia myohassa) ja seitsemalta aamulla oltiin perilla. Matka maksoi vahan vajaat 5 euroa per henkilo. Se oikean bussin loytaminen meinasi meita vahan stressata, varsinkin kun oli mokoma ton verran myohassa, mutta juttusillemme tuli intilainen mies joka oli tulossa samaan autoon meidan kanssa. Han oli opiskellut matkaoppaaksi erikoisuutena italian ja ranskan kielet, ja se vahan kuuluikin aksentista. Hanen kanssaan sitten odottelimme yhdessa oikeaa linja-autoa ja saimme opastusta siihen, miten oikean auton loytaa: pitaa osata katsoa bussin rekisterinumeroa! Eipa olisi ihan heti tullut mieleen.

Bussia odottaessamme olimme myos jonkinnakoinen nahtavyys. Noin puolitoistavuotias tytto kayttaytyi vahan huonosti ja hanen vaarinsa vahan lapsaytti tyttoa takaraivolle. Sitten vaari nappasi tyton syliinsa ja tuli juttelemaan meille, mutta emme toki ymmartaneet mita han sanoi. Hymyilimme kaikki toisillemme (paitsi se pikkutytto) ja vaari osoitteli meita sormella ja jutteli tytolle. Tepe tuumasi, etta ehka se sanoi etta jos tytto ei kayttaydy kunnolla niin ne syottaa sen meille... Ehka niin, tai sitten se oli vahan erilaista suvaitsevaisuuskasvatusta kuin mita Suomen koululaitos tarjoaa. Tuijottelun ja hymyilyn keskytti sitten ilotulitus, joka ei ollut loppujen lopuksi kovin nayttava... vain pitka. Yksi tai kaksi rakettia ammuttiin taivaalle kerrallaan... ja tata kesti kai 45 minuuttia. Jaksettiin katsella sita ehka ekat 5 minsaa.