Diu, paratiisisaari!

Olemme olleet nyt viime sunnuntaista lahtien paratiisissa, paikassa nimelta DIU! Taalla on niiiiin rentoa menoa, etta eihan sita ole rentoutumiseltaan ehtinyt edes blogiin kirjoitella. Nyt siis hieman paivitysta luvassa. IRC-galleriasta loytyy myos pari matkakuvaa, joskaan ei monta, koska en pysty tassa kaantamaan kuvia niin en halunnut laittaa kuvia sinne vaarinpain. Parannusta luvassa joskus.

Suurkaupunkien halinan jalkeen olemme nauttineet pienen Diun rauhasta suunnattomasti. Kyseessa on vain muutaman kilometrin mittainen saari, jonka paras turistisesonki on vasta alkamassa. Taalla on siis hyvin rauhallista. Olemme maanneet rannalla, uineet meressa, keranneet simpukoita ja rakentaneet hiekkalinnaa. Sellaista mukavan lokoisaa rantaeloa siis. Hieman olemme saaneet varia pintaan (seka punaista etta ruskeaa).

Taalla Diulla on mukavan valimerellinen tunnelma ja miltei unohtaa olevansa Intiassa. Saari on ollut portugalilaisten hallitsema vuoteen 1961 asti, joten arkkitehtuuri ja muu meno on taalla varsin portugalilaista (vaikka eihan se ole valimerella, mutta siis... you know). Saari on siis suoraan Mumbaista lanteen. Siina on vain merta valissa.

Hotellinamme on vanha katolinen kirkko, ja vaikka meilla on koko paikan upein, suurin ja kallein huone maksamme siita vain noin 4,20 euroa per nuppi/yo! Meilla on ihan huoneisto, jossa on oma makkari, olkkari, parveke ja kylppari. Nakoalat ovat merelle. Varsinkin kirkon katolta nakoalat ovat HUIMAT! Ensimmaisena iltana vietimme illan katolla katsellen maisemia ja auringonlaskua seka maistellen olutta. Kingfisher 0.65 l maksaa hotelilla 45 rupiaa (ja 54 rupiaa on yksi euro, eli ei ole hinnalla pilattu).

Hotellin manager George jarjestaa joka toinen paiva all-you-can-eat-fish-barbequen 150 rupiaa/naama. Olemme osallistuneet jo kahdesti ja tanaan paasemme mukaan kolmatta kertaa. Ruoka on ollut hyvaa, silla Diu on kuuluisa maukkaista kaloistaan ja George kay hakemassa aamulla kalamarkkinoilta tuoretta kalaa juhlia varten. Illan menuu riippuu siita, mita han milloinkin torilta hyvaan hintaan saa. Grillijuhla on myos oiva tapa tutustua muihin matkaajiin. Olemme jutustelleet saksalaisten, kanadalaisten ja brittien kanssa seka tormanneet yhteen suomalaiseen pariskuntaan (moi Hanna ja Antti!).

Kovin monia riksoja ei taalla nay ja paras tapa liikkua saarella onkin mopoilu. Meilla on jo kahtena paivana ollut lainassa hotellilta mopo (100 rupiaa/paiva + polttoaine 50 rupiaa/litra). Homma on toiminut niin, etta Tepe ajaa ja mina olen kyydissa. Koska mopossa ei toimi nopeusmittari niin mina olen pitanyt tehtavani huudella valilla, etta NYYYYT MENNAAAN LIIAN KOVAAAAA! Kerran kun mentiin mielestani liian kovaa, mutta en kehdannut alkaa valittamaan, niin tuuli vei Tepen lippiksen. Piti kaantya sita sitten hakemaan. Niin, siis talta koko saarelta ei varmaan loydy yhtaan kyparaa... Toinen tehtavani on ollut muistuttaa valilla, etta taalla on vasemmanpuoleinen liikenne.

Diu ei ole mikaan hirmuinen turistirysa, vaikka kalastuksen lisaksi turismi on lienee suurin tulonlahde taalla. Siksi taalla onkin mukavaa ja paikallinen nahtavyys Portugese Fort tuntui ihanan aidolta ja koskemattomalta. Siella kuljimme tutkailemassa paikkoja ja emme oikeastaan nahneet muita "turisteja" ennen pois lahtemista. Intialainen koululuokka oli linnoituksessa luokkaretkella ja he pysayttivat meidat, koska opettajat halusivat ottaa itsestaan kuvan meidan kanssa. Kylla, me olimme suurempi nahtavyys kuin itse linnoitus! Naureskelimme viela koko jutulle, kun parkkipaikalla intialainen perhe tuli meidan juttusille ja he halusivat meista videokuvaa. Jep, ajatelkaapa jos joku Suomessa menisi kysymaan joltain tummaihoiselta, etta saako ottaa kuvan... sehan olisi varsin rasistista ja oudoksuttavaa... Noh, nama tapaukset minua lahinna huvittavat, mutta Nagoa Beachilla joku intialaismies otti meista kuvia kamerakannykalla kysymatta lupaa ja se ei ollut kivaa. Onneksi en ollut bikineissa vaan taysissa tamineissa.

Monet ruokailuun liittyvat asiat ovat kummastuttaneet meita. Taalla seka tee etta kahvi tarjoillaan kuuman maidon kera. Tee maistuu ja nayttaa lahinna kaakaolta eika niinkaan teelta. Veitsia taalta ei yleensa kattauksesta loyda, vaan syominen tapahtuu lusikalla ja haarukalla. Hanna kertoi tarkkailleensa lentokoneessa, etta intialaiset soivat lusikalla ja haarukkaa kaytettiin ruoan lastaamiseen lusikalle. Taman tiedon nojalla olemme koittaneet syoda paikalliseen tapaan.

Meilla on ollut taalla niin mukavan rentoa, etta viihdymme viela pitkaan... tai siis ainakin viikonlopun yli. Jostain pitaisi kylla saada lisaa luettavaa, silla Suomesta mukaan tarttuneet kirjat on jo luettu ja Tepella on tuo ostamamme Dan Brown kesken niin ei voida sita lukea yhtaaikaa. Kirja on aika huonolaatuinen, etta ei sen poisheittamisesta mikaan ongelma varmaan tule. Tai voihan sen koittaa myyda eteenpain. Alkaa meidan shoppailua kummastelko, mehan lahdettiin tanne about rinkat tyhjillaan, jotta voimme taalta ostaa sitten kayttovaatetta yms.