Back when I was in 'Nam...

Dalatista lähdimme suuntaamaan kohti Nha Trang -nimistä rannikkokaupunkia. Matkamme ei alkanut kovin hyvin, sillä linja-automme tuli paikalle noin kaksi tuntia ilmoitetun ajan jälkeen. Ei meinannut odottelu paljoa naurattaa. Matkalla pysähdyimme kaksi kertaa vaihtamaan puhjenneen renkaan. Vihdoin viimein tuskainen matkamme päättyi ja olimme perillä (vain nelisen tuntia aikataulusta jäljessä). Kello oli tuolloin noin 23 ja pimeä kaupunki näytti hyvin autiolta ja arveluttavalta. Ei naurattanut. Yhdistimme voimamme raavaan belgialaisnaisen kanssa ja suuntasimme summamutikassa suuntaan X etsimään nukkupaikkaa. Onneksi etsimisessä ei loppujen lopuksi mennytkään kauan ja pääsimme nukkumaan. Hotellin rouva kävi pyytelemässä vielä anteeksi, sillä naapurissa olisi aamulla hautajaiset ja saattaisimme herätä meteliin... Eipä kyllä herätty. Ruokaa emme olleet saaneet 12 tuntiin, eikä tuohon aikaan enää ollut mahdollisuuksia mitään ravintoa saadakaan. Menimme siis nälkäisinä petiin, ja kylläpä aamiainen seuraavana aamuna maittoi!

Tepelle ilmestyi seuraavana aamuna näppyjä ihoon, joita arvelimme joko itikoitten tai petiluteitten puremiksi tai joksikin allergiaksi esimerkiksi lakanoiden pesuainejäämiä kohtaan. Siksipä ihottuman pahentuessa päätimme vaihtaa seuraavana päivänä hotellia, jotta pääsisimme eroon joko verenhimoisista ittiäisistä tai lakanoiden myrkyistä. Onnistuimme saamaan muuten täyden hotellin katolta aika oivan luksushuoneen. Rappuja sinne piti ravata viiden kerroksen verran, mutta kyllä se oli sen arvoista. Huone oli siis meidän mittapuullamme luksushuone, vaikka se olikin hotellin ylijäämähuone eikä varmasti olisi nirppanokille kelvannut, pitihän sinne mennä katolla kuivuvien pyykkien välistä! Huone oli suuri, meille molemmille oli puolitoistametriä leveät pehmeät sängyt ja huoneessa oli televisio. Kyllä kelpasi! (Eikä huolta, Tepen ihottuma on jo parantunut).

Koskapa Nha Trang on rannikkokaupunki vietimme aikaa rannalla maaten ja auringosta nauttien. Uimaan emme päässeet, sillä aallokko oli aivan liian kovaa uimista varten. Aallot olivat komeita ja kohisivat mukavasti. Näimme kauempana rannalla cable carin, joka kuljetti ihmisiä meren yli läheiseille saarelle. Koska Dalatissa gable car jäi kokematta lähdimme kävellen etsimään paikkaa josta tuon gable carin kyytiin pääsisi. Veden ylihän kaikki näyttää aina olevan lähempänä kuin mitä oikeasti ovatkaan, joten tuosta kävelyreissusta tuli loppujen lopuksi aika pitkä (takaisin tulimmekin taksilla). Harmillisesti cable car oli turhan kallis ja se kuskasi ihmisiä johonkin huvipuistoon. Meillä ei ollut aikaa, rahaa eikä intoa mennä huvipuistoon huvittelemaan, joten niin jäi cable car tälläkin kertaa kokematta.

Kiinalaista uutta vuotta juhlittiin vielä ollessamme Nha Trangissa, onhan tuo juhla lähes viikon mittainen! Rannalle oli rakennettu esiintymislava, jolla esiintyi tanssijoita sekä mm. vietnamilaiset versiot Paula Koivuniemestä ja Antti Tuiskusta. Lavan eteen paikalliset ajoivat mopoillaan ja skoottereillaan, niinpä heillä oli oivat istuimet seurata esityksiä. Muutamien menopelittömien tapaan me Tepen kanssa raivasimme tiemme ihan yleisön etunenään ja istuimme maahan. Siitä oli vallan hyvät näkymät.

Kun show päättyi, lähdimme käveleskelemään pitkin rantaa ja ihmettelemään paikallisten menoa. Rannalla oli ruokakojuja, joista useat soittivat Nokian 5110 -tyylisellä piipityksellä lambadaa. Kojujen oheen oli koottu pieniä ruokailuryhmiä lasten muovisista puutarhatuoliseteistä, ja mekin viivähdimme sellaisella yksien olusten verran ja seurasimme jättimäisten aaltojen osumista rantaan. Näimme eräänlaista vaaka-aparaattia lykkäilevän naisen. Kyseessä oli puhuva vaaka, joka mittasi sekä painon että pituuden ja varmaankin ilmoitti painoindeksinkin. Vaaka puhui vietnamia, joten emme voineet sitä käyttää. Naisen työntäessä vaakaa eteenpäin ihmeellinen kone soitti Titanic -elokuvan tunnusmelodiaa "My Heart Will Go On". Ja jos tämä kaikki ei vielä ole riittävän kummallista, niin kerkesimme huomata Vietnamissa useita henkilöautoja, jotka peruuttaessaan soittivat piipittävää versiota tuiki tuiki tähtösestä (koittaakohan ne houkutella pikkulapsia peruuttavan auton alle?)

Nha Trangissa pääsimme ensimmäistä kertaa maistamaan Bia Hoi:ta eli tuoreolutta. Monessa ravintelissa ja kuppilassa valmistetaan olutta itse, niinpä sitä on tarjolla tuoreeltaan ja halvalla. Ravintelissa nimeltä "Very Good, Very Cheap, Very Vietnam" saimme 2,5 dl lasillisen bia hoita hintaan 3000 dongia, eli noin 20 dollarisenttiä eli noin 15 eurosenttiä. Näin halpaa ei ole suomalaisella "happy hourilla" koskaan! BIA HOI!