Kimmo oli minua lentokentällä vastassa vuokraamansa pakettiauton kanssa. Auto oli nimeltään Rachel, ja se oli varusteltu reissaajien tarpeita silmällä pitäen. Takaosan pöydän sai kaadettua, jolloin tilaa jäi riittävästi pedin levittämiselle. Mukana kulki myös puutarhapöytä tuoleineen, joilla keittiön sai pystyyn levähdyspaikalle kuin levähdyspaikalle.
Uudessa-Seelannissa on parhaillaan syksy, joten sää ei ole kovin lämmin. Suomen kesään verrattuna säässä ei kuitenkaan ollut mitään valittamista. Sateen ropistesta suuntasimme auton nokan ensimmäiseksi kohti koilista. Maisemien vilistessä ikkunan ohi, olisi melkein voinut kuvitella olevansa Suomessa, mutta siellä täällä havupuiden seasta pilkistävät palmut rikkoivat illuusion. Paikalliset olivat erikoistuneet mitä kummallisimpiin (uusiokäyttö)postilaatikoihin. Mielenkiintoisin omiin silmiini osunut postilaatikko oli tehty veneen perämoottorista. Kimmo sanoi aikaisemmin nähneensä mikroaaltouuneista tehtyjä postilaatikoita.
Koilisenreissullamme kävimme Hot Water Beachilla, mutta ajoituksemme oli hieman huono. Ihmiset kerääntyvät rannalle laskuveden aikaan lapioiden kanssa ja kaivavat rannalle kuoppia, jotka täyttyvät kuumalla vedellä vulkaanisen toiminnan vuoksi. Noissa kuopissa voi sitten rauhassa lilluskella, kunnes on punainen kuin rapu. Meidän saapuessamme paikalle vesi oli alkanut jo nousta, emmekä päässeet kaivamaan kuoppia riittävän kauas, emmekä siis onnistuneet löytämään kuumaa vettä. Emme olleet ainoita epäonnisia, sillä rannalla oli muitakin huonosti ajoittautuneita.
Seuraavaksi suuntasimme kohti sisämaata ja etelää. Ajoimme läheltä sitä LOTRI-kuvauspaikkaa, jossa hobittien kotipaikka, Kontu, sijaitsi. Emme kuitenkaan menneet sitä katsomaan, sillä paikan esite paljasti, ettei siellä ole mitään nähtävää. Kaikki rekvisiitta on revitty alas ja hobittien koloista on jäljellä vain parit oven- ja ikkunankarmit kukkulaan kaivetussa luolassa. Pelkkää rahastusta.
Löysimme ilmaisen yöpymispaikan läheisestä McLaren Fall's Parkista. Paikka oli kuvankaunis puisto, jonka järvessä uiskenteli mm. mustia joutsenia. Puissa lauleskeli oletettavasti satakieliä, sillä tuskin mistään muusta linnusta lähtee niin monipuolisia ääniä, kuten mm. kujerruksen ja viserryksen päättävä "boing". Olimme jo asettuneet aution telttailualueen viereen taloksi (vai pitäisikö sanoa autoksi?), kun jonkin retkeilyfirman auto ilmestyi paikalle kanootteja peräkärryssä. Autosta nousi pariskunta sekä matkaopas. He alkoivat siinä pistämään retkipöytiä ja tuoleja pystyyn ja valmistautuivat syömään eväitä ja lähtemään kanoottiretkelle. Oppaalta oli kuitenkin päässyt juomamukit unohtumaan ja hän tuli niitä meiltä lainaamaan. Pestyjä mukeja palauttaessaan opas toi meille kiitokseksi myös pullon viiniä. Ihan hyvä diili siis meidän kannalta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Terkkuja Raisalle ja Tepelle!