Viimehetket K-Aasiassa

Pari viimeistä päivää Bangokissa vietin käytännönasioita hoidellen ja viimeisiä raharoposiani tuhlaillen. Lähtöäni edellisenä päivänä Songkran eli thaimaalainen uusi vuosi oli päässyt Kaaostiellä jo täyteen vauhtiin. Kaikkien vesisota kaikkia vastaan ei anna riittävän hyvää kuvaa kadun kaaosmaisista tapahtumista. Kaupat ja liikkeet olivat sulkeneet ovensa ja vaatteita ja rihkamaa myyvien katukojujen tilalle nousi vesipyssyjä ja vettä myyviä kojuja. Ravintolat ja baarit pitivät kyllä ovensa auki, mutta ne olivat vuoranneet kaikki sähkölaitteet yms. muoveilla, jotta kadulta räiskyvä vesi ei niitä pilaisi.

Kadulla ei pystynyt liikkumaan kastumatta. Kaikki ampuivat kaikkia. Keskelle katua pystytetty esiintymislava ja valtava ihmisten määrä vaikeutti paikasta toiseen liikkumista ripeästi. Tulin ajatelleeksi, että jos Suomessa järjestettäisiin vastaavanlainen tapahtuma, niin sellaisille ihmisille jotka eivät halua kastua varmistettaisiin kuivuus. Heille rakennettaisiin muovitettuja ohikulkukäytäviä ja "ei saa ampua" -alueita. Thaimaassa näin ei toimittu.

Kastelemisen lisäksi uuden vuoden perinteisiin kuulu valkoisen töhnän levittäminen toisten päälle. Töhnä on talkkia tms. jota on sekoitettu veteen. Kun tuota talkkitöhnää on iholla se tarkoittaa että olet siunattu ja että sinulla on paljon onnea seuraavaa vuotta varten. Minä ainakin olen ensi vuonna kovin kovin onnekas! Hotellilta oli noin 200 metrin matka lentokenttäbussin pysäkille ja tuolla matkalla ja bussia odotellessa sain päälleni valtavat määrät töhnää. Minulle nauroivat niin paikalliset kuin muut länkkäritkin. Kaiken lisäksi bussi ei edes tullut pysäkille ja runsaan tunnin odottelun jälkeen päätin ottaa taksin. Ihme ja kumma että taksikuski edes otti minut sen näköisenä kyytiin!

Lentokentällä vartija tervehti minua jo kaukaa huutaen "Happy New Year!" ja jatkoi saapuessani ovelle "Khaosan Road?". Muuten taisin herättää kentällä aika paljon huomiota. Marssin suoraan pesulle vessaan ja vaihdoin samalla vaatteita. Alusvaatteisillani vessassa loikkiessani taisin herättää vielä enemmän kummastusta.

Vessasta poistuttuani huomasin, että kännykkäni oli hävinnyt. Ajattelin heti, että nyt se on varastettu ja marssin (vartijan luo, joka lähetti lost&found -miehen luo, joka lähetti info-tiskille, josta minut opastettiin) turistipoliisin juttusille. Sain kännykän katoamisesta thaiksi kirjoitetun todistuksen vakuutusyhtiötä varten. Seuraavaksi piti vielä saada liittymä suljettua, mutta se meinasi osoittautua hankalaksi, sillä visa-korttini ei (kiitos Sampo-pankin?) toiminut yleisöpuhelimessa. Onneksi löysin internet-paikan, josta lähetin sähköpostia pikkusiskolleni Erjalle, ja pyysin tätä sulkemaan liittymän (onnistui kuulemma niin helposti, että voisi alkaa kiusallaan sulkemaan kaikkien tuttujen liittymiä...).

Kaikkeen tähän ympäri kenttää juoksemiseen oli tuhrautunut niin paljon aikaa, että meinasi tulla jo kova kiire tehdä check in ja juosta turvatarkastukseen ja koneeseen. Lento oli palveluineen niin ylellinen, että tuntui lähes siltä kuin olisi lentänyt ykkösluokassa. Ihan ensimmäiseksi lento-emot jakoivat kuumat pyyhkeet virkistäytymistä varten!

Kone teki välilaskun Sydneyhin (Austraaliaan siis) ja jouduimme poistumaan koneesta siksi aikaa kun sitä siivottiin, huollettiin ja uudet ruoat lastattiin kyytiin. Menimme pienimuotoisen turvatarkastuksen läpi ja minut valittiin satunnaisesti johonkin sellaiseen tutkimukseen, että onko minulla räjähdysaineita. Näytin varmaan todella vaaralliselta rikolliselta ja terroristilta! Mitään epäilyttävää ei löytynyt ja matka kohti Aucklandia (se on Uudessa-Seelannissa) jatkui samalla lentokoneella uusien kuumien virkistyspyyhkeiden kera. Aucklandin lentokentällä jouduin biohazard -tutkimukseen, koska olin ostanut Thaimaasta puisia matkamuistoja. En kuitenkaan ollut hasardi ja pääsin maahan.