It is a good road to Agra

Pari viimeista paivaa Udaipurissa meinasivat olla aika tylsia, silla olin laskeskellut, etta olimme ylittaneet budjetin ja piti laittaa saastolinja paalle. Saastely olikin periaatteessa turhaa, silla (Raisa ja matematiikka) en ollut ollenkaan huomannut, etta olemme olleet taalla jo kuukauden ELI kaytamme jo seuraavan kuukauden budjettia! Ei siis ihme jos kuukauden rahat olivat lopussa, kun kuukausikin oli loppunut jo pari paivaa sitten! Eli loppujen lopuksi olemme pysyneet ihan kohtuullisessa tuhlaamisessa...

Viimeisena paivana Udaipurissa Tepe kavi parturissa varjaamassa hiukset hennalla punaiseksi. Nyt hanella on siis alati hennaa myos paan ulkopuolella eika vain sisalla (tyttoystava = Henna, toim. huom.). Pienesta kielimuurista huolimatta parturi onnistui kehumaan minun hiuksiani kauniiksi ja taisipa ehdotella meidan jalkeemme saapuneelle asiakkaallekin, etta laittaisi sellaisen tukan kuin minulla on mutta sen varisena mita Tepen tukasta tuli. Hyvalta nayttaa Tepen tukka kylla, taisipa tulla pari ikavuottakin lisaa ulkomuotoon ja nyt voimmekin menna pariskunnasta, taalla kun kaikki tuntuvat luulevan minua parikymppiseksi (vai lirkuttelevatko vain etta ostaisin hyvilla mielin heidan kaupoistaan?).

Bussilipun Agraan ostimme jo hyvissa ajoin silla Divalin vuoksi oli vaikeuksia saada lippuja. Emme halunneet aivan bussin takimmaisia makuupaikkoja, koska siella pomppii kaikkein eniten eika saa nukutuksi. Vapaana oli vain toiseksi viimeiset paikat, "but no problem ma'am, it is a good road to Agra". Bussiasemalla ilmeni ongelma, vaikka meidan lipuissamme luki matkapaivana keskiviikko niin varaus oli tehty torstaille! Noh, bussin takimmaiset sleeperit olivat silti vapaana eli paasimme kuitenkin matkaan haluamanamme paivana. Olipa tosiaan onni, etta tie Agraan on niinkin hyva, muutoin tuskin olisi hampaanpaikat enaa paikallaan. Parhaimmillaankin kyyti oli sellaista, kuin bussissa olisi ollut soikeat renkaan (jos olette ajaneet polkupyoralla jossa on soikeat renkaat niin tiedatte millaista menoa...) ja huonoimmillaan tie oli pari patkaa kuin mukulakivikadulla soikein renkain. Bussi lahti 5:30 ja oli perilla 8 aikaan. Olimme ensimmaista kertaa yobussissa joka seka lahti etta saapui perille valoisan aikaan. Vahan jo toivoin, etta ei olisi ollut valoisaa, silla alkumatkan vuoristotiet ja jyrkat rotkot tienreunoilla saivat minut miettimaan, olenko muistanut kertoa kaikille tarkeille ihmisille etta ovat hyvin rakkaita minulle, koska ei ole mukavaa etta kuolen niin etta eivat tieda tunteistani!

Agrasta olin lukenut etukateen, etta se on paikka josta pitaa paasta pois niin pian kuin mahdollista. Ensin en ymmartanyt, etta miksi noin on sanottu silla likaisuudeltaan ja vilkkaudeltaan paikka ei ollut muita kokemiamme kaupunkeja kummempi. Joskin Agra oli ainut paikka missa olen taalla nahnyt miehia kayttamassa kaupunkia yleisena urinaalina. Jo ensimmaiset riksamatkan aikana ehdin nahda puolisen kymmenta tapausta. Agran arsyttavyys piileekin sen ihmisissa: ovelissa riksakuskeissa, jotka rahan toivossa kuskaavat reissaajia paikkoihin, joissa kaupustellaan jos sun mita. Muualla on voinut kohteliaasti kieltaytya ostamasta tai menemasta kauppohin, mutta agralaiset eivat usko kohteliaisuuteen. Piti lahinna huutaa ja kiroilla, etta paasi lahtemaan pois. Loppujen lopuksi siita jai niin paha mieli, etta en voi suositella kaupunkia kellekaan, paitsi tosi haijyluonteisille ihmisille tai niin huonosti englantia puhuville, etta kauppialtakin menee hermo kun eivat tajua asiakasta!

Onhan Agrassa toki Taj Mahal. Yovyimme edullisessa hotellissa jonka ravintolasta seka huoneemme ikkunasta ja ovelta oli suorat nakymat tuolle rakkauden monumentille. Kauhean saastepilven keskella se siella nokotti ja kuulemma paras aika sen ihasteluun olisikin monsuuniaika. Emme maksaneet paasylippua 750 rps (meidan yhden paivan budjetti) paastaksemme muurien sisapuolelle (jonotkin olivat useita kymmenia metreja) mutta riksakuski vei meidat "salapaikkaan" Taj Mahalin taakse, jossa kuivunutta joenuomaa tallustellen paasimme hyvin lahelle ihastelemaan sita ilman muiden turistien halinaa (tai oli siella yksi intialainen perhe rapsimassa valokuvia).

Siispa vinkkina: jos Taj Mahal ei ole ehdottoman "must see" nahtavyys, niin alkaa koskaan matkustako Agraan. (Paitsi jos on joku opastettu turistibussimatka, jonka aikana ei tarvitse ottaa minkaanlaista kontaktia paikallisiin ihmisiin).