Wildlife Safari

Vaikka turistireissumme Udaipurin lahialueille kasitteli muutakin (hindutemppeleita ja wannabe-kiinanmuurin) niin reissumme kohokohta oli Wildlife Safari jota myos Jungle Safari -nimella mainostettiin.

Kolmituntinen jeeppiajelu Intian metsikoissa oli minulle ensimmainen Off Road -ajelukokemus. Vaikka oikeastaan ei se ollut aitoa off roadia, koska periaatteessa se mita pitkin ajoimme oli tie. Hurjan hauskaa menoa ja korkeita jyrkanteita, joilta olisi voinut syoksya varmaan kuolemaan.

Alueella elelee mm. susia, jaguaareja ja jotain sarvipeura-antilooppeja, mutta meidan elainbongailumme jai vahan niukemmaksi. Saaliimme oli:
- apinoita, apinoita ja viela kerran lisaa apinoita
- perhosia miltei yhta paljon kuin apinoitakin
- sudenkorentoja suurissa kymmenien yksiloiden parvissa
- sammakko ja samakonpoikasia, jotka eivat olleen viela kehittyneet sammakoiksi asti
- joku naadan tai ahman sukulaiselaimen nakoinen nisakas
- riikinkukkopariskunta
- kukko ja kana
- muutamia maassa juoksevia outoja lintuja, joita opas kutsui nimella "hen"
- papukaijoja
- suuren suuri lintuotus. Koolta ja naolta muuten kuin korppikotka, mutta silla ei ollut sellaista koukkumaista pitkaa kaulaa
- runsaan metrin mittainen lisko, mika lie varaanin tms. sukulainen
- heinasirkka
- kaarme
- pikkiriikkinen hamahakki (oli eksynyt jeepin kyytiin)
- varpusia
- outo sininen lintu (tan naki vaan Tepe)
- jotain joka oli joko kobra tai oksankarahka, ei voi varmuudella tietaa...

Sita on paha menna sanomaan, etta kuinka monen otuksen ohi ajettiin niin etta ei ees mitaan huomattu. Pari kertaa kuulin pusikosta jotain kahahduksia, mutta en kuitenkaan nahnyt mitaan. Yhden kerran kuski pysaytti jeepin ja opas kavi vahan aikaa ryteikossa rampimassa, mutta eipa sekaan ollut mitaan jannaa sielta loytanyt. Jossain vesitankkipaikalla kuski itse haippasi jonnekin ja me jaimme juttelemaan oppaan kanssa. Tepe arveli, etta kuski menee pukeutumaan johonkin gorilla-asuun ja pelottelee meita puun takaa: "nain taataan turisteille elainelamyksia".

Paikka oli kylla kaunis. Todella paljon hyvia kiipeilypuita ja jannia kasveja seka vuoristoa ja vesistoa. Siella kasvoi myos niin paljon bambua, etta miltei olisi voinut kuvitella nakevansa pandakarhun.

Paluumatkamme Udaipuriin meni samaan tapaan maisemia ihaillessa kuin matka safaripaikkaankin. Matkaa oli vain 90 kilometria, mutta ajamiseen meni suuntaansa runsaat pari tuntia. Sellaisia ovat tiet taalla. Lahes koko ajan ajeltiin meidan mittapuulla yhden kaistan levyista asfaltoitua tieta pitkin, joka valilla meni kylien lapi tai risteili vuoristossa. Oli kiva katsella maaseudun ihmisia arkisissa askareissaan, oli ihan erilaista menoa kuin kaupungeissa. Olen kuullut joskus kauhutarinoita busseista jotka kiitavat kiljuvat turistit kyydissaan serpentiiniteita vuorenrinteilla. Noh, me ajelimme valilla sellaista tieta, joka oli kuin jos laitettaisiin serpentiinitie tehosekoittimeen 10 sekunniksi ja heitettaisiin lopputulos ylosalaisin vuorenrinteelle. Paluumatkalla aurinkokin laski ja sitten se vasta jannaa olikin!

Jannittavaa oli myos kun vahasanainen taksikuskimme ei ajanutkaan meita suoraan takaisin Udaipuriin vaan pysahtyi jonkun talon pihaan puolessa valissa matkaa. Sen verran loytyi englanninkielen taitoa, etta han osasi vastata kyselyihini etta "this is my house, come in". Noh, heitettiin kengat pois ja kaytiin ihastelemassa hindualttaria, jota taksimies ylpeana esitteli. Taksimiehen siskontytto tarjoili meille (hana)vetta ja teeta, emmeka vielakaan tienneet mista on kyse. Vaikka meilla oli nalka, Tepe toivoi etta meille ei tuotaisi ruokaa. Mina toivoin lahinna etta meille ei tuotaisi sulhasia. Noooooh, pian jatkettiin matkaa. Olimme vain napanneet taksikuskin veljen tms. miehen mukaan, koska taman piti menna Udaipuriin!

Loppu hyvin kaikki hyvin! Emme edes ole sairastuneet vaikka joimmekin hanavetta! Olemme tainneet tottua paikallisiin bakteereihin jo aika hyvin.